10 kysymystä: Taneli Reponen

Oululaisen lauluntekijä Taneli Reposen tekstit ovat tarinamaisia rakennelmia, joiden aiheina voi olla niin elämänhallinnan vaikeus kuin ristikoita tekevä mummokin. Reponen esiintyy Kaupunniklubilla torstaina 28. huhtikuuta.

Teksti ja kuvat: Sina Sarpola

1. Kuka olet ja mitä teet?

”Olen Reposen Taneli, oululainen laulaja ja lauluntekijä sekä muusikko. Soitan kitaraa ja laulan lauluja Taneli Reponen Band -yhtyeessä.” 

2. Esiinnyt 28. huhtikuuta Kaupunniklubi goes Myllytulli -tapahtumassa ravintola Tubassa. Mitä keikalla on luvassa, ja millä fiiliksillä odotat tapahtumaa?

”Odotan tapahtumaa todella hyvillä fiiliksillä. Tuba on aina tuntunut omalta kotikentältäni. Bändillämme on ollut siellä useampia esiintymisiä, ja ravintola on ollut aina ihan täynnä. Fiilis ja tunnelma ovat olleet todella lämpimät. Eli kokonaisuudessaan odotan tulevaa tapahtumaa hyvillä mielin.

Tapahtumassa on luvassa omia biisejäni niin kauan kuin aikaa vain riittää. Kokoonpano on vielä hieman auki: on mahdollista, että soitan ihan soolonakin. Katsotaan, mitä ilta tuo tullessaan.”

3. Miten päädyit tekemään uraa musiikin parissa?

”Olen alkanut ajatella tekemistäni urana vasta ihan viime aikoina. Aloitin musiikkihommat jo aikoinaan Raahessa, mutta en vielä silloin osannut tehdä lauluja, vaikka kaikki sanoivatkin, että minun pitäisi tehdä omia kappaleita. Silloin ajattelin, ettei minulla ole mitään kerrottavaa, tai en osannut ilmaista ajatuksiani. Kirjoitin teini-iässä englanniksi kyllä jotain angstaavaa, mutta en laske sitä mukaan.

Lauluntekijyyteni sai alkunsa Oulun Madetojan musiikkilukiossa. Siellä kävin Sävellystyöpaja- kurssin, jossa jokainen osallistuja valmisti tiettyihin teemoihin sopivan tekstin ja sävellyksen. Kurssilla käytiin läpi eräänlainen lauluntekijän ABC. Tuolloin syntyneet tekstit ovat näin jälkeenpäin katsottuna kovin naiiveja, mutta jostain on aloitettava.

Samassa sävellystyöpajassa tapasin myös Alaräihän Joonaksen, josta tuli sittemmin Taneli Reponen Band -yhtyeen rumpali. Muut yhtyeen jäsenet Jami Alaverronen, Tommi Kuisma ja Mikael Heikkinen tulivat mukaan, kun jatkoin muusikon ammattiopintoihin. Taustalaulaja Anni Teeri ja Heikkisen kitarassa korvannut Tuomas Kytölä ovat tuoreempia kasvoja.”

4. Yhtyeenne tuotanto rakentuu sävellystesi ja sanoitustesi ympärille. Mistä inspiroidut?

”Laulun tekeminen lähtee usein tarpeesta saada tunteita ulos. Sitten ryhdyn rakentamaan kokonaisuutta.

Minua inspiroivat yksittäiset, todella randomitkin asiat. Se voi olla yksittäinen sana, joku juttu, jonka toinen henkilö sanoo, tai vaikkapa kanssaihmiset, musiikki, elokuvat tai taiteet. Kaikki muutkin taiteen muodot laittavat ajatukseni hyrräämään. Kun minulla on tylsää, tulee enemmän ideoita, kun mieli ei saa muita virikkeitä. 

