Viime vuosina elokuva- ja tv-tuotantojen parissa työskennellyt tuottaja ja konemuusikko Sasu Ripatti palaa Vladislav Delay -pseudonyymillään.

Teksti: Samuli Paitsola
Levyn kansikuva: Vladislav Delay

Sasu Ripatin saavutuksiin kuuluu vuosien kansainvälinen genresuosio ja yhteistyöt Massive Attackin ja Scissor Sistersin kaltaisten artistien kanssa. Mies on julkaissut musiikkia myös nimillä Luomo, Sistol ja Uusitalo. Rakka on ensimmäinen Vladislav Delay -albumi viiteen vuoteen.

Suomalaistuottajan matka on kulkenut Oulusta Helsinkiin, sieltä Berliiniin ja lopulta takaisin Pohjois-Suomeen. Ripatin aiemmasta tuotannosta pitäneet voivat yllättyä, sillä Rakka on jotain aivan muuta. Viileä skandinaavinen tekno, house ja minimalistinen dub ovat jääneet taakse. Uuden albumin lähimmät vertailukohdat löytyvät sen sijaan kokeellisen black metallin ja noisen puolelta.

Levyn kansikuvassa arktinen tundra hohtaa myrkyllisen violettina, kuin jonkinlaisen tuntemattoman viruksen saastuttamana. Viime kuukausien tapahtumista johtuen albumi onkin ajankohtainen varsin makaaberilla tavalla. Minkäänlaista kuunteluohjetta levylle ei voi antaa, mutta se tuntuu kertovan jonkinlaisesta ihmisen kyvyttömyydestä löytää tasapaino ympäröivän luonnon kanssa.

Tietystä arktisesta tenhosta huolimatta levy ei pääse täysin irti konemusiikkiin liittyvistä mielikuvista ja alaviitteistä, ja onnistuu täten olemaan yhtä aikaa sekä urbaani että epäurbaani. Tilakokemuksena levystä on löydettävissä sekä hylätty teollisuushalli että Lapin erämaa, joskus jopa saman kappaleen aikana.

Levyn 5-8:n minuutin mittaisilla biiseillä klaustrofobinen, metallinen pauke vuorottelee loputtomiin jatkuvan ja tunturiin leviävän kaiun kanssa. Ajoittain albumin stereokuva on miksattu soinniltaan lähes tunnistamattomaksi. Rumpukone sekoittuu huutoon, joka sekoittuu myrskytuuleen, joka sekoittuu radiovastaanottimen hiipuvaan signaaliin. Apua voi yrittää kutsua, mutta hyvin todennäköisesti kukaan ei vastaa.

Albumilla perinteiset kappalerakenteet ja jopa genreen olennaisesti kuuluvat soundit puretaan osiin ja asetellaan uudelleen lähes sattumanvaraiselta kuulostavaan muotoon. Lopputulos on eräänlainen dekonstruoitu painajaismainen jakso Avaraa Luontoa, jonka huippukohdassa nälkäkuoleman partaalla riutuva jääkarhuemo syö omat pentunsa.

Rytmejä ja biittejä levy tarjoilee säästeliäästi, ainakin perinteisessä mielessä. Vaikka Rampa sykkii, kirskuu ja hehkuu neonvärejä on vaikea kuvitella, että juhlavieraat tempautuisivat tanssiin, jos biisin laittaisi soimaan kotibileissä. Tai no, riippuu bileistä. Raakile taas kytee kuten keskitalven revontulet ja toimii selkeänä siirtymänä levyn a- ja b-puolten välissä.

Levyn erikoisin piirre on kuitenkin se, että se ei varsinaisesti missään vaiheessa ala. Ja se mikä ei ala, ei voi myöskään loppua, jolloin levy jää kieppumaan ilmaan eräänlaisena loputtomana, itseään toistavana oskillaationa, ikään kuin alleviivaten ihmisen väliaikaisuutta, merkityksettömyyttä ja avuttomuutta luonnon voimien edessä.

Vladislav Delay: Rakka (Cosmo Rhythmatic, 2020)
8 / 10