Oululaislähtöisen muusikko Jesse Heikkisen Iterum Nata -sooloprojektin kolmas levy julkaistiin marraskuussa. Heikkiselle oman synkän puolen tunnistaminen on väylä estottomaan itseilmaisuun.

Teksti: Katariina Sarja
Kuvat: Niina Virtanen

1. Kuka olet ja mitä teet?

”Olen Jesse Heikkinen, Tampereella asuva oululaislähtöinen sosionomi sekä muusikko. 

Päivätyökseni toimin kehitysvammaisten päivätoiminnan ohjaajana, mutta varsinainen kutsumukseni on musiikin parissa työskenteleminen (toivottavasti esimieheni ei lue tätä). 

Tällä hetkellä soitan kitaraa Hexvessel-yhtyeessä, puuhaan sooloprojektini Iterum Natan kanssa ja kirjoitan kappaleita jo olemassa oleville sekä kenties joskus manifestoituville yhtyeille.

Toimin myös epäsäännöllisesti KKY:ssä eli Kissojen katastrofiyhdistyksessä vapaaehtoisena ja tuotan toisinaan sisältöä Kulttuuritoimitus-nettijulkaisuun.”

2. Miten ja miksi sinusta tuli muusikko?

”Tähän olen yleensä vastannut, että siitä saa syyttää vanhempiani, mutta asia ei taida olla niin yksiselitteinen. Kai jonkinlainen taiteellinen kipinä on koodattu perimään, mutta sillä tuskin voi selittää kaikkea. 

Tämä kuulostaa kliseiseltä postmodernilta liirumlaarumilta, mutta jo lapsena koin olevani jollain tavalla ulkopuolinen ja väärinymmärretty. Tästä syytin tietysti itseäni ja ajattelin, että omassa ulosannissani on jotain vikaa. Soittaminen tarjosi kuitenkin sellaisen itseilmaisun muodon, jossa koin pystyväni ilmaisemaan itseäni paljon kokonaisvaltaisemmin kuin sanallisesti. Se oli myös loistava pakokeino, jos ympäröivä maailma kävi liian raskaaksi – ja on sitä vieläkin. Etenkin teini-iässä soittaminen oli minulle äärimmäisen tärkeää, sillä se tuntui olevan ainoa asia, jossa olin parempi kuin suurin osa muista.

Kai voisi ajatella, että olen lapsesta asti ollut naimisissa musiikin kanssa, ja kuten jokaiseen avioliittoon, myös tähän kuuluu sekä myötä- että vastoinkäymisiä.”

3. Sooloprojektisi Iterum Natan kolmas albumi Bardo Disorder julkaistiin marraskuun lopulla. Kuvailet Iterum Natan musiikkia melodiseksi ja psykedeeliseksi folk rockiksi. Millaisia aiheita albumi käsittelee, ja mistä olet ammentanut siihen inspiraation?

”Uusin Iterum Nata -albumi on saanut inspiraationsa käsitteestä “bardo”, joka eräissä buddhalaisissa koulukunnissa tarkoittaa löyhästi tulkittuna eräänlaista välitilaa kuoleman ja uudelleensyntymän välissä. Levyllä pohditaan syntymää, elämää ja kuolemaa bardo-tilasta katsottuna. Sanoitukset rakentuvat hermeettisen maailmankuvan ympärille, mitä ikinä se kullekin tarkoittaa.

Pohjavire tällä albumilla on huomattavasti synkempi kuin edellisillä, sillä sen teon aikana olin toisinaan melko toivottomissa mielentiloissa. Kai tässäkin yhteydessä voidaan puhua jonkinlaisesta kärsivä taiteilija -kliseestä. Levy-yhtiön sanoin uudella levyllä “valaistuminen ja melankolia kulkevat käsi kädessä”.

4. Ennen sooloprojektiasi olet soittanut ja tehnyt musiikkia useissa kokoonpanoissa. Miten soololevyn tekoprosessi eroaa albumin tekemisestä yhdessä muun yhtyeen kanssa?

”Se, että saa itse tehdä levyn alusta loppuun täysin omalla tahdilla on sekä siunaus että kirous. Välillä omille tekemisilleen kuuroutuu ja silloin seulan läpi saattaa päästä ties minkälaista ryönää. Toisinaan tekijä saattaa taas olla liian ankara itselleen ja pyrkiä mahdottomuuksiin. Toisaalta taas mitään aikarajoja ei ole ja tekijä saa täysin vapaasti kokeilla mitä erikoisempia taiteellisia ratkaisuja.

Bändin kanssa levyttäessä mukana on yleensä muun bändin lisäksi erilliset äänittäjä, miksaaja ja masteroija, mutta Iterum Natassa toimin itse kaikissa näissä rooleissa. Olen myös kirjoittanut kappaleet yksin sekä soittanut levyille lähes kaiken.

