Monialataiteilija ja anarkistimartta Heidi Huotari haluaa tehdä taidetta, joka herättää tunteita.

Teksti: Viivi Kiuru
Kuvat: Iina Tauriainen

1. Kuka olet ja mitä teet?

Olen Heidi Maria Huotari ja olen monialataiteilija, anarkistimartta, äiti, mielenterveyshoitaja ja seksuaalineuvoja. 

2. Mitä syksyysi työ- ja projektirintamalla kuuluu? 

Tänä syksynä on ollut vaikeuksia tehdä suunnitelmia taiteen ja teatterin suhteen, koska koronan vuoksi on epävarmaa esimerkiksi se, että millaisia tiloja on käytössä ja mitä ylipäänsä voidaan tehdä, kun on rajoituksia. Korona on sotkenut jo ennestään paljon suunnitelmia, esimerkiksi teatterifestarit jäivät festaroimatta koronan takia.  

Loka-marraskuun vaihteessa olen menossa Limingan taidekoulun teatterilinjalle ohjaamaan teatteria ja tutustumaan samalla uusiin teatterilaisiin, joita tänne Oulun alueelle on rantautunut. Käsikirjoitan myös tällä hetkellä erästä omaa näytelmäprojektia, josta ei tässä kohtaa sen enempää. 

3. Olet puheenjohtajana tuoreessa järjestössä, Oulun Anarkistimartoissa. Mitä Anarkistimarttojen toiminta pitää sisällään?

Anarkistimarttojen toiminta, myös koronan takia, on lähtenyt hieman yskien käyntiin. Anarkistimartat järjestää melko samankaltaista toimintaa kuin perinteisetkin martat, mutta toiminta on ehkä hieman nykypäiväisemmän, kaupunkilaisen ihmisen tarpeisiin ja kiinnostuksen kohteisiin suunniteltua. Keskitymme esimerkiksi sellaisiin trendikkäiksi nousseihin juttuihin, kuten hävikkiruoka-asioihin ja kierrätykseen, jotka toki ovat aikaisemmillakin martoilla olleet esillä, mutta hieman eri tavalla. 

Ryhmien sisällöt ovat tavallisesta poikkeavia. Meillä on esimerkiksi olutkerho ja käymme käsityökerhossa, Radikaaleissa ristipistoissa. Ristipisto on siis perinteinen käsityömuoto, mutta meillä teokset ovat perinteisistä poikkeavia, radikaalimpia. Eli lähestymme marttailua hieman toisenlaisesta näkökulmasta.  

Pyrimme olemaan sellainen marttojen yhdistys, joka ottaa vastaan ne, jotka eivät ole kokeneet itseään perinteiseksi martaksi, vaikka kaupunkilaisuutensa tai ikänsä puolesta. Meillä on kuitenkin samat säännöt kuin perinteisillä martoilla ja anarkistimarttojen yhdistystoiminta pohjautuu perinteiseen martta-toimintaan.

4. Ohjasit Oulun ylioppilasteatterille Valonkantaja!-näytelmän, joka esitettiin tämän vuoden alussa. Mitä teatteri sinulle merkitsee? 

Teatteri merkitsee minulle oikeastaan kaikkea elämässä. Olen aloittanut harrastuksen 9-vuotiaana ja täytin tänä vuonna 30 vuotta ja teen edelleen teatteria. Se on minulle tärkein taiteen ilmaisumuoto. Teatterin kautta voi ilmaista myös muita taiteenlajeja ja käyttää yhdessä esimerkiksi kuvataidetta ja sanataidetta, joten teatteri on sen myötä antanut mahdollisuuden kokeilla erilaisia taiteenlajeja. 

Valonkantaja-näytelmä oli trilogian viimeinen osa. Aiemmat, trilogiaan kuuluvat näytelmät ovat Suuri Peto ja Noitavasara. Siitä on 10 vuotta, kun on toinen ohjaaja-käsikirjoittaja Toni Kandelin laittoi viestiä, että tehtäisiinkö joku projekti yhdessä.

Valonkantajien aikaan tajusin, että trilogia-projekti on kestänyt koko aikuisikäni. Näiden vuosien aikana minusta on tullut mm. äiti, olen eronnut, tavannut uuden miehen, mummoni on kuollut ja olen matkustellut. Nämä asiat näkyvät teatterin teossa ja ylipäänsä omassa taiteessani näkyy minuus jollain tapaa. Ohjaajana pystyn tuomaan enemmän tällaisia asioita esille teatterin teossa kuin näyttelijänä. 

”Toivoisin jonkinlaista näkyvyyttä pienemmille teattereille ja että kaupunki tulisi vastaan ja mahdollistaisi vaikkapa teatterifestivaalien järjestämisen, sillä pienillä teattereilla ei ole resursseja saada näkyvyyttä pelkästään omin voimin”, Huotari sanoo.

