Sanataiteilija Pauli Pietilä kiertää aktiivisesti sanataidelavoja ja kirjoittaa tällä hetkellä ensimmäistä runokirjaansa. Syvällisten sanoitusten takana piilee liminkalaislähtöinen taiteilija, joka ruokkii luovuuttaan pitämällä aistinsa herkkinä ja pysymällä kaukana kyynisyydestä.

Teksti: Iina Tauriainen
Kuvat: Henrika Kurkimäki, Ninni Varanka

1. Kuka olet ja mitä teet?

Nimeni on Pauli Pietilä, olen mies, poika ja rakastaja. Vierailen lavoilla runoilemassa nimellä Pale Varjele, ja suihkuissa nimellä Pablo Niinistö.

2. Mikä innoitti sinua aloittamaan sanataiteellisen urasi?

Varmaankin hyvä mielikuvitus ja hieman yksinäinen lapsuus. Olin ujo, enkä oikein osannut ilmaista itseäni. Yläasteella törmäsin räppiin, tarkalleen ottaen Julma-Henriin, ja olen siitä asti kirjoittanut räppiä pöytälaatikoihin. Se on ollut hyvä tapa pitää oma pääkoppa kasassa.

Pöytälaatikot pullollaan törmäsin Rovaniemellä Harri Hertelin vetämään lavarunouskurssiin. Siinä vaiheessa sisäisellä minulla oli jo huutava tarve tulla kuulluksi. Open mic -tilaisuuksissa huomasin, että hei, tämähän on ihan mahtavaa hommaa, ja minähän olen aika hyvä tässä. Yleisö kuuntelee ja ymmärtää!

Pikkuhiljaa tarve tulla kuulluksi vaihtui tarpeeseen vaikuttaa ja tukea muita. On se nähdyksi tuleminen kyllä vieläkin aika pinnalla, mutta se ei ole enää pääasia.

3. Mistä ammennat inspiraatiota lyriikkoihisi?

Kysyin kerran samaa eräältä sarjakuva-artistilta Oulun Snooker Timessa, ja vastaan kysymykseen samalla tavalla kun hän: ”Siitä mitä mä nään, ja mitä kuulen sisällä mun pään”.

Mielestäni paras tapa ruokkia inspiraatiota on yrittää pysyä herkkänä ja olemaan kyynistymättä. Siinä sitten ympärille katsellessa ja herkistellessä kasautuu pikkuhiljaa tarve sanoittaa sisällä kuplivia ajatuksia, ideoiden virtaa ja kysymysten myräkkää.

Lisäksi koitan tarjota itselleni työkaluja tuottaa ideat mahdollisimman korkealaatuisesti ulos lukemalla itse hyvää kirjallisuutta tai kuuntelemalla mielenkuuntoisia artisteja – tällä hetkellä enimmäkseen räppäreitä. Kasperi Laine ja P.O.S ovat minulla tällä hetkellä kovassa soitossa.

4. Mitä oululaiset juuresi sinulle merkitsevät?

Sitä, että maalle on aina mukava palata. Kasvoin iällisesti aikuiseksi Limingan kupeessa Ala-Temmeksellä. Isäni on maanviljelijä ja pellot minullekin tuttuja, niin teillä kuin traktorin hytistä. Siinä on minulla hyvä ja kotoisa olo, kun ympärillä on aakeeta laakeeta, ja näkee melkein naapurin pihalle asti, eli puolen kilometrin päähän.

Nautin Oulun murteesta, siinä on hyvä poljento. Etelässä kuulee, että oululaisilla on rento elämäntapa. Onkohan asia todellisuudessa näin? Ainakaan puhuessa oululaisilla ei ole kiire mihinkään.

5. Mitä toivot yleisön saavan tuotannostasi?

Jotain kantavaa, kuplivaa, silmät sytyttävää, selän suoristavaa. Vastauksia kysymyksiin, joita et uskalla kysyä. Yllättävää ymmärrystä, salamoivaa selkeyttä. Parannuksen vatsa- ja pääkipuihin, sekä ainakin laadultaan ei-niin-pahaenteisiin kasvaimiin. 5000% suositellusta päiväannoksesta D-vitamiinia, rauhaa ja rakkautta.

Tai ainakin tilaisuuden unohtaa hetkeksi ongelmansa, ja nauttia olosta. Poistua baarista yöhön, joka tuntuu kevyeltä, ja elämä rauhalliselta.

6. Minkälaisista asioista haaveilet urallasi?

Haluaisin pystyä täyttämään päiväni minut onnellisiksi tekevillä asioilla, stressaamatta liikoja. Tällä hetkellä kirjoitan runokirjaa. Haluan pystyä liikkumaan yhdestä mielenkiintoisesta ja merkityksellisestä projektista lennosta seuraavaan. Lisäksi keikkakokemuksista puuttuu vielä crowd surffaus ja mosh pitti runokeikalla. Siinä onkin vähän saavuttamista, mutta tuntuu ihan mahdolliselta.

7. Minkälaisena haluaisit nähdä Oulun sanataidekentän tulevaisuudessa?

Ouluun kyllä mahtuisi lisää open mic -tapahtumia! Luulisin, että täällä on useammankin kulman takana mikrofonin nälkäistä haalarikansaa. Sellaisista matalan kynnyksen kulttuuritapahtumista saisi varmasti uutta intoa ja verta myös muihin kulttuuririentoihin. Kaikki lähtee liikkeelle yhdestä ennakkoluulottomasta illasta!

8. Missä oululaisen kannattaisi käydä, jos haluaa nähdä kotikaupunkinsa uusin silmin?

Jossain muualla, ja tulla sitten takaisin. ”Matkailu avartaa” on klisee, ja kliseet ovat kliseitä ihan syystä! Matkan jälkeen omat kotikulmat näkee aivan uudella tavalla. Paremmalla vai huonommalla, sen näkee sitten, mutta olennaista onkin, että mitä haluaa sitten asialle ja omalle suhtautumiselleen tehdä.

9. Millä tavoin toivoisit suomalaisen sanataidekulttuurin kehittyvän tulevaisuudessa?

Suunta näyttää mielestäni aika hyvältä! En ole ollut vielä kentällä kovinkaan kauaa, mutta olen tietämättömyydessäni itsevarma, ja julistan niiden ominaisuuksien antamalla oikeudella, että lisää intohimoisia tekijöitä vaan kentälle, ja siitä ne kulmat sitten suoristuvat.

Lavarunous on uskomattoman kaunis ja jokaiselle mahdollinen laji, jonka ilosanoman soisin soivan kuppiloissa kautta maan. Ja niin se muuten pikkuhiljaa soikin, yksi mikki kerrallaan.

10. Kerro paras elämänohjeesi Kaupunnin lukijoille.

”Loppujen lopuksi kaikki on aika turhaa, paitsi veneily.”

Kuulin tämän vanhalta työkaveriltani, ja se jätti lähtemättömän vaikutuksen. Itse en omista venettä, mutta jonkinlaista perspektiiviä kylläkin.