Liisa Louhelan esikoisromaani Kaikkeus on meidän julkaistiin helmikuussa 2021. Teoksen julkaisua juhlitaan ValveLivessä maanantaina 8. maaliskuuta.

Teksti: Laura Juntunen
Kuvat: Suvi Maaria

1. Kuka olet ja mitä teet?

”Olen Liisa Louhela, hailuotolainen kirjailija. Olen kotoisin Kainuusta, Suomussalmelta. Työskentelen Hailuodossa Kulttuuritalo Päiväkodilla. Täällä Hailuodossa olen asunut kohta 10 vuotta.”

2. Esikoisromaanisi Kaikkeus on meidän julkaistiin helmikuussa 2021. Teos käsittelee yhteisön paineita ja valtaväestöön kuuluvan naisen ja kiertävän romanimiehen suhdetta 1930-luvun Suomessa. Miten tämä tarina sai alkunsa?

”Tarina sai alkunsa seitsemisen vuotta sitten. Minulla oli mielessä alkukuva, jossa oli nainen junassa. Lähdin kirjoittamaan naisen tarinaa jo tuolloin, mutta kuitenkin päädyin hylkäämään sen. Nainen ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan, vaan hänen tarinansa alkoi kasvaa itsekseen ja lopulta se oli kirjoitettava pois minusta.”

3. Teoksessa käsitellään romanikulttuuria ja tarkastellaan heidän asemaansa yhteiskunnassa. Millaista tästä aiheesta oli kirjoittaa?

”Olin tutustunut romanikulttuuriin romanilaulujen eli kaaleen laulujen kautta ja koska romanikulttuuri ei ollut minulle muuten tuttu, aloitin perehtymällä romanien ja pääväestön yhteiseen historiaan. Romanikulttuuria tarkastellaan kirjassani nuoren pääväestöön kuuluvan naisen silmin, siis ulkopuolisen katseen kautta. Lähdin tarkastelemaan tuon ajan yhteiskunnan arvohierarkioita, joissa nuoren naisen asema ei totisesti ollut häävi, mutta romaniväestön asema oli siihenkin verraten ihan oma lukunsa. 

Romanikulttuuriin perehtyminen oli tosi antoisaa, Suomen historian tarkastelu kyseisen etnisen ja kulttuurisen vähemmistön näkökulmasta taas silmiä avaavaa. Kirjassani aihepiirin pintaa vain raapaistaan. Ne valtiolliset toimenpiteet, kaikki se vallankäyttö jota romaniväestöön on kohdistettu kautta historian, pitäisi kuulua meidän peruskoulun oppimäärään.

Suomen valtion pyrkimys oli pitkään sulauttaa romanit pääväestöön ja sitä toteutettiin käytännössä monin tavoin. Romanien omien elinkeinojen harjoittaminen pyrittiin esimerkiksi estämään ja lapsia erotettiin vanhemmistaan, jotta romanikulttuurin omista tavoista päästäisiin eroon.”

4. Viime vuosina on puhuttu paljon myös kirjallisuuden kulttuurisesta omimisesta, eli jonkin ryhmän tyylien ja ilmaisukeinojen hyväksikäytöstä yleensä valkoisessa länsimaisessa kulttuurissa, sekä siitä, miten antaa ääni toiseutetulle väestöryhmälle. Miten tämä yhteiskunnallinen keskustelu vaikutti työskentelyysi, kun kirjoitit Kaikkeus on meidän -teosta?

”Keskustelun seuraaminen antoi jatkuvasti uusia näkökulmia omien valintojen pohdintaan ja myös kyseenalaistamiseen. Siinä mielessä se rikastutti omaa työskentelyä. En usko siihen, että asioiden pohtiminen monelta kannalta vaikuttaisi lopputulokseen heikentävästi, päinvastoin. Edelleenkin jokainen voi tehdä eri näkökulmat mielessään mitä nyt tekeekään. Erona aiempaan tietysti se, että tänään vähemmistöjen mielipide niistä tehdyistä valinnoista tulee helpommin kuuluville.

Itse koen, että on helpompi seistä tiettyjen valintojen takana kun tietää, millaisia merkityksiä niihin sisältyy ja on jonkinlainen käsitys siitä, miten ne omat valinnat suhteutuvat vaikkapa vähemmistöjen kuvauksiin kirjallisuuden historiassa. Jos katsotaan vaikka 1900-luvun alkupuoliskon kirjallisuuden kuvauksia etnisistä vähemmistöistä, niin ei kyllä tule ikävä menneitä ”iloisia aikoja”, joiden perään jotkut haikailevat.

Minusta on upeaa, että vihdoinkin eletään aikaa, jona vähemmistöt alkavat saada äänensä kuuluviin. Olen ymmärtänyt, että meiltä pääväestön edustajilta toivottaisiin avoimuutta ja sen hankalan olon sietämistä, mitä tämä vaikea keskustelu herättää. Että koetettaisiin aidosti kuunnella ja tarkastella niitä ongelmakohtia, joista keskustellaan.

Nämä kysymykset eivät taatusti ratkea heti ja se on helpottavaa. Mitään kiveen hakattua mielipidettä ei tarvitse muodostaa tänään.”

”Olen kirjoittanut Kaikkeus on meidän-romaania metsäpoluilla kävellen ja sanellen kohtauksia nauhuriin”, Louhela kertoo.

