10 kysymystä: Joonatan Rajala

Metal punk -bändi Bonehunterin kitaristi Joonatan Rajala kuuntelee häpeilemättä Rihannaa ja Nicki Minajia, työstää omaa ambient-musiikkiprojektia ja aikoo julkaista vielä tänä syksynä myös elektronista tanssimusiikkia.

Teksti ja kuvat: Eija Eskola

1. Kuka olet ja mitä teet?

”Olen Joonatan Rajala, itseoppinut kuvataiteilija ja muusikko Oulusta. Mulla on IB-merkonomin tutkinto vuodelta 2013, ja tällä hetkellä olen töissä Levykauppa Äx:ssä kuntoluokittelemassa käytettyjä vinyylilevyjä. Oon soittanut kitaraa paikallisessa metal punk -trio Bonehunterissa vuodesta 2011 saakka ja se on ollut mun pääjuttu jo melkein kymmenen vuotta.”

2. Olet mukana niin musiikki-, kuvataide-, kuin kirjallisuushommissakin. Mitä kaikkea olet tehnyt luovilla aloilla ja mikä niissä vetää puoleensa?

”Kiinnostus musiikkiin alkoi jo lapsena: ensimmäinen levynkuuntelumuisto on jostain aionien takaa, kun asetin isän vinyylikokoelmasta Black Sabbathin nimikkoalbumin soittimeen ja sen viitoittamalla tiellä kuljen edelleen. Silloin siinä veti puoleensa äänen raskaus, synkkä tunnelma ja yhteissoiton käsinkosketeltava riemu, joita kaikkia jahtaan vielä nykyäänkin, kun tartun instrumenttiin.

Laskin taannoin, että oon soittanut erityylistä musiikkia erilaisissa kokoonpanoissa ihmisten edessä jo 14-vuotiaasta saakka. Nyt ollaan soitettu Bonehunterin kanssa samalla kokoonpanolla vajaa kymmenen vuotta. Tuona aikana ollaan tehty useita pienjulkaisuja, kolme täyspitkää albumia, kierretty Eurooppaa kolmeen otteeseen, käyty Pohjois-Amerikassa kahdella minikiertueella ja matkustettu viikonloppureissulle Singaporeen ja Malesiaan soittamaan kunnon räimettä paikallisille nahkatakkityypeille. Hienoimmat saavutukset bänditoiminnan saralla on kaksi erittäin onnistunutta viiden keikan kiertuetta Japaniin vuosina 2019 ja 2020.

Kuvataidetta oon tehnyt oikeastaan vaan omaksi iloksi, ankeuden karkottamiseksi. Olen piirtänyt niin kauan kuin muistan. Maalaamisen ja kollaasitaiteen tekemisen aloitin muutama vuosi sitten.

Tykkään myös valokuvata. Oon harrastanut sitä aiemmin pääsääntöisesti kertakäyttökameroilla, koska niiden rajoittuneisuus viehättää. Nyt oon siirtynyt pikafilmikameralla kuvaamiseen. Kuvaan pääasiassa ikuistaakseni hetkiä muistoiksi: bändin kanssa kiertäessä oon saanut otettua omaa silmää miellyttäviä kuvia ympäri maailmaa. Myös eroottissävytteisten valokuvien ottaminen ja suunnittelu on superkivaa.

Luomisessa puoleensa vetää eskapismi ja omaan mielikuvitukseen sukeltaminen. Kun tekee yksin, silloin ei kukaan pääse pään sisään sanomaan, että “tuo on paska idea”. Kaikki taide on tärkeää. Taiteen tekemiseni kumpuaa jostain alkukantaisesta tarpeesta saada omat ajatukseni tai tunteeni ikuistettua aikaan.”

”Punk-musiikkiin hurahtaminen 12-vuotiaana iskosti mun päähän kymmentonnisen lekan lailla, että minäkin pystyn tekemään taidetta ja siten saada mielessäni pyörivät ajatukset, kuvat ja ideat konkreettiseen muotoon. Periaatteessa ajattelen kaiken tekemäni jollain tapaa punkin kautta”, Rajala pohtii.