Suurimmat erot siis tässä tapauksessa lienee tekemisen vapaudessa ja työn määrässä. Soololevyjä tehdessä olen huomannut, että nauhoitan mieluiten omat osuuteni yksin, oli kyse sitten sooloprojektista tai bändilevystä.”

5. Miten uuden albumin tekeminen koronaviruspandemian keskellä on sujunut, ja miten pandemia on vaikuttanut musiikin tekemiseen ylipäätään?

”Koko pandemia-aika on ollut erittäin synkkää, ja sekös jos mikä inspiroi kaltaisiani kärsiviä taiteilijoita! 

Moni bändi on käsittääkseni käyttänyt tämän ajan uusien kappaleiden kirjoittamiseen ja nauhoittamiseen. Keikkojen peruuntuminen on ollut valtavan surullista ja vaikuttanut omaan mielialaan, mutta vielä surullisempaa on ollut katsoa vierestä muiden musiikki- ja tapahtuma-alalla työskentelevien ystävien ja tuttavien ahdinkoa. Minulla on sentään ollut pysyvä päivätyö, mutta moni kanssamuusikko on valitettavasti jäänyt joko osittain tai kokonaan tyhjän päälle.”

”Kai voisi ajatella, että olen lapsesta asti ollut naimisissa musiikin kanssa, ja kuten jokaiseen avioliittoon, myös tähän kuuluu sekä myötä- että vastoinkäymisiä.”
Kuva: Niina Virtanen

6. Ketkä ovat esikuviasi?

”Musiikillisesti suurin esikuvani ja vaikuttaja on aina ollut oma isäni. Hän tutustutti minut jo päiväkoti-ikäisenä Beatlesiin ja Pink Floydiin ja on pitänyt huolen, että kodissa on aina ollut soittimia saatavilla. Iso hatunnosto myös kaikille soitonopettajilleni, joita ilman en muusikkona olisi tässä.

Soittajana esikuvia on aivan valtava määrä ja lista elää jatkuvasti. Tällä hetkellä kitaransoittooni vaikuttanee eniten David Gilmour, Mikael Åkerfeldt sekä Robert Fripp. Kaikki kolme ovat monipuolisia soittajia, joilla on oma tunnistettava soundinsa.”

7. Millaisia projekteja musiikin saralla suunnittelet seuraavaksi?

”Tällä hetkellä tekeillä on uutena aluevaltauksena black metal -levy. Työn alla on myös tummanpuhuvaa jazzia sisältävä albumi. Aika kauas on siis päädytty Funksons-yhtyeen energisestä rap-funkista sekä Vastarannan siilin pilke silmäkulmassa tehdystä lastenmusiikista. Olen aina arvostanut muusikoissa monipuolisuutta ja nautin siitä, kun saan laajentaa omaa repertuaariani.”

8. Mitä haluaisit vielä saavuttaa muusikkona?

”Olen hyväksynyt sen, etten todennäköisesti tule koskaan elättämään itseäni musiikilla, ja tietyllä tavalla se on vapauttavaa. Toivon, että saan tulevaisuudessakin tehdä musiikkia omaehtoisesti ja ilmaista itseäni vapaasti. 

Mitään konkreettisia tavoitteita on vaikea sanoa, mutta toivon että oppiminen ja luovuus ei loppuisi koskaan. Toivon myös, että musiikkini toisi iloa ja lohtua ihmisten elämään. Taiteilijalle lienee palkitsevinta nähdä, kun taide koskettaa yleisöä.

On ollut hienoa päästä kiertämään ulkomaita bändieni kanssa ja toivon, että näitä reissuja tulisi vielä lisää. Lentäminen ja pitkät ajomatkat laittavat tosin pohtimaan ympäristökysymyksiä, joita jokaisen vastuullisen muusikon kannattaisi miettiä.”

9. Olet asunut suuren osan elämästäsi Oulussa. Millaisena kulttuurikaupunkina näet Oulun?

”Olen asunut nyt muualla kolme ja puoli vuotta, joten olen hieman pihalla nykytilanteesta. 

Oma kokemukseni Oulu-ajoista on, että kaupunki kehittyi jatkuvasti kulttuurin saralla ja toivon että tämä kehitys on jatkunut. Oulu on minulle selkeästi Pohjois-Suomen kulttuuripääkaupunki ja olen kiitollinen, että olen saanut olla osana oululaista kulttuuriantia. 

Kaupunginteatteriin kohdistuva toimintatuen leikkaus on harmittava takaisku Oulun kulttuurielämälle, mutta onneksi asia on nostanut vastarintaa ja saanut aikaan keskustelua kulttuurin paikasta yhteiskunnassa.”

10. Paras elämänohjeesi Kaupunnin lukijoille?

”En tiedä olenko pätevä antamaan muille elämänohjeita, mutta yritetään:

Muista hyväksyä oma pimeä puolesi, sillä vain siten voit hallita sitä ja ilmaista itseäsi estoitta. Kun kerran löydät oman itseilmaisutapasi, älä anna kenenkään, varsinkaan itsesi, hiljentää sitä.”