Luonnonrauhaa, aktiviteetteja ja kauniita maisemia – Törmälän tila tarjoaa majoitusta yläilmoissa

Siikajoki on matkailukohteena piilotettu helmi, jossa pääsee nyt yöpymään myös puiden väliin ripustetussa Tentsile-teltassa.

Teksti ja kuvat: Iina Tauriainen

Sisältö toteutettu yhteistyössä Törmälän tilan kanssa. 

Siikajoki on Pohjois-Suomen lähimatkailun piilotettu helmi, joka tarjoaa kiinnostavia kokemuksia varsinkin lu
onnon ystäville. Kaupunni tutustui Siikajoen tarjontaan Törmälän tilalla, joka sijaitsee noin 70 kilometrin päässä Oulun kaupungin sykkeestä.  Ajomatka taittuu noin tunnissa niin autolla kuin bussillakin.

Mutkitteleva tie vie sujuvasti kohti Siikajoen kuohuja, ja lähempänä kohdetta selkeät opasteet johdattavat retkeilijän Törmälän tilan kotoisaan pihapiiriin. Tila aloitti toimintansa vuonna 1988, ja on siitä lähtien tarjonnut erilaisia majoitus- ja ateriapalveluita.

Tällä kertaa emme kuitenkaan vietä yötä perinteisessä hotellihuoneessa, vaan suuntaamme kohti pellon laitaa, missä kiipeämme törmältä parhaimmillaan viiden metrin korkeudella keinuvaan Tentsile-telttaan. Mikäpä toisikaan enemmän jännitystä perinteiseen telttailuun, kuin majapaikan kiinnittäminen puuhun?

Törmälän tilalla on kaksi Tentsile -telttaa. Toinen niistä sijaitsee jokitörmällä ja toinen suuren pellon laidalla. Teltan seinät ovat avattavat tuulettamista sekä maisemien ihailua varten.


Tentsile on teltan ja riippumaton yhdistelmä, joka kiinnitetään tukevasti ilmaan kolmen puun väliin. Alun perin majoituksen keksivät lontoolainen arkkitehti Alex Shirley-Smith ja muotoilija Kirk Kirchev. Se on suunniteltu soveltuvaksi metsästys-, retki-, kalastus-, luontokuvaus-, sekä elämysmatkakäyttöön. Ilmatelttailua ei kuitenkaan ole tarkoitettu isommille seurueille, sillä yhteen telttaan mahtuu enintään kolme henkilöä. Törmälän tilalla on käytössä yhteensä kaksi Tentsile -telttaa. 

Ympäristön rauhallisuus on ehdottomasti yksi Törmälän tilan parhaimmista puolista. Teltasta käsin on rentouttavaa ihailla alla virtaavan joen maisemia ja kuunnella korkeiden mäntyjen huminaa. Illan saapuessa teltasta voi vetäytyä grillikotaan paistamaan makkaraa. Saunan lämpenemistä odotellessa pihalla voi heittää tikkaa ja hevosenkenkää, sekä pelata valtavalla shakkilaudalla. Löylyistä taas on mukava pulahtaa uimaan viileisiin luonnonvesiin ja ihailla leveän joen virtausta ihan lähietäisyydeltä.

Auringon laskiessa hiljaisuuden täyttävät vain lintujen laulu ja kaukana käyskentelevien eläinten äänet. Muhkean makuupussin sisässä olo todellakin on kuin riippumatossa, ja yö Tentsilessä on sateisesta säästä huolimatta miellyttävän lämmin ja rauhallinen.

Pihapiirin vetonaulana toimii suuri lattiashakki.

Siikajoella on paljon muutakin tarjottavaa kuin pelkät kauniit maisemat. Noin viiden kilometrin päässä Törmälästä sijaitsee Golfravintola Mulligan, jossa voi käydä lounaalla golfratojen keskellä. Innokkaimmat harrastajat voivat itsekin kirmata viheriölle harjoittelemaan lyöntejä. 
Frisbeegolfin ystäville Siikajoelta löytyy kaksi maksutonta rataa, jotka sijaitsevat Hietamaan vapaa-ajankeskuksessa sekä Revonlahdentien Kirkkokukkulalla.

Retkeilystä kiinnostuneet voivat vierailla esimerkiksi pyörällä historiallisilla siirtolohkareilla, joita löytyy Siikajoen maastoista kolme kappaletta. Myös vesipedoille riittää tekemistä, sillä useampi lähellä sijaitseva uimaranta tarjoaa lähes rajattomat mahdollisuudet erilaiseen vesiurheiluun.

Törmälän tila

Missä: Toppilantie 20 A, 92320 Siikajoki
Kenelle sopii: Maaseudun rauhasta nauttiville luonnonlapsille, joita kiinnostaa rento oleileminen jokimaisemissa.
Saavutettavuus: Autolla Oulun keskustasta noin tunnin ajomatka. Tilalla pääsee kulkemaan esteettömästi useimpiin rakennuksiin, mutta telttoihin täytyy kiivetä.
Ruoka: Tilalta löytyy nuotioeväitä varten katettu grillikota sekä polttopuita, ja Tentsile-telttailuun sisältyy kattava aamupala. Lähin ravintola sijaitsee noin viiden kilometrin päässä golfklubin tiloissa. Neljän kilometrin päässä sijaitsee paikallinen Sale ruokaostoksia varten.
Erityistä: Maaseudun rauha ja kiireettömyys, upeat jokimaisemat. Mainitsemisen arvoisia vesistöjä löytyy myös Törmälän ulkopuolelta, niin kuin esimerkiksi pienen automatkan päässä sijaitseva Tauvon yleinen uimaranta.
Lisätietoja jutussa mainituista aktiviteeteista löytyy Siikajoki.fi -sivustolta.

Iina Tauriainen

Iina Tauriainen

Iina opiskelee journalismia ja valmistuu alan ammattilaiseksi vuonna 2022. Hän työskentelee toimittajana Kaupunnissa ja kevytyrittäjänä valokuvauksen parissa.
Iina Tauriainen

Iina Tauriainen

Iina opiskelee journalismia ja valmistuu alan ammattilaiseksi vuonna 2022. Hän työskentelee toimittajana Kaupunnissa ja kevytyrittäjänä valokuvauksen parissa.

Jaa somessa

Saatat pitää myös

Close Menu