3. Mistä ammatista haaveilit lapsena?

”Lapsena haaveilin muistaakseni poliisin ammatista, mutta se ei luonnollisestikaan enää istunut omaan ajatusmaailmaani punkin tultua mukaan kuvaan. Mulla ei kai oo oikein ollut mitään unelma-ammattia: ei oo hinkua kohota mihinkään johtotehtäviin tai vastaavaan, jota nykyinen luontoa ja luonnonvaroja röyhkeästi riistävä kapitalistinen maailma tuntuu jotenkin odottavan meiltä kaikilta.

Tehdä siistejä juttuja siistien tyyppien kanssa: se on nykyinen ammatillinen haaveeni. Luoda uutta kierrättäen vanhaa.”

4. Onko sinulla esikuvia, joiden työ vaikuttaa myös omaan tekemiseesi?

”Mun ehdottomasti suurin taideinnoittaja on torniolainen Läjä Äijälä. Hän on aina tehnyt omaa juttuaan muiden pöytiin vilkuilematta, mitä arvostan kovasti. “Minä nyt vaan teen, ihan sama tykkääkö tästä kukaan muu, kunhan itse tykkään”. Se on erittäin vapauttavaa.

Myös lohjalaislähtöisen Sami Hynnisen taiteesta pidän paljon ja hänen musiikkiaan olen pitänyt korkeassa arvossa jo pitkään. Puolalaisen Zdzisław Beksińskin painajaismaiset maalaukset saa mut haukkomaan henkeä, kauhukirjailija H.P. Lovecraftin kummalliset tarinat piinaa mua joka hetki ja Esko Valtaojan kansantajuiset, faktapohjaiset kirjat on mulle kuin meditaatiota. Pariisin Kevään Arto Tuunelan jutut on kans ihania, hän on Taiteilija isolla t-kirjaimella!”

5. Mikä sinua inspiroi?

”Inspiroidun valtavasti erilaisesta musiikista! Viimeaikoina oon kuunnellut paljon 80-luvun naisartisteja: Whitney Houstonia, Sadea, Enyaa, Mariah Careytä, Madonnaa… Kuuntelen musiikkia erittäin laaja-alaisesti ja tiedän täsmälleen mistä tykkään. Voin yhtään häpeilemättä sanoa, että mun levyhyllyssä on sulassa sovussa kiihkeän black metallin, perinteisen heavy metallin ja sotaa vastustavan hardcore punkin lisäksi mm. Nicki Minajia, Rihannaa, Bee Geesiä, Katy Perryä ja Coldplaytä.

Näen taidetta sanoissa, arkkitehtuurissa, katusuunnittelussa, koivunlehdessä, nettisivun koodissa… Oon muutaman kerran saanut kuulla erinäisiltä taideihmisiltä, että he inspiroituvat vain omasta tekemisestään, jolloin oon vaan tyytynyt pyörittelemään kovaäänisesti silmiäni.”

6. Olet toinen Loskazine-runolehden kirjoittajista. Miten kuvailisit omaa sanallista tuotantoasi?

”Läjä Äijälän tekstit on vaikuttanut mun kirjoittamiseen ehdottomasti eniten: miten tiivistää ajatus sanoiksi niin, että se tuntuu naamaan iskeytyvältä rautanyrkiltä ja jättää lähtemättömän vaikutuksen jo ensimmäisellä kerralla. Niin kuin Mustanaamion merkki, ajatuksen muodossa. Kun tuohon yhdistää H.P. Lovecraftin kosmisia kauhuja kuhisevat tarinat ja Geezer Butlerin Black Sabbathille kirjoittamat yliluonnolliseen pohjautuvat lyriikat, aletaan olla aika lähellä mun sanallista tuotantoa.

Poimin juttuja luonnoskirjaani joka puolelta periaatteella “lause sieltä, toinen täältä”, jonka jälkeen sotken siihen jotain omaa. Mulla on pöytälaatikossa paksu nippu täyteen kirjoitettuja keltaisia muistilappuja ajatuksista, kokemuksista sekä levyjen ja biisien nimistä, jotka suodatan mun luonnoskirjaan valikoiden sieltä parhaiten toisiinsa sopivat tekstit yhteen. Niistä muodostuu mun lopulliset runotekstit.

