On paljon toisteltu fakta, että kulttuuri ja taide edistävät hyvinvointia, ja niillä on positiivinen vaikutus mielenterveyteen. Tuomalla taidetta puistoihin ja kaduille kynnys sen kuluttamiseen madaltuu. Kaupunkitilalla on mahdollista olla luomassa kulttuurin kuluttamisen kulttuuria, kirjoittaa Katariina Sarja.
Teksti: Katariina Sarja
Eilen illalla lähdin kumppanini kanssa kävelylle. Olimme molemmat työskennelleet etäopintojen parissa koko päivän ja seitsemän aikaan illalla, läppäreiden napsahdettua kiinni, aivot suorastaan huusivat raitista ilmaa.
Asumme keskusta-alueella, ja sijainnin parhaita puolia on ehdottomasti vapaus valita kävelyreittinsä monien mukavien mahdollisuuksien joukosta – suunnatako keskustan kautta Ainolaan tai rantoja pitkin Tuiraan, vaiko sittenkin Intiön kasarmialueelle? Karjasillan rintamamiestalot houkuttavat myös aina, ja samalla voi poiketa vaikkapa Lintulammen luonnonrauhaan tai nostalgiaa uhkuvaan Raksilaan. Toisaalta myös Hollihaka ja Heinäpää tarjoavat mielenkiintoisen yhdistelmän luontoa ja kaupunkia. Tällä kertaa monen hyvän vaihtoehdon joukosta määränpääksi valikoitui Hupisaarten alue, jonne suuntasimme lävistämällä kaupunkikeskustan.
Tunnustaudun taivaanrannan maalariksi, joka havainnoi jatkuvasti ympäristöään. Omassa arkipäivässäni suuressa roolissa ovat reitit, joita kuljen sekä niiden tarjoama visuaalisuus. Se, miltä ympärilläni näyttää, muodostaa yhdessä päänsisäisen elämän kanssa päivän tunnelman. Luonto ja sää yhdistettynä arkkitehtuuriin ja yleiseen kaupunkiympäristöön vaikuttavat ajatusten kulkuun, ja tunkeutuvat sen osaksi. Esteetikkona arvostan hyvää kaupunkisuunnittelua ja kaunista arkkitehtuuria, ja Oulu miellyttääkin monessa kohtaa kovasti silmääni.
Suuntasimme siis kohti Hupisaaria. Puistoalueella pysähdyimme useaan otteeseen ihailemaan sen valaistuja osia. Takaisin keskustaan palasimme Pokkitörmän alikulun kautta, jonka vaikuttavat graffitit vangitsevat katseen joka kerta. Alikulun tuntumassa muistimme, että Kulttuuritalo Valveen edessä sijaitsee uusi kiinnostava kulttuuri-ilmiö: PBFF -sanomalehtiautomaatti, josta voi lunastaa itselleen neljällä eurolla taidelehden. Keräilimme kolikot taskujen pohjilta, ja ostimme automaatista Savu E. Korteniemen ja Karoliina Paatoksen Kartasto-lehden, jota tutkailimme kotona olohuoneen persialaismatolla kävelylenkin jälkeen.
Yhden kävelyretken aikana altistuimme taiteelle ja kulttuurille enemmän kuin kerran, vaikka se ei ollut alun perin ulkoilusuunnitelmamme tarkoitus. Reitin varrelle osui tietysti myös kauniita rakennuksia ja patsaita, joiden arvo taiteen ja kaupungin hengen muodostajina on myös merkittävä. Esteettinen kaupunkiympäristö on kulttuuria, jota imemme sisäiseen maailmaamme arjessa, kiinnittämättä siihen välttämättä sen suurempaa huomiota. Mutta rakentaminen ei yksin riitä: rikkaan kaupunkikulttuurin eteen on tehtävä työtä ja panostettava rahaa, sillä kyse on paljon suuremmasta asiasta, kuin vain kauniiden asioiden katsomisesta.
On paljon toisteltu fakta, että kulttuuri ja taide edistävät hyvinvointia, ja niillä on positiivinen vaikutus mielenterveyteen. Tuomalla taidetta puistoihin ja kaduille kynnys sen kuluttamiseen madaltuu. Kaupunkitilalla on mahdollista olla luomassa kulttuurin kuluttamisen kulttuuria: jos ihminen päätyy vahingossa ihailemaan kuvataidetta, voiko innostus jäädä kytemään ja kirvoittaa vierailemaan taidenäyttelyissä myös oma-aloitteisesti? “Vahingossa” kulutettu taide normalisoi taiteen kuluttamista, ja poistaa siitä hankaluuden tai jopa koetun elitismin leimaa. Kulttuuria kuluttaakseen ei tarvitse olla “kulttuurihenkilö”, “taideihminen” tai “luova persoona”. Kulttuuria kuluttaakseen tarvitsee olla ihminen.
