Loska uhkuu uljasta DIY-asennetta

Oululainen sanataide sai uusia sävyjä, kun runolehti Loska putkahti ulos painosta. Itsenäisen pienjulkaisun tekijät luovat omannäköistään taidetta nojaten punkiin ja underground-kulttuuriin.

Teksti: Johanna Mattola
Kuvat: Miira Peltomaa

Keskiviikkona 27. toukokuuta ilmestynyt Loska on tuore oululainen pienlehti, joka julkaisee runoutta ja sanataidetta. Sen sisällöstä vastaavat Katariina Sarja ja Joonatan Rajala.
”Ensimmäinen numero on ulkoasultaan ja sisällöltään aika synkkä, mutta se ei tarkoita, että Loska julkaisuna ottaisi itsensä tai elämän liian vakavasti. Joskus synkkyydessä vellominen on todella terapeuttista,” tekijät tiivistävät tuoreen julkaisunsa filosofiaa.

Sarja ja Rajala ovat molemmat kirjoittaneet vuosikausia muun elämän ohella, mutta tekstit ovat jääneet pääasiassa pöytälaatikkoon. Pienlehtiprojekti lähti käyntiin, kun he törmäsivät toisiinsa pitkästä aikaa viime vuoden lopulla ja alkoivat keskustella runoudesta.
”Jatkoilla päädyttiin istumaan kahdestaan ja lukemaan toistemme tekstejä. Olimme mielissämme siitä, kuinka hyvin meidän tekstit ja niiden teemat tukivat toisiaan”, Rajala kertoo.


Inessä skenessä?

Sarjan mielestä Oulu on kehumisen arvoinen sanataidekaupunki. Hänen mukaansa kaupungissa on hienoja toimijoita ja koulutustoimintaa. Myös hyviä kirjoittajia löytyy runsaasti.

Toisaalta Rajala näkee haasteena ”tietäjät tietää” -mentaliteetin, jonka vuoksi sanataidejuttuihin mukaan lähteminen voi tuntua vaikealta.

”Me halutaan tuoda Ouluun oman näköistä juttua omilla ehdoilla. Lisäksi olemme suunnitelleet, että ottaisimme vierailevia kirjoittajia mukaan tekemään sisältöä Loskan tuleviin numeroihin”, hän kertoo.

Paikallista runoskeneä kaksikko haluaa kehittää lisäämällä matalan kynnyksen toimintaa, kuten open mic -klubeja.

”Sellaisissa tapahtumissa usein kuplii yhteisöllisyys ja ilmaisemisen riemu! Sitä meininkiä olisi kivaa nähdä Oulussa enemmän”, he haaveilevat.


Runous on tunnetta

Kirjallisuutta opiskeleva ja teatteria tekevä Sarja kertoo runouden olevan hänelle luontevin tapa tuoda asioita ulos itsestään.

”Runous merkitsee minulle ajatonta ihmisyyttä ja sen historiallista jatkumoa. Runot ovat parhaimmillaan niin sydämeen käyviä kuvauksia, että niihin voi palata aina uudelleen, ja saada niistä jokaisella kerralla mielettömän tunne-elämyksen”, hän kertoo.

Monipuolisesti kuvataiteita harrastava Rajala puolestaan kuvailee, kuinka parhaista runoista tulee leijaileva ja painoton fiilis.

”Runot ovat minulle kuin maailmankaikkeudet multiversumissa. Niitä lukemalla voi päästä näkemään erilaisia maisemia eri näkökulmista ja kokemaan yllättäviä tunteita.”


Sanataidetta joka puolella

Vaikka joku saattaa kokea runouden vaikeaksi lähestyä, on sitä todellisuudessa kaikkialla eri muodoissa. Sarja rohkaisee jokaista uteliasta tutustumaan kirjaston valikoimiin ja kokeilemaan erilaisia netistä löytyviä kirjoitusharjoituksia.

”Sanoilla leikkiminen on uskomattoman kivaa ja jopa meditatiivista! Itse tekemisen riemu on paras tunne maailmassa. Missään ei tarvitse olla erityisen hyvä, että sitä asiaa voisi tehdä”, Sarja toteaa.

Entä jos seuraavan kerran kuuntelisit lempimusiikkisi sanoja vähän tarkemmin? Rajala kehottaa analysoimaan sanoituksia paperille ja kirjoittamaan ajatuksia ylös.
”Älä aliarvioi omia ideoita. Kokeile, kokeile, kokeile!”

Joonatan Rajala ja Katariina Sarja haluavat jättää omanlaisen jälkensä oululaiseen runoskeneen.


Hoitoa särkyneille sieluille

Tekijöiden mukaan Loska on suunnattu kaikille sanoista, niiden yhdistelmistä ja merkityksistä kiinnostuneille sekä niille, jotka pitävät paperisten sivujen selailusta. Julkaisu on tarkoitettu kaikille uteliaille.

Erityisen yksimielinen tekijäkaksikko on siitä, että jokainen sydänsuruinen voi kokea tuoreen numeron omakseen.

”Loska on kaikille joskus sielusärkyä kokeneille olennoille, jotka osaavat nauraa itselleen”, kiteyttää Rajala.

Pienjulkaisua on tarkoitus julkaista syklillä, joka tuntuu hyvältä. Rajala ja Sarja arvioivat, että sopiva julkaisutahti olisi kaksi tai kolme numeroa vuodessa.

”Meillä on jo Loskan toinen numero suunnitteilla, mutta ei olla annettu sille vielä deadlinea”, kaksikko paljastaa.

Loskan voi tilata itselleen laittamalla sähköpostia osoitteeseen loskazine@gmail.com

Johanna Mattola

Johanna Mattola

Journalisopiskelija, kuvaava toimittaja ja hullu innostuja. Musiikin ja kulttuurin rakastaja. Elämännälkäinen optimisti ja seikkailija.
Johanna Mattola

Johanna Mattola

Journalisopiskelija, kuvaava toimittaja ja hullu innostuja. Musiikin ja kulttuurin rakastaja. Elämännälkäinen optimisti ja seikkailija.

Jaa somessa

Close Menu