Ennen koronaa kiertelin paljon kahviloita. Se oli sellaista stereotyyppistä “miten tätä lauluhommaa tehdään, mun pitää varmaan mennä kahvilaan kirjoittamaan” -hommaa. Nykyään lähden ennemmin kävelemään. Kävelyreitit ympäri Oulua ovatkin olleet suuri inspiraation lähteeni.”

5. Yhtyeesi debyyttisingle ”Hailuoto” julkaistiin kesällä 2019 ja esikois-EP ”Preeria” heinäkuussa 2020. ”Iholla” ilmestyi puolestaan kuultavaksi huhtikuussa 2021. Mitä uutta yhtyeeltänne on tulossa seuraavaksi?

”Hitsi, kun ei uskalla luvata vielä mitään. Olen käynyt paljon keskustelua eri studioiden kanssa, ja käynyt tietynlaista aikataulurumbaa, että saisimme vähintäänkin EP:n luotua. Oman musiikin laadukas tekeminen on kallista, mutta minulla olisi kova hinku saada luotua uutta. 

Olen valmistellut parin vuoden sisään pöytälaatikkoon noin 70-80 kappaletta, ja haaveena olisi päästä äänittämään niitä tämän vuoden aikana.”

”Minua inspiroivat yksittäiset, todella randomitkin asiat. Se voi olla yksittäinen sana, joku juttu, jonka toinen henkilö sanoo tai vaikkapa kanssaihmiset, musiikki, elokuvat tai taiteet.”

6. Onko sinulla esikuvia, joiden työ vaikuttaa myös omaan tekemiseesi?

”Selasin tässä vastikään Spotifyn kuunteluhistoriaani ja huomasin, että ajan mittaan kuuntelemani artistit ja musiikki ovat vaihdelleet aika paljon. Jossain tietyssä kohtaa elämää olen kuunnellut tätä artistia ja toisessa vaiheessa taas toista. Tajusin sen vaikuttavan myös omiin lauluihini.

The Beatles on kuitenkin ollut minulle aina tietynlainen esikuva. Yhtye on myös syy siihen, miksi alkujaan päädyin musiikin pariin, ja se on edelleenkin bändi, jonka tuotannon pariin palaan aina uudelleen ja uudelleen.

Raahelaisena olen katsonut aina ylöspäin myös muita paikallisia artisteja. Tällaisia ovat esimerkiksi Ylva Haru, Samuli Putro ja JP Leppäluoto. Usein sitä katsoo, mitä lähellä olevat artistit ovat tehneet ja ajattelee, että “okei, tuokin on tehnyt näin, kyllä minäkin uskallan”. Varsinkin Samuli Putro on ollut ja on edelleen todella vahva esikuva toiminnalleni.”

7. Taneli Reponen Bandin tuotannossa kuuluu vaikutteita niin folkista, rokista kuin popistakin. Millaista musiikkia sinä itse vapaa-ajallasi kuuntelet?

”En ole henkilö, joka elää ja hengittää vain yhtä tiettyä musagenreä. Kuuntelemani musiikki on myös usein vähän erilaista kuin se, mitä itse teen. 

Kuuntelen laajasti ja uteliaasti erilaista musiikkia. Silloin voi löytää uusia siistejä juttuja, joita ei ehkä muuten olisi aiemmin kuullut ja näin ollen taas inspiroitua boksin ulkopuolelta. Varsinkin varsinkin lukio- ja konservatoriovuosina tuli luotua syvyyttä omaan musiikkimakuun, kun tutustui paljon uudenlaiseen musiikkiin ja erilaisiin tyyleihin.”

8. Mikä on suosikkipaikkasi Oulussa?

”Oulu on täynnä todella kivoja paikkoja, jotka ovat minulle tärkeitä. 

Opiskeluaikoinani asuin Karjasillan ja Raksilan suunnalla, jolloin koin Puu-Raksilan todella söpöksi. Kuvasimme siellä Preerian musiikkivideonkin