Löydän teksti-inspiraatioita tiede- ja musiikkilehdistä, bändien elämäkerroista, science fictionista, vanhoista kotimaisista pornolehdistä, valokuvakirjoista… Oikeastaan siis mistä vaan, kunhan saan siitä itse jonkun kipinän, jota voin lähteä varoen puhaltamaan liekiksi.

Nautin oikeasta kieliopista ja asiakirjastandardeista, mutta inhoan runomittoja ja muita luovan tekstin “rajoitteita”. Esimerkiksi haikujen kirjoittamisesta en ole koskaan pitänyt. Yhtään.

Loskan toinen numero ”Kun paniikki iskee” peilailee omien tekstien kohdalla ahdistusta ja maailmantuskaa. Useasti työnnän ahdistavimmat pohdiskeluni jonnekin taka-alalle, enkä käsittele niitä sen enempää, sillä yksinään tulevaisuuden pelkääminen on uuvuttavaa, mutta nyt päätin tuoda ne lehteen saakka. Ensimmäinen Loskan numero käsitteli pääosin rakkautta ja menettämistä, uusimman Loskan sanoisin olevan epäoikeuteen kyllästyneille, toiveikkaille hyviksille. Maailmanparantajille!”

”Jos pitäisi kuvata mun tekstejä kolmella sanalla niin ne olisivat rakkaus, kuolema ja kumipuku”, Rajala tiivistää.

7. Tulevaisuuden haaveesi?

”Maapallon nykytilannetta tarkastellessa ei tee mieli suunnitella tulevaisuutta seuraavaa kuukautta pidemmälle. Henkilökohtaisella tasolla haaveilen tuovani positiivisia energiavirtoja eli viboja ympärilleni. Koen, että se onnistuu taiteilun, itsetutkiskelun, kuuntelemisen ja osallistumisen kautta.

Ihmiskunnan puolesta haaveilen elämän löytymisestä ulkoavaruudesta, maailmanrauhasta sekä täysin vihreän energianlähteen valjastamisesta. Niin, että ihan kaikilla “ois chilliä olla”, niin kuin nuoriso sanoo.”

8. Mitä suunnittelet seuraavaksi?

”Aion tehdä enemmän kaikkea yllämainittua. Bonehunterin lisäksi työstän hitaasti maalailevaa, korvakäytäviä hierovaa ambient-musiikkiprojektia, jonka karanteenikevään aikana aloitin vuosien jahkailun jälkeen. Ensimmäinen julkaisu Fragments Of A Mantra on tällä hetkellä miksattavana. Oon siitä erityisen mielissäni, koska sain viimein nauhoitettua talteen ääniä, joita kuulen päässäni, kun oon viittä vaille nukahtamassa.

Teen myös suomenkielistä elektronista tanssimusiikkia oululaisen muusikko-monitaituri Joona Hiltusen kanssa. Ollaan kohta vuosi työstetty meidän yhteistä, vielä salassa pidettävää projektia ja luulen, että saadaan eka sinkkubiisi ulos vielä kuluvan syksyn aikana! Luvassa on kunnon rehellistä selkäytimen sähköistävää tamppausta.”

9. Mikä on suosikkipaikkasi Oulussa?

”Nallikarin uimaranta aikaisin kesäaamuna, Ainolan puisto harmaana sadepäivänä. Ja tietenkin kaikkien oululaisten boheemien hahmojen olohuone Snooker Time – vuodenajasta riippumatta.”

10. Paras elämänohjeesi Kaupunnin lukijoille?

”Kokeile rakastaa!”

Joonatan Rajalan ja Katariina Sarjan perustaman Loskan toinen numero ”Kun paniikki iskee” julkaistaan 1.10.2020.

Julkkareita juhlitaan Kaupunniklubi goes Vaara -tapahtumassa Snookerissa 1. lokakuuta osoitteessa Asemakatu 28, kello 18 alkaen. Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivuilla.

Eija Eskola

Eija Eskola

Pian journalistiksi valmistuva Eija on tiedonjanoinen optimisti, joka rakastaa valokuvausta ja elämänmakuisia tarinoita.
Eija Eskola

Eija Eskola

Pian journalistiksi valmistuva Eija on tiedonjanoinen optimisti, joka rakastaa valokuvausta ja elämänmakuisia tarinoita.

Jaa somessa

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Saatat pitää myös

Close Menu