Kierikki kutsuu kivikauteen

Muinaisesineiden keskellä kivikorun hiominen, puusta veistetyllä ruuhella melominen ja jousiammunnan harjoitteleminen antavat välähdyksen siitä, miltä elämä kesäisenä päivänä kivikaudella on voinut tuntua.

Teksti ja kuvat: Eija Eskola

Astun auringon paahtamasta pihapiiristä yhteen kotamaisista asumuksista ja pimeys peittää hetkeksi näkökentän. Silmien totuttua hämärään näen, kuinka hämyinen valo siivilöityy majan hiekkaiselle lattialle.

Istahdan läheiselle penkille. Porontaljan pehmeys alla, hiljaisuus ympärillä, ulkoa kantautuva rätisevä nuotio ja pihapiirin lähes vaimenneet ihmisten äänet luovat tunnelman, jota on vaikea kuvailla. Karu mutta turvallinen. Ahdas mutta levollinen. Kuin todella istuisi tuhansien vuosien päässä menneisyydessä.

Kierikkikeskuksen kivikautinen kylä sijaitsee Iijoen rannalla. Sen pihapiirissä vilisee lämpimänä päivänä väkeä kokeilemassa ruuhella melontaa, muinaisjousiammuntaa, saviruukkujen ja seinämaalauksien tekoa sekä kivikorujen hiontaa. Joku kokeilee onneaan myös Toivomuslähteen äärellä.

Kierikki on yksi Oulun kaupungin Museo- ja tiedekeskus Luupin käyntikohteista. Alue on myös Suomen muinaismuistolailla suojeltu muinaisjäännös. Hieman alle 60 kilometrin päässä Oulun keskustasta sijaitsevassa Kierikissä pääsee tutustumaan kivikautisen kylän lisäksi alueella suoritettuihin arkeologisiin tutkimuksiin ja kaivauksista löytyneeseen esineistöön. Alueella järjestetään myös yleisökaivauksia, joihin kuka vain voi osallistua.

Tänä kesänä Kierikkikeskus on avoinna elokuun 9. päivään saakka, ja tilauksesta vuoden ympäri. Kohteeseen voi varata muun muassa kouluopastuksia.

Kivikauden kylässä voi meloa puusta veistetyllä ruuhella.


Tutustu näyttelyyn ja nappaa kivikautinen selfie

Kierikkikeskus on yksi Suomen suurimmista esihistoriallisista museoista ja sen päärakennus pitää sisällään ainutlaatuisia arkeologisia löytöjä. Käytävien varsilla voi tutustua Kierikin seudun esihistoriaan jääkaudesta kivikauden loppuun.

Näyttelyssä perehdytään muun muassa ilmastonmuutoksen vaikutuksiin, muinaisiin elinkeinoihin ja kauppayhteyksiin sekä nähdään kaupankäynnin myötä Kierikkiin kulkeutuneita meripihkakoruja. Näyttelyn esineistöön kuuluu myös kivikirveitä, saviastioiden ja keramiikan kappaleita, kalanpyydyksiä sekä piikivestä tehtyjä nuolenkärkiä.

Lisäksi nähtävillä on lyhytelokuvaesityksiä tasatunnein sekä erilaisia vaihtuvia näyttelyitä, kuten tämän hetkinen Samuli Paulaharjun valokuvanäyttely Sata vuotta sitten.

Päärakennuksessa on myös tunnelmallinen kivikautinen asumus, jonka edustalla voit pukeutua kivikautisiin asuihin ja napata itsestäsi vaikka selfien. Tilassa on myös valokuvauspiste, joka ottaa kuvan vaikka koko perheestä ja lähettää sen haluamaasi sähköpostiosoitteeseen.

Kierikissä on useita toimintapisteitä, joissa on oppaita neuvomassa esimerkiksi saviastioiden tekemisessä.


Tapahtumia, käsityötuotteita ja perinneruokaa

Kierikki avautui yleisölle tänä kesänä normaalia myöhemmin, vasta heinäkuun alussa. Näin korona-aikana ulkona sijaitseva kivikauden kylä tuntuu kuitenkin turvalliselta lähimatkailukohteelta ja myös päärakennuksen tilavassa museossa turvavälien pitäminen on helppoa.

Kierikin Kivikauden kylässä järjestetään myös tunnelmallinen Muinaistulien ilta elokuun 22. päivänä kello 16–22. Tapahtuma järjestetään turvavälit ja ryhmäkoot huomioiden. Luvassa on muun muassa Arttu Peltoniemen tanssiesitys, kivikausitietoutta sekä Yli-Iin eläkeläisten tarjoilemaa illallista.

Päärakennuksen Luuppi-kaupan valikoimista löytyy muun muassa kivikauteen liittyviä käsityötuotteita, keramiikkaa, koruja sekä tekstiilejä. Kauppaan pääsee ilman pääsylippua.
Kierikinhovin ravintola toimii Kierikkikeskuksen päärakennuksessa ja sieltä voi tilata niin kahvilan leivonnaisia kuin perinneruokaakin. Ravintola on avoinna aina, kun itse Kierikkikeskuskin, sekä erikseen tilauksesta.

Lähes samassa pihapiirissä päärakennuksen kanssa sijaitseva huoneistohotelli Kierikinhovi tarjoaa mahdollisuuden pidempäänkin oleskeluun alueella. Tällöin kannattaa napata hilla- ja mustikkaämpärit mukaan, sillä lähimaasto pursuilee nyt noita metsien herkullisia vitamiinipommeja!

Kierikkikeskus

Missä: Pahkalantie 447, Oulu (Yli-Ii)
Kenelle sopii: Kaikenikäisille ja -kuntoisille, historian havinasta ja luonnonrauhasta nauttiville ihmisille.
Saavutettavuus: Autolla Oulun keskustasta noin 50 minuuttia. Kierikkikeskuksesta kivikauden kylään on esteetön noin 500 metrin mittainen lankkupolku. Myös kivikauden kylässä ja sen vieressä olevalla Ansapolulla on esteetön kulku.
Ruoka: Kierikkikeskuksen ravintola on avoinna 8.8.2020 saakka torstaista lauantaihin klo 10–17 ja sunnuntaisin klo 12–18. Kivikauden kylässä on myös kaksi nuotiota, joissa voi paistaa omia eväitään.
Pääsymaksu: Aikuiset 10 €, lapset, opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, työttömät 6 €, alle 6-vuotiaat ilmaiseksi. Museokortilla ilmainen sisäänpääsy.
Erityistä: Ainutlaatuinen kivikauden kylä, jossa voi kokeilla jousiammuntaa, ruuhella melomista tai vaikkapa kivikorun, kalliomaalausten ja keramiikan tekemistä. Paikalla oppaita ohjaamassa toimintaa. Tilat ovat varattavissa myös erilaisia juhlia ja illanviettoja varten.

Eija Eskola

Eija Eskola

Pian journalistiksi valmistuva Eija on tiedonjanoinen optimisti, joka rakastaa valokuvausta ja elämänmakuisia tarinoita.
Eija Eskola

Eija Eskola

Pian journalistiksi valmistuva Eija on tiedonjanoinen optimisti, joka rakastaa valokuvausta ja elämänmakuisia tarinoita.

Jaa somessa

Close Menu