10 Kysymystä: Juho Ylitalo

Juho Ylitalon musiikin tekemistä ohjailevat sattuma ja fiilis. Konemusiikki vei hänet mukanaan jo 2000-luvun alussa ja nyt hän iloitsee skenen kasvavasta suosiosta.

Teksti: Essi Markkula
Kuvat: Juho Ylitalon kotialbumi

1. Kuka olet ja mitä teet?

”Olen Juho Ylitalo. Olen kotoisin Tyrnävältä, mutta nykyään asun Helsingissä ja toimin Kehitysvammaliitossa asiantuntijana. Harrastan levyjen soittamista ja musiikin tekemistä artistinimellä DJ Uijui. Lisäksi intohimojani ovat kalastus ja snooker.”

2. Miten kuvailisit tekemääsi musiikkia ja mistä saat siihen inspiraatiosi?

”Teen elektronista musiikkia laajalla skaalalla. Tekemisiäni ohjaavat pitkälti fiilis ja sattuma, enkä yritä tietoisesti luoda jotain tietyntyylistä musiikkia. Valmiiden kappaleiden lisäksi minua inspiroivat erilaiset tapahtumat ja kohtaamiset. Musiikilla on aina ollut terapeuttinen vaikutus minuun.”

3. Mistä innostus elektroniseen musiikkiin ja DJ-hommiin lähti?

”Muistan käyneeni 2000–luvun alussa Oulussa eräissä ’Happi-bileissä’, jossa kiinnostukseni teknoon heräsi. Ihmettelin, että mitä tämä musiikki oikein on. Olin fiilistellyt jo aiemmin alan isompia tekijöitä, kuten The Prodigya. Nyt kuitenkin pääsin syvemmälle underground-musiikin maailmaan.

Aloitin levyjen soittamisen vuonna 2006 ja siitä vuoden päästä soitin jo ensimmäisiä keikkoja. Levyjen soittaminen sytytti kipinän oman musiikin tekemiseen. Nykyään teen aika vähän DJ-keikkoja. Välillä elämässäni on musiikin suhteen luovia ajanjaksoja ja joskus kuluu kuukausia, etten koske syntikoihin tai muihin laitteisiin.”

4. Onko sinulla keikalle lähtiessä tarkka suunnitelma ja settilista?

”Usein pohdin, pitäisikö keikkoja suunnitella etukäteen enemmän vai vähemmän. Soitan lähes pelkästään vinyylilevyjä, mikä rajaa mahdollisuutta varioida. Mietin aloitusbiisin valmiiksi ja sitten setti lähtee rakentumaan yleisön ja ympäristön mukaan. Kaikkea ei voi käsikirjoittaa etukäteen ja yleensä flow vie mennessään.”

5. Mistä musiikin tekeminen sinulla alkaa ja miten projekti siitä etenee?

”Se on joka kerta tosi erilainen prosessi, eikä minulla ole siihen selkeää kaavaa. Kaikki saattaa alkaa jonkin nauhoitetun äänen tai melodian muokkaamisella. Minua innoittavat erilaiset äänimaisemat ja spontaanit äänet. Esimerkiksi Lapin reissulla äänittämäni kaiku voi toimia inspiraation lähteenä.”

Ylitalon vapaa-aikaa värittävät musiikin lisäksi kalastaminen ja snooker.

6. Olet julkaisemassa musiikkiasi levy-yhtiö Cold Blow´n kanssa tänä syksynä digitaalisesti ja vinyyliäänitteenä. Miksi juuri vinyylinä?

”Levy-yhtiö päätti julkaisumuodon. Vinyylinä julkaiseminen sopi minulle, sillä olen soittanut niitä oikeastaan koko DJ-urani.”

7. Mieleenpainuvin keikkamuistosi?

”Olin Oulun Nuclear Nightclubissa soittamassa vuonna 2013. Tupa oli täynnä ja minulle tuntematon tyttö tuli kysymään, mitä soitan. En siinä kiireen keskellä pystynyt kertomaan tarkasti uuden levyn nimeä ja lupasin palata asiaan setin jälkeen. Hetken kuluttua tästä DJ-kollega tuli dekkien viereen kysymään, mitä asiaa Paula Vesalalla oli ollut. Olen huono tunnistamaan julkkiksia ja hämmennyin. Paulaa en sinä iltana enää nähnyt. Laitoin hänelle myöhemmin levyn tiedot Facebookissa ja sain kiitokset. Inspiroiva taiteilija!”

8. Mitä haluaisit DJ-urallasi saavuttaa?

”Julkaisen tänä syksynä kolmen biisin maxi sinkun ja sen valmistuminen oli minulle itsessään saavutus. En ole varsinaisesti pyrkinyt musiikin tekemisellä mihinkään, mutta haaveilen julkaisevani tulevaisuudessa myös täyspitkän albumin.”

9. Millaisena näet tekno-/ravekulttuurin Suomessa?

”Mielestäni pohjoisen skene on nykyään isompi ja yhdistyneempi. Kymmenen vuotta sitten klubikulttuuri oli melko kuppikuntaista ja hajaantunutta. Kun aloittelin levyjen soittamista Oulussa, niin yleisö koostui lähes pelkästään keski-ikäisistä nörttimiehistä. Nyt tekno on suosittua ja nuoret coolit ihmiset tanssivat ja fiilistelevät sitä.

Kun aikoinaan aloimme järjestää Juhani Oivon kanssa Elektorni-klubeja, niin ne olivat aika pienen porukan juhlia. Nyt konemusiikki on kovassa nosteessa. Arvostan suuresti niitä isoja vaikuttajia pohjoisessa, jotka ovat pitäneet klubikulttuuria yllä ja yhdistäneet sitä.”

10. Paras elämänohjeesi Kaupunnin lukijoille?

”Minulla ei ole varsinaista ohjetta jaettavaksi, mutta oma elämänfilosofiani voisi olla vaikka ’Mennään eteenpäin’.”

Essi Markkula

Essi Markkula

Essi on journalistiopiskelija, joka innostuu pienistäkin asioista ja rakastaa musiikkia yli genrerajojen.
Essi Markkula

Essi Markkula

Essi on journalistiopiskelija, joka innostuu pienistäkin asioista ja rakastaa musiikkia yli genrerajojen.

Jaa somessa

Saatat pitää myös

Close Menu