5. Millaista ylipäätään oli kirjoittaa historiallista romaania? Millaista taustatyötä ja eläytymistä se mielestäsi kirjoittajalta vaatii?

”Opiskelin aate- ja oppihistoriaa Oulun yliopistossa, minkä vuoksi historiallinen aihepiiri tuntui luontevalta valinnalta ja työkalut tiedon etsimiseen olivat jo olemassa. Keräsin taustamateriaaleja ja luin niitä pitkin matkaa, kävin Suomen Kirjallisuuden Seuran romaniarkistossa kuuntelemassa vanhoja kelanauhoja kiertolaiselämästä. Soittelin tutkijoille kirjan suurten linjojen ja pienten yksityiskohtien faktantarkistus mielessä. Luetutin käsikirjoituksen muun muassa romaanikulttuurin asiantuntijalla. Lisäksi luin ajan kirjallisuutta, lehtiä ja ajan henkeä kuvaavia aikalaiskirjoituksia.

Eläytyminen taas ei vaatinut sen kummempia ponnistuksia kuin jos olisin kirjoittanut tarinan tähän päivään. Taitaa olla niin, ettei ihmisen tunne-elämä ole muuttunut reilussa 80 vuodessa miksikään.”

6. Mikä on lempipaikkasi Oulussa?

”Asuin Oulussa opiskeluvuoteni ja viihdyin siellä erinomaisesti. Tuolloin Oulun paras paikka oli Ykän Pub, jossa oli Oulun monipuolisin keikkatarjonta. Tunnelma siellä oli välitön, rento ja jotenkin rehellinen. Lähimmäksi tuota tunnelmaa pääsee nykyään Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämällä Tukikohdalla.

Korona-aika on todella osoittanut yhdessä koettujen elämysten arvon ja siksi suuntaan Tukikohdalle nauttimaan musiikista ja yhdessäolosta heti kun tämä kurimus on ohi.”

7. Olet taannoin kirjoittanut myös blogia ja kirjan ulkona nukkumisesta sekä luonnossa liikkumisesta. Millainen rooli luonnolla on elämässäsi?

”Kysymys on näinä ekokriisin aikoina niin suuri ja vaikea, ettei oikein tiedä miten päin sen kanssa olisi. Jos otetaan ihan arkinen näkökulma asiaan, niin Hailuodossa on se hyvä puoli, että luonnossa liikkuakseen ei tarvitse tehdä suuria ponnistuksia. Siksi sitä tulee tehtyä kuin itsestään.

Olen kirjoittanut Kaikkeus on meidän-romaania metsäpoluilla kävellen ja sanellen kohtauksia nauhuriin. Usein kuuntelin musiikkia kohtauksia miettiessäni. Tietyt kirjan kohtaukset ja yksityiskohdat linkittyvät omassa mielessäni hauskasti tiettyihin kappaleisiin ja myös paikkoihin Hailuodossa.”

8. Entä miten musiikki linkittyy kirjoittamiseesi?

”Oma tieni kirjallisuuden pariin on kulkenut musiikin kautta. Ensimmäinen rakkaus minulle oli suomalainen rocklyriikka ja sen jälkeen suomirap. Näiden johdattelemana eksyin sitten runouden pariin ja proosa astui vahvemmin kuvioihin melko myöhään.

Lapsena koetin vimmaisesti tulkita aikuisten maailmaa ja salaisuuksia rocklyriikoiden kautta ja kyllähän ne sieltä avautuivatkin. Edelleen musiikki johdattaa uusien, tuntemattomien aiheiden ja elämänalueiden äärelle, kuten kävi tämänkin kirjan kanssa.”

9. Kirja on ollut jo hetken maailmalla, ja julkistustilaisuutta vietetään ValveLivessä maanantaina 8. maaliskuuta. Millä mielin odotat tulevia kuukausia?

”Paras hetki romaanin kanssa oli, kun sain kustannussopimuksen reilu vuosi sitten. Kaikki sen jälkeen on ollut jälkilämpöjä ja olen saanut jo paljon.

Työn alla on uusi romaani, jonka suhteen odotan sitä, että olisin tarpeeksi sisällä sen maailmassa, jotta voisin liikkua siellä edes suhteellisen rennosti. Kirkas ydin tässä touhussa on kuitenkin se tunne, kun kirjoittaminen sujuu ja on nautinnollista. Sitähän sitä jahtaa. Vähän kuin musiikkia kuunnellessaan etsii aina sitä levyä, jonka kanssa jaksaa viettää vaikka puoli elämää tai elokuvia katsoo toivoen, että sieltä löytyisi taas se sykähdyttävä pätkä, jota ei voi kuin rakastaa. Kirjoittaessa on sama. Sitä kestää kaikenlaista rämpimistä, kun tietää, että jossain kohdassa sut palkitaan.

Toisaalta tykkään siitä kiikkerästä tilanteesta, kun ei oikein tiedä, onko haukannut just hyvän kokoisen vai aivan liian ison palan ja on pakko vain koettaa pysytellä pinnalla. Nyt alkaa olla taas se kohta elämässä ja työssä mukavan lähellä.”

10. Paras elämänohjeesi Kaupunnin lukijoille?

”Kaikkitietäväksi tulee, kun ottaa mehtikanan täkän ja kantaa sitä kolme vuotta kaulallaan.”