10 kysymystä: Nelli Milan

Nelli Milan on saanut toisen albuminsa valmiiksi. Helsinkiin ja Berliiniin kotiutunut artisti esiintyy Oulussa Pikisaaren Urbaanissa kyläjuhlassa 14. elokuuta.

Teksti: Kaisa-Reetta Seppänen
Kuvat : Christian Manthey

1. Kaupunni on kysynyt tätä sinulta ennenkin, mutta uusille tutuille ja vanhemmille lukijoille muistin virkistämiseksi: Kuka olet ja mitä teet ?

”Olen Nelli Milan, oululaislähtöinen musiikintekijä – artisti, tuottaja ja biisinkirjoittaja. Vapaa-ajalla esimerkiksi haahuilen metsässä tai käyn reiveissä.”

2. Olit viimeksi Kaupunnin 10 kysymystä -palstalla 5 vuotta sitten. Mitä sinulle kuuluu nyt ?

”Ai siitä on jo niin kauan! Nyt kuuluu kyllä aika hyvää. Musahommia on siunaantunut lähiaikoina kivasti ja se on ihanaa. Muutenkin olen tällainen late bloomer niin tuntuu, että olen puhjennut toistaiseksi parhaimpaan kukoistukseen sekä taiteilijana että ihmisenä vasta lähiaikoina ja tuntuu, että paranee vaan!”

3. Onko sinulla elämän esikuvia?

Paula Vesala ja Nuuskamuikkunen. Paula Vesala on minusta aina osannut hienosti yhdistää kunnianhimoisen taiteen tekemisen valtavirtaan. Hänellä on aina ollut huippu tekemisen meininki ja olen nuoresta asti kovasti samaistunut häneen ja pitänyt häntä esikuvana. Toisena musaidolina voisin vielä mainita kanadalaisen Grimesin, joka kulkee täysin omaa tietään artistina ja tuottajana, jonka takia fanitan hahmoa suuresti.

Nuuskamuikkusessa ihailen hänen jopa zeniläisen rauhallista elämänasennettaan, kokemustaan ja viisauttaan. Hän on itsenäinen ja viihtyy yksikseen mutta auttaa myös tarpeen tullen pyyteettömästi muita. Hän on sisäistänyt syvällisesti useita filosofisia elämänviisauksia. Hän on sanonut mm. ettei kenenkään pitäisi omistaa enempää kuin jaksaa mukanaan kantaa. Uskon, että meillä kaikilla hektisissä kulutusyhteiskunnissa elävillä olisi Nuuskamuikkuselta jotain opittavaa.”

4. Feattaamasi Stepan kappale Oon 3 meni kultaa loppuvuonna 2020, onneksi olkoon! Mihin omaan musiikilliseen saavutukseen olet tyytyväisin?

”Just nyt siihen, että toinen albumini on valmis ja olen tuottanut sen kokonaan itse. Ihan hullu työvoitto minulle.”

5. Mistä ammennat tällä hetkellä inspiraatiota musiikkiin?

”Eletystä elämästä. Heh, niin kliseistä mutta totta! Tunteista ja tunnelmista… ja toki muusta musasta. Varsinkin housemusiikki ja klubikulttuuri inspiroivat tulevaa levyä.”

6. Onko kuva omasta artistiudestasi muuttunut vuosien varrella? Miten?

”On. En ota itseäni enkä Nelli Milania enää niin vakavasti ja se on ihan parasta. Olen myös oppinut ottamaan tervettä etäisyyttä Milaniin ja se on tuonut hommaan lisää leikkisyyttä.”

”Tuntuu, että olen puhjennut toistaiseksi parhaimpaan kukoistukseen sekä taiteilijana että ihmisenä vasta lähiaikoina ja tuntuu, että paranee vaan!”

7. Minkä supervoiman haluaisit osata ?

”Lentämisen plz!”

8. Oulu on sinulle entisenä kotikaupunkina tuttu. Mikä on ajattomasti ja ehdottomasti paras paikka Oulussa ?

”Siellä on monta! Patosillat, Ainolanpuisto ja Hietasaaressa on monta hyvää mestaa.”

9. Asut tällä hetkellä Helsingissä ja Berliinissä, joten suhaaminen ja maisemien vaihtuminen on sinulle varmasti tuttua. Maisemanvaihdos tekee usein hyvää ja lisää luovuutta. Mutta mitä tehdä, jos haluaa seikkailla omilla kulmilla ja nähdä kotikaupunkinsa uusin silmin?

”Poikkea reitiltä! Mene jonnekin missä et ole ennen käynyt.”

10. Viimeksi sinulta kysyttiin Kaupunnin haastattelussa elämänohjetta, mutta silloin sanoit, että et hirveästi välitä niistä, joten pääset kaupunkisuunnittelijan pestiin. Millaisena haluaisit nähdä Oulun 10 vuoden päästä ?

”Vai niin olen sanonut! Suunta Oulun kulttuuriskenessä on ainakin tosi hyvä, sitä vaan lisää! Pikisaari uudeksi kulttuurikeitaaksi ja yliopisto keskustaan! Olisi ihan huikeaa, kun Oulussa kytevä nuori energia olisi keskittynyt siihen keskusta-alueelle, tulisi enemmän oikeaa kaupunkitunnelmaa. Oulussa on hyvä meininki ja hulluna potentiaalia!”

Seuraa Nelli Milania Instagramissa ja Facebookissa.

Nelli Milan esiintyy Urbaanissa kyläjuhlassa Oulun Pikisaaressa lauantaina 14.8.2021.

Kyläjuhla on pääsymaksuton ja kaikille avoin kulttuurifestivaali, joka valtaa villatehtaiden miljöön yhden päivän ajaksi. Urbaanin kyläjuhlan toteuttaa Oulu Urban Culture ry yhteistyössä Oulun kaupungin ja Kaupunnimedian kanssa. Tapahtumaa tukee myös Musiikin edistämissäätiö. Kyläjuhla on osa Oulussa järjestettävien valtakunnallisten kotiseutupäivien ohjelmistoa.

Katso lisätietoja ja aikataulu Facebook-tapahtumasta.

Kaisa-Reetta Seppänen

Kaisa-Reetta Seppänen

Kaisa-Reetta on vapaa kirjoittaja ja kuvaaja, jonka mielestä parasta tekemistä on kahvin juominen, kirjoittaminen, ihmisen käyttäytymisen pohtiminen ja ruokabileet ystävien kanssa.
Kaisa-Reetta Seppänen

Kaisa-Reetta Seppänen

Kaisa-Reetta on vapaa kirjoittaja ja kuvaaja, jonka mielestä parasta tekemistä on kahvin juominen, kirjoittaminen, ihmisen käyttäytymisen pohtiminen ja ruokabileet ystävien kanssa.

Jaa somessa

Saatat pitää myös

Close Menu