Sirkusartisti Milla Kurronen pakenee ihmismassoja luonnon keskelle ja neuvoo syömään pullaa.

Teksti Laura Tauriainen
Kuva Mikko Törmänen

1. Kuka olet ja mitä teet?

”Olen Milla Kurronen. Asun Tukholmassa ja olen sirkusartisti. Päälajini on nuorallatanssi. Perustimme luokkakaverini kanssa nykysirkusryhmä Kurronen & Laiho Companyn, koska halusimme heti koulun loppumisen jälkeen tehdä jotain.”

2. Esityksenne Pimeät pennut on osana tämän vuoden Oulun Taiteiden Yötä. Minkälaisen vaikutuksen toivotte oululaisyleisöön tekevänne?

”Teimme 25 minuutin raakaversion siitä, mitä haluamme tulevaisuudessa tehdä. Pimeät pennut on show siitä kaikesta, mitä teimme kouluaikana. Toivon, että ihmiset voivat uppoutua siihen ja luoda siitä tarinaa, joka itselle tulee mieleen. Emme halua alleviivata, mitä pitäisi ajatella ja tuntea.

On hienoa tuoda nykysirkusta Ouluun. Levitämme sirkuksen ilosanomaa meidän omasta näkökulmastamme. Toivoisin sellaista tänne lisää. Ouluun voisi kasvaa pohjoinen nykysirkusyhteisö!”

3. Miten tullaan sirkusartistiksi?

”Sirkus on järkyttävän kovaa työtä ja vaatii verta, hikeä ja kyyneleitä sekä pummin näköisenä olemista. Se vaatii täydellistä heittäytymistä ja keskittymistä, ihan kuin minkä tahansa lajin täydellinen hallitseminen. On ollut pakko opetella olemaan tässä ja nyt, muuten sitä on pian lattialla mahallaan.

Olen käynyt kaksi sirkuskoulua, Salpauksen koulutuskeskuksen kolmevuotisen sirkusartistikoulutuksen Lahdessa ja Tukholmassa tanssi- ja sirkuskorkeakoulun, joka on yksi maailman huippukouluista. Menin sinne, koska en vielä luottanut omiin taitoihini tarpeeksi.

Lapsena harrastin kuusi vuotta vikellystä eli voimistelua hevosen selässä. Sen tueksi opiskelin myös akrobatiaa. Koska vikellyksestä ei voi tehdä itselleen Suomessa ammattia, akrobatian opettajani ehdotti minulle sirkuskouluun hakemista.”

4. Mikä on pelottavinta, mitä olet työssäsi kohdannut?

”Yleisön eteen astuminen on minulle urheilijataustaisena vaikeaa. Uuden oman sooloteoksen vieminen lavalle pelottaa. Omien ajatusten testaaminen ja tuominen esiin on minulle liikkumista epämukavuusalueella, mitä pidän on todella tärkeänä.

Totta kai myös konkreettinen tempun tekeminen pelottaa, sen vieminen korkeammalle ja tekeminen ilman pehmeitä mattoja. Välillä olen pelännyt, että kuolen, ja mennyt itkun kanssa tekemään temppua, mutta mitään vakavaa loukkaantumista ei ole sattunut. Kun temppu alkaa mennä rutiinilla, se on palkitsevaa.

Temppupelko on pään sisällä. Ei siinä hetkessä oikeasti ehdi pelätä, kun jotain menee pieleen.”

5. Minkälainen on sirkusartisti Kurrosen vapaapäivä?

”Aika tavallista sirkusalalla on, ettei ole erikseen vapaa- ja työpäiviä. Työni ei tunnu työltä.
Kaikki on sirkusta. Aina miettii, mitä voi käyttää lavalla tai ammentaa harrastuksistaan työhön. Silloin, kun vielä opiskelin, olin viikonloppuisin niin kuollut, että vain nukuin. Silloin oli pakko pitää vapaata, että selvisi seuraavasta viikosta.

Vapaapäivinä nukun myöhään, katson sikana animea, luen ja juon viisitoista tuhatta kuppia kahvia. Kolmen vapaapäivän jälkeen ei enää tunnu hyvältä kropassa, jos ei tee jotain.”

6. Kuka olet ja mitä teet kymmenen vuoden päästä?

”Olen silloin 35-vuotias, joten uraa on vielä jäljellä. Olen varmasti sama tyyppi, mutta minulla on enemmän kokemusta ja taitoa artistina. Toivon, että olen kokeillut rohkeasti eri asioita, enkä ole fiksoitunut siihen, millainen artisti koen olevani. Toivottavasti en kuitenkaan ajattele itsestäni liikoja.

Olisi myös hienoa, jos voisin auttaa uusia artisteja. Haluaisin laajentaa osaamistani, vaikkapa tuottaa ja markkinoida. Olisi kiva, jos Suomessa olisi iso residenssitila, johon voisi kutsua muita artisteja. Pääkaupunkiseudulla pitäisi saada monimuotoisuutta alalle.

Kymmenen vuoden päästä sirkusalan kenttäkin on ihan erinäköinen. Mutta olen joka tapauksessa vielä taidealalla.”

7. Millaisina hetkinä oululaisuus pulpahtelee sinusta esiin?

”Niinä hetkinä, kun haluan ihmismassoja karkuun jonnekin metsikköön. Kun en kestä olla keskustassa enää hetkeäkään, vaan kaipaan ympärille luontoa, vettä ja tilaa. En haluaisi asumaan jonnekin ison metropolin keskiöön.”

8. Mistä kohdista Oulua löydät mieleenpainuvimmat muistot?

”Puolivälinkankaalta, jossa lapsena asuin. Hain pienenä Järvikioskilta hampurilaisia pelkällä ketsupilla. Se oli parasta ja maksoi vain kymmenen markkaa! Koko Puokkari on alueena tosi nostalginen, kun siellä kiertelee. Joka kulmassa on paikkoja, joihin liittyy muistoja.
Isäni asui Toppilassa, joka tuntui pienenä tosi idylliseltä. Isäni asunnon pihapiirissä oli sellainen pieni yhteisö, johon kuului paljon lapsia, joiden kanssa leikittiin.”

9. Millä tavalla Oulu voisi olla parempi kaupunki?

”Vaikea sanoa, kun en enää asu täällä. Kun olin pienempi, olin tosi mielissäni Oulusta. Tämä olisi täydellinen paikka, kun tänne toisi ison nykysirkustilan, jonne ammattilaiset voisivat tulla treenaamaan ja olisi mahdollisuus vain tulla ja olla.”

10. Kerro paras elämänohjeesi Kaupunnin lukijoille.

”Ole armollinen itsellesi! Tämä on haastava aikaa olla armollinen itselleen, ihmiset ovat aika vaativia – eivät niinkään muita vaan itseään kohtaan. Ja syökää pullaa! Se tekee hyvää.”

Pimeät pennut 18.8. Oulun Taiteiden Yössä: Kulttuuritalo Valveen Valvesali klo 16 ja klo 20.