10 kysymystä: Siiri Aunola

Kuvataiteilija Siiri Aunolalle taiteen tekeminen on vapaa-aikaa suruista, siksi valtaosa hänen töistään piirtyy värikkäinä ja iloisina. Aunolan Mielijohde-näyttelyn avajaisia vietetään Kaupunniklubilla yhteisötila Alvarissa perjantaina 10. kesäkuuta.

Teksti: Sallamaari Paavola
Kuva: Riku Kiviharju

1. Kuka olet ja mitä teet? 

”Olen Siiri Aunola, 23-vuotias oululainen kuvataiteilija. Kuvataiteen lisäksi teen muutakin luovaa. Olen mukana Nuoritaide 2023 -tapahtuman tuotantotiimissä, sen lisäksi työskentelen tarjoilijana ja toimin henkilökohtaisena avustajana.”

2. Mielijohde-näyttelysi on esillä kesäkuun 29. päivään saakka yhteisötila Alvarissa. Millaisista teoksista näyttely koostuu?

”Näyttelyn teokset koostuvat enimmäkseen töistä, jotka ovat syntyneet hetken mielijohteesta, spontaanisti. Siitä näyttely sai nimensäkin. Uusimmat teokset ovat värikkäitä ja niissä on mukavan leikkisä tunnelma. Näytillä on myös muutamia teoksia parin viime vuoden ajalta, joita tein opiskellessani Lybeckerissä. Esillä on siis uutta ja vanhaa.”

3. Kuinka kuvailisit taidettasi? 

”Oman taiteen kuvaileminen on haastavaa, sillä koen tyylini ja tapani kuvata asioita elävän tekemisen myötä. Pääpiirre on varmaan lapsenmielisyys.”

4. Millaisista aiheista teet mieluiten taidetta ja mitkä asiat inspiroivat sinua? 

”Minua inspiroivat ihmiset ja elämä. Kerään ympäriltäni valokuvia ja väripaletteja, joita käytän eri teoksissa. Taiteen tekeminen on minulle vapaa-aikaa suruista ja vastoinkäymisistä, siksi valtaosa teoksistani on värikkäitä ja ilomielisiä. En myöskään ota töilläni kauheasti kantaa.

Inspiraatio saattaa tulla aivan yllättäen. Näen mielessäni selkeästi jonkin idean ja luonnostelen sen ylös, jos muistan. Iso osa ideoista on syntynyt niin, että luonnostelen jotain ilman sen kummempaa ajatusta, ja siitä tuleekin niin kiva, että se on pakko toteuttaa maalauksena tai vedoksena. Näyttelyn Norppa-työ syntyi, kun leikkasin lehdistä kuvia ja aloin tekemään kollaasia. Olen nyt suunnitellut tekeväni teossarjan, jossa olisi suomalaisia eläimiä.”

5. Mikä on varhaisin muistosi taiteen tekemisessä? 

”Olen aina ollut kova piirtämään. Äitini on säästänyt valtaosan tekemistäni töistä, ja varastosta löytyy monta isoa matkalaukkua piirustuksiani. Muistan vahvasti, kuinka tein tarhassa siskolleni itse värityskirjan. Piirsin myös sarjakuvaa niin kovalla vauhdilla, että tarhanhoitajat sanoivat, että saan käyttää vaan tietyn määrän paperia päivässä.”

6. Entä minkä sanoisit olleen käänteentekevin hetki taiteessasi? 

”Muutama vuosi sitten ymmärsin, että taiteen ”hyvyyden mittari” ei ole se, kuinka paljon teos muistuttaa jonkun tunnetun taiteilijan tyyliä tai on realistinen. Koitin usein tehdä teoksia jollain tietyllä tyylisuuntauksella, sillä pidin itse sen tyylisiä teoksia kauniina. Kun on valmiina jokin tietty raami, minkä mukaan pitäisi työskennellä, on taiteen tekeminen suorittamista. Minulla siitä lähti into ja olin usein tuskainen, kun koitin tehdä jotain luovaa. 

Huomaan edelleen joskus jääväni kiinni tiettyihin yksityiskohtiin, mittasuhteisiin tai vastaaviin, ja silloin maalaus ei enää näytä minun työlleni. Olen myös lähiaikoina oppinut antamaan työlle aikaa. Usein huomaan ihmisten, myös itseni, luovuttavan kesken työn, sillä teos voi olla oikeasti aika ruma, kun sitä vielä työstää. Olen ajatellut asiaa niin, että eihän kakkukaan näytä vielä kauhean herkulliselta, kun se on pelkkänä taikinana kulhossa, mutta jos jaksaa ja pääsee sen kohdan yli, niin lopputulos voi usein olla herkullinen!”

7. Millainen taidekaupunki Oulu mielestäsi on? 

”Viime vuosina on ollut paljon mielenkiintoisia taidetapahtumia monilla eri taiteen alueilla. Myös lähiseuduilla tapahtuu, eli monenlaista on. Oulussa on paljon puistoja ja luonnon tuntua, vaikka olisi ihan keskustan lähellä. Ainolan puistossa on uskomattoman kauniita ja hyviä paikkoja järjestää tapahtumia. 

Kaipaisin lisää galleriatilaa nuorille taiteilijoille. Olin todella iloinen kuullessani, että yhteisötila Alvari antaa näyttelytilaa paikallisille uusille ja nuorille taiteilijoille.”

8. Mikä on suosikkipaikkasi Oulussa? 

”En osaa sanoa ehdotonta suosikkipaikkaa. Kesällä tykkään pyöräillä pitkin Oulujoen vartta ja pysähtyä uimaan. Joten vastaan, että se koko matka.”

9. Mistä haaveilet taiteen saralla? 

”Haaveilen, että kehityn taiteilijana ja säilytän intohimoni. Toivon myös, että voisin joskus tehdä taidetta enemmän pääsääntöisesti ja että pääsisin tekemään pian taidegrafiikkaa.”

10. Millaisena haluaisit nähdä Oulun 10 vuoden päästä?

”Toivon Kulttuuripääkaupunki 2026 -hankkeen myötä Oulun puhkeava todelliseen kukkaansa. Oulussa on paljon ihania juttuja, mutta uskon, että etenkin kulttuurin puolella Oululla on vielä paljon annettavaa.”

Siiri Aunolan taidenäyttely on nähtävillä 29.6. saakka.

Kaupunniklubi goes Toppila hoodz -tapahtuma järjestetään perjantaina 10.6. yhteisötila Alvarissa klo 17 alkaen.

Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivulla.

Sallamaari Paavola

Sallamaari Paavola

Sallamaari on Kaupunnin toimittaja, joka nauttii hyvistä tarinoista, kulttuuririennoista ja pohjoisen yöttömistä öistä.
Sallamaari Paavola

Sallamaari Paavola

Sallamaari on Kaupunnin toimittaja, joka nauttii hyvistä tarinoista, kulttuuririennoista ja pohjoisen yöttömistä öistä.

Jaa somessa

Saatat pitää myös

Close Menu