10 Kysymystä: Antti Kurttila

Oululaislähtöinen Antti Kurttila on Dome Runnerin basisti. Tulevassa Kaupunniklubi goes Välivainio -tapahtumassa perjantaina 17. kesäkuuta bändi tarjoilee industrial metallia varmalla otteella.

Teksti: Johanna Mattola
Kuva: Jan / @vainjan

1. Kuka olet ja mitä teet?

“Nimeni on Antti. Olen tamperelaistunut ex-oululainen. Vapaa-ajallani touhuilen muun muassa bändihommien parissa, palkkatyökseni teen jotain muuta.”

2. Dome Runner esiintyy Kaupunniklubi goes Välivainio -tapahtumassa Tukikohdalla 16. kesäkuuta. Mitä keikalla on luvassa, ja mikä on fiilis tulla omaan kotikaupunkiin keikalle? 

“Keikallamme on luvassa 30-40 minuuttia omasta mielestämme hyvää musiikkia. Hyvät fiilikset on ja vähän jännittää, harmillisen harvoin tulee Oulussa käytyä soittamassa, mutta tällähän asian saa hetkeksi korjattua!”

3. Dome Runner on saanut alkukipinän 2017 Tampereella. Kauanko olet soittanut kokoonpanossa ja miten päädyit mukaan?

“Dome Runner saapui maailmaamme kesällä 2020. Kaikki yhtyeen nykyiset jäsenet, Simo ja Otto, ovat soittaneet aiemmin Paleskin – nimisessä kokoonpanossa. Itse liityin yhtyeeseen vuonna 2019 kun kitaristilaulajamme Simo kysyi, haluaisinko tulla soittamaan bassoa.”

4. Mikä Industrial metallissa viehättää? Mikä siinä on parasta?

“Godflesh!”

*Godflesh on brittiläinen metalliyhtye. Sen perusti aiemmin Napalm Deathista tunnettu Justin Broadrick vuonna 1982 nimellä Fall of Because. Yhtye on tullut tunnetuksi industrial metalin ja post-metalin pioneerina.

5. Mikä inspiroi sinua musiikillisesti? Millaista musiikkia kuuntelet itse?

“Musiikillisesti pystyn inspiroitumaan hyvin monenlaisista asioista, harmillisen harvoin vain saan niitä työstettyä eteenpäin. Kuuntelen enimmäkseen rock-musiikin eri lajityyppejä, mutta kuuntelutottumukseni vaihtelevat vuorokaudenajan, ruokahalun ja mielentilan mukaan.” 

6. Dome Runnerin kotikaupunki on Tampere. Näkyykö sinun oululaisuutesi bändissä jotenkin?

“En usko, että oululaisuuteni näkyy tai kuuluu mitenkään erityisesti.”

7. Millaiset eväät olet saanut Oulusta musiikillisesti?

“Maistuvat ja runsaahkot eväät olen saanut. Oulussa oli, ja käsittääkseni on yhä, aktiivinen musiikkiskene, sekä matalahkon kynnyksen keikkapaikkoja musiikin esittämiseen.”

8. Dome Runner on julkaissut musiikkia viimeksi elokuussa 2021. Miltä näyttää Dome Runnerin lähitulevaisuus? Mistä haaveilette bändinä? 

“Lähitulevaisuudessa on luvassa lisää keikkoja, Conflict State Designin julkaisu vinyyliformaatissa sekä uuden EP:n ulos putkahtaminen planeettojen asetuttua suotuisaan asentoon. En tiedä muiden jäsenien haaveista tai niiden olemassaolosta, mutta omasta mielestäni tällaista musiikkia olisi mukavaa soittaa Suomen rajojen ulkopuolellakin.”

9. Mikä on suosikkipaikkasi Oulussa?

“Vaikea valita vain yhtä paikkaa. Suosikkejani ovat Ainolan puisto, Tukikohta, Martinniemi ja Snooker Time.”

10.Mikä olisi paras elämänohjeesi Kaupunnin lukijoille?

“Älä vastaanota muilta elämänohjeita, vaan yritä keksiä itse omasi. Siis jos sellaisia edes pystyy muodostamaan. Uskoakseni elämässä voi joutua monenlaisiin eri tilanteisiin, joissa saattaa joutua menettelemään ohjeidensa vastaisesti ja ohjekirjakin voi mennä hukkaan.”

Kaupunniklubi goes Välivainio -tapahtuma järjestetään Tukikohdalla 17.6.2022 kello 20 alkaen.

Tarkempi ohjelma löytyy Facebookista.

Johanna Mattola

Johanna Mattola

Journalisopiskelija, kuvaava toimittaja ja hullu innostuja. Musiikin ja kulttuurin rakastaja. Elämännälkäinen optimisti ja seikkailija.
Johanna Mattola

Johanna Mattola

Journalisopiskelija, kuvaava toimittaja ja hullu innostuja. Musiikin ja kulttuurin rakastaja. Elämännälkäinen optimisti ja seikkailija.

Jaa somessa

Saatat pitää myös

Close Menu