HAKUTULOKSET

Arviot

Arviot

Arvio – Boar: Hulluuden mandala

Vihaisia riffejä läpsyy kuulijan naamalle, mutta dynamiikkaa löytyy kuitenkin sen verran, että korvat eivät mene tukkoon. Perinteisimmillään Boar kuulostaa aavistuksen amerikkalaisbändi Mastodonilta, kirjoittaa Samuli Paitsola arviossaan.

Arviot

Arvio – Emilia Aarnio: Kehrääjälintu

Emilia Aarnio kuljettaa esikoisalbumillaan kuulijaa mukanaan surusta kabareemaiseen iloon ja jazz-vivahteella maustettuun rakkauskuplaan – eivätkä jalat tahmaannu matkalla liialliseen siirappiin, kirjoittaa Saara Pasanen arviossaan.

Arviot

Arvio: Lanai Tuba Food & Loungessa 13.11.2020

Oululaisyhtye Lanai esiintyi Tubassa duona. Keikka oli klassinen ”hankalaa toista albumia” -enteilevä esiintyminen, jonka ilmeinen tarkoitus oli testata uutta materiaalia elävän yleisön edessä, kirjoittaa Samuli Paitsola arviossaan.

Arviot

Arvio – Bom Lulu: Uuteen Satamaan

Oululaisen Bom Lulun kokopitkä albumi julkaistiin 30. lokakuuta. Lyhyestä kestostaan huolimatta levyn kuuntelemisesta tulee musiikillisesti ylensyönyt olo, kirjoittaa Samuli Paitsola arviossaan.

Arviot

Arvio – Vladislav Delay: Rakka

Viime vuosina elokuva- ja tv-tuotantojen parissa työskennellyt tuottaja ja konemuusikko Sasu Ripatti palaa Vladislav Delay -pseudonyymillään.

Arviot

Yona 18.10.2018

Seitsemännen albuminsa tänä syksynä julkaissut Yona valloitti oululaisten sydämet. Lokakuisena iltana kuultiin uuden levyn kappaleiden lisäksi vanhoja suosikkeja.

Close Menu