5. Millainen taiteentekijä olet?

Taiteentekijänä olen sellainen ihminen, että joko ihmiset pitävät taiteestani tai sitten he eivät pidä. Harvoin teen taidetta, joka ei herättäisi tunteita. Sellainen taide, joka ei herätä tunteita, on itselleni turhaa. Koen onnistuneeni, kun ihminen kokee taiteeni kautta jonkin tunteen tai se herättää oivalluksia. Se on mielestäni taiteen ajatus. Toki tekijänäkin haluaa kokea ja taiteen tekeminen lähteekin liikkeelle omasta kokemuksesta. 

6. Mitkä asiat inspiroivat sinua?

Minua inspiroivat toiset ihmiset. Olen paljon tekemisissä ihmisten kanssa, sillä työskentelen ns. leipätyönä mielenterveyskuntoutujien kanssa ja olen ollut myös pitkään vanhustyössä. Niin ja tietysti myös teatterin tekeminen on ihmisten kanssa olemista. Sieltä inspiraatiot, ideat ja hahmot minulle sitten tulevat. 

Isoimpiin inspiroiviin tekijöihin kuuluvat myös molemmat pappani, jotka olivat kummatkin kovia kertomaan tarinoita, kun olin lapsi. Heidän tarinankerrontansa on inspiroinut todella paljon. Molemmilla oli omanlaisensa tyyli kertoa juttuja. Sieltä ehkä alun perin on lähtenyt kiinnostus tarinankerrontaan, jonka itse on sitten vienyt lavalle. Lisäksi minua inspiroi tietysti kanssataiteilijat. 

7. Millaisena teatterikaupunkina näet Oulun? 

Oululla on hyvä tilanne nyt, kun saatiin uusi johtaja Oulun teatterille. Odotan muutosta Oulun teatterille ja toivon, että ohjelmisto monipuolistuu ja ajatellaan teatterin tekemisessä muutakin kuin rahaa ja sitä mikä myy. Rahallisesti tuottavan teatterin ei pitäisi muutenkaan koskaan kilpailla esimerkiksi ylioppilasteattereiden ja harrastajateattereiden kanssa. 

Oulun ja varmasti muidenkin kaupunkien ongelma on siinä, että kun on ns. iso kaupunginteatteri, jolla on hyvä näkyvyys, se antaa mielikuvan ihmisille siitä, millaista teatterin kuuluisi olla ja pienempiä teattereita verrataan kaupunginteatteriin, vaikka lähtökohdat ovat aivan erit. 

Kun teimme Oulun ylioppilasteatterille trilogian, monet olivat innostuneita siitä, että erilaistakin teatteria tehdään. Ja nyt isossa ja näkyvämmässä roolissa on myös Flow Productions eli Oulussa on pikkuhiljaa päässyt näkyville myös muut teatterin esittäjät kuin Oulun teatteri. 

Oulussahan on todella paljon teattereita, joita ei edes tiedetä. Toivoisin jonkinlaista näkyvyyttä näille pienemmille teattereille ja että kaupunki tulisi vastaan ja mahdollistaisi vaikkapa teatterifestivaalien järjestämisen, sillä pienillä teattereilla ei ole resursseja saada näkyvyyttä pelkästään omin voimin.

8. Asut Tuirassa. Mikä Tuirassa on mielestäsi parasta? 

Tuirassa on ehdottomasti parasta se, että täällä on kaikki mitä nykyään ihminen tarvitsee, eli täällä on kaupat, huoltoasemat, apteekit ja kaikki sellaiset palvelut, joissa tarvitsee vielä fyysisesti käydä. Tuirassa on mielestäni hyvä henki ihmisten kesken. Tuiran parasta on myös se, että se on lähellä keskustaa, mutta täällä on kuitenkin rauhallista.

9. Mitä odotat tulevaisuudelta?

Odotan tulevaisuudelta uusia haasteita ja teatterin tekemistä edelleen. Toivon myös, että terveys kestäisi ja jaksaisi tehdä mahdollisimman pitkään teatteria ja muita juttuja monenlaisten ihmisten kanssa. 

Oulu pyrkii nyt kulttuuripääkaupungiksi ja kotikaupungiltani odotankin nyt tekoja sen tavoitteen eteen. Henkilökohtaisesti tekijänä tällainen tavoite tuntuu vitsiltä, koska meillä ei ole tällä hetkellä edes tiloja kulttuurin tekijöille ja tukea erilaisille kulttuurihankkeille on vaikea saada. Odotan kyllä, että meistä tulisi kulttuuripääkaupunki ihan rehellisesti. 

10. Paras elämänohjeesi Kaupunnin lukijoille?

Eräässä palvelukodissa, jossa olin töissä, oli sellainen muistisairas vanhus, josta pidin erityisesti. Hänellä oli tapana sanoa usein, että ”elämme elämämme parasta aikaa parasta aikaa”. Sitä hän toisteli ja sehän on ihan totta! Tulevaisuuden ajattelu on tärkeää, mutta on tärkeää myös elää tätä hetkeä ja pysähtyä välillä. Se on minun elämänohjeeni.