HAKUTULOKSET

Oulu

Ihimisiä

Sanoja maan alta: Mikko Heikkinen

Fernet Underground -bändissä vaikuttava Mikko Heikkinen kirjoittaa biisit puhelimeen eikä säästä tekstejä pöytälaatikkoon. Fernet Undergroundin toinen pitkäsoitto julkaistiin maaliskuun alussa.

10 kysymystä

10 kysymystä: Venla Kosonen

SEVENLA on tuore artisti, jonka kappaleissa hohkaavat henkilökohtaiset kasvuprosessit ja pohjoinen luonto. Hän esiintyy lauantaina 22. lokakuuta Tubassa

10 kysymystä

10 kysymystä: Aaron Gorman

Oululaistunut irlantilainen Aaron Gorman tubettaa suomalaisista myyteistä, kansantarustosta ja historiasta. Kotoutuminen on ollut helppoa, sillä kotikaupungissa ja Oulussa on yllättävän paljon yhtäläisyyksiä.

10 kysymystä

10 kysymystä: Susanne Kainto

Taiteilija, runoilija ja kulttuurituottaja Susanne Kainto ideoi työkseen kulttuuritapahtumia ja mukavaa tekemistä Toppilan alueelle.

Oulu tutuksi

Vedenpaisumuksen synnyttämä Toppila

Toppila on Koskelan suuralueeseen kuuluva kaupunginosa Oulussa. Se rajautuu idässä Alppilaan ja Koskelaan, Pohjoisessa Taskilaan, etelässä Tuiraan sekä lännessä Toppilansaareen. Nimensä Toppila on saanut siellä sijainneesta Toppilan tilasta.

Oulu tutuksi

Historiaa huokuva Myllytulli

Myllytulli on keskustan suuralueeseen kuuluva kaupunginosa Oulussa. Se sijaitsee ruutukaavakeskustan pohjoispuolella ja rajautuu etelässä Pokkisen ja Vaaran kaupunginosiin, idässä Intiöön ja pohjoisessa Oulujokeen. Nimensä Myllytulli on saanut siellä sijainneesta tullikamarista.

Vaatekaapilla

Vaatekaapilla: Ville Koho

Ravintola-alan ammattilainen Ville Koho löysi oman tyylinsä maailmalta. Nyt hän vannoo tyylikkään yksinkertaisuuden ja helposti yhdisteltävien, kestävien vaatteiden nimeen.

Ihimisiä

Pedaalimaailmassa eletään nyt käsityöläisyyden kukoistuskautta

Oululaisen efektipedaalifirma Pochardin käsityöpajassa valmistuu pedaaleita, jotka saisivat Väinämöisen kanteleenkin soimaan uudella tavalla. Yrittäjä Olli Heikkinen ei kaipaa isoa firmaa vaan tekee mieluummin asioita, jotka häntä kiinnostavat.

Ihimisiä

Koti Oulussa, pelikenttänä maailma

Galleria Harmajassa on syyskuun ajan nähtävillä oululaisen kuvataiteilija Anni Kinnusen uusin Safewords- näyttelykokonaisuus. Mitä Oulussa eläminen ja työskenteleminen merkitsee Kinnuselle, ja onko taiteilijalla paremmat menestymisen mahdollisuudet, jos tukikohta löytyykin Etelä-Suomesta? Keskustelimme aiheesta Kinnusen ja galleristi-kuraattori Veikko Halmetojan kanssa.

10 kysymystä

10 kysymystä: Laura Nevanperä

Oulusta Turkuun muuttanut Laura Nevanperä on kuvataiteilija ja musiikintekijä, jonka sooloprojekti Laua Rip yhdistelee elektropunkia ja räppiä. Laua Ripillä on edessään kahden keikan viikonloppu Oulussa: perjantaina artistin voi nähdä Kulttuuribingon KATSO -juhlanäyttelyssä, ja lauantaina Tukikohdalla Maanalasella saundilla vol. 1 -klubilla.

Tapahtumat

Varjofestivaali tarjoaa nautintoja kaikille aisteille

Koronapandemia ajoi Varjofestivaalin viime vuonna keskustan alueelta väljemmille vesille Kuusisaareen. Ratkaisu osoittautui onnistuneeksi: tämän vuoden Varjot levittäytyy jälleen Kuusisaaren vehreisiin maisemiin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Close Menu