Korona-aikana kulttuurin ja taiteen tilan merkitys kaupungissa korostuu. Kun kontakteja ja liikkumista sisätiloissa rajataan, on taide-elämykset haettava muualta. Kotisohvalle striimattavat esitykset ja tapahtumat ovat mukavia ja ehdottomasti tärkeitä, mutta vastapainoksi tarvitaan kotoa lähtemistä, ulkoilua ja taidetta eri ympäristöissä. Taide rikastaa arkea, ja luo yllätyksiä rutiineihin. Se haastaa ja auttaa pysähtymään hetkeen, kuuntelemaan itseään ja omia tunteitaan.
Kulttuurikokemusten mahdollistaminen kaupunkitilassa on myös erittäin tärkeä tasa-arvokysymys, jota ei voi liiaksi painottaa. Jo kaupallisessa elokuvateatterissa käyminen tekee helposti loven lompakkoon. Kun asettuu vaikkapa suurperheellisen asemaan ja laskeskelee leffareissun kustannukset yhteen koko perheelle, alkaa helposti hirvittämään. Laadukasta kulttuuria on päästävä kuluttamaan edullisesti tai ilmaiseksi ja helposti, matalalla kynnyksellä. Tähän tarvitaan paitsi tekijöitä, myös kunnallinen tahtotila ja määrärahoja. Oulussa ulkoiluretkeen leikkipuistossa voi yhdistää helposti vaikkapa ympäristötaiteen ihailun koko perheen voimin, ja tämä on etu, jota tulee kehittää ja laajentaa jatkuvasti.
Oulussa tilanne on siis tällä hetkellä oikein hyvä. Kaupunki on investoinut kulttuuriin ja viihtyvyyteen, ja esimerkiksi upeat valaistukset ilahduttavat pohjoisen kaamoksessa. Paikalliset kulttuuritoimijat jalkauttavat jatkuvasti kiinnostavia sisältöjä jokaisen ulottuville. Viime vuosina kaupunkikulttuurin kuluttajia ollaan hemmoteltu esimerkiksi Puistopiknik -konseptilla, Hollihaan puiston esiintymislavalla sekä sinne tänne tupsahdelleilla muraaleilla. Lähiaikoina taiteen äärelle pääsee esimerkiksi asematunnelissa, jossa sijaitsee Kulttuuribingo Ry:n Ränni-galleria, sekä Hollihaan puistossa sijaitsevassa, Oulu Urban Culturen ylläpitämässä Taidekontissa. Kesältä odotan kovasti ainakin Cultural Climate Change Pitching -pitchauskilpailun voittaneen Kelluvan lavan toiminnan käynnistymistä.
Myös kaupalliset toimijat voivat tehdä arvovalintoja siinä, antavatko he toiminnastaan siivun alustaksi paikalliselle kulttuuritoiminnalle. Oulussa on upeita keikkapaikkoja joka lähtöön, kuten yhteisöllisen ruohonjuuritason voimainponnistus Tukikohta. Elintärkeitä toimijoita löytyy myös yrityskentältä, esimerkiksi tunnelmallinen Tuba ja legendaarinen 45 Special -yökerho. Perinteisten musiikkikeikkojen rinnalle on noussut myös uudenlainen trendi, jossa kaupallinen toimija ja taiteilija voivat synnyttää yhdessä parhaimmillaan molempia hyödyttävän synergian: kuva- ja valokuvataidetta pääsee ihailemaan ostosten ohessa trendikkäissä uuden aallon vaateliikkeissä, kuten Ullakko, Tarkkis14 ja Saaga second hand -myymälöissä. Taidenäyttely voi houkutella lisää asiakkaita liikkeeseen, ja toisin päin. Joka tapauksessa mahdollistamalla tilaa kulttuurille, yritys tukee paikallista kulttuuritoimintaa, taiteilijoiden työllistymisen mahdollisuuksia ja ennen kaikkea: viestii vahvasti arvoistaan.
Kiitokset koko ajan elävämmästä kaupungista kuuluu taiteilijoille sekä näiden toiminnan mahdollistaville yhdistyksille ja rahoittajille. Oulusta on kuoriutunut monipuolinen kulttuurikaupunki, joka hakee oikeutetusti Euroopan kulttuuripääkaupungin titteliä vuodelle 2026. Euroopan kulttuuripääkaupungiksi mielivältä kaupungilta voi – ja pitää – odottaa kaupunkitilan luovuttamista taiteen käyttöön, sekä taloudellista panostusta sen mahdollistamiseksi. Tästä kaupunki ansaitsee kiitokset. On kuitenkin sanottava ääneen ilmeinen: elävä kaupunkitila ei ole koskaan valmis, ja siihen panostamiseen on tehtävä aktiivisia valintoja yhä uudelleen ja uudelleen. Omassa utopiassani kaupunki on itsessään yksi suuri kulttuurielämys, jossa taide ei tapahdu sille varatuissa kammioissa, vaan osana kaupunkilaisten jokapäiväistä elämää siinä missä kaupallinenkin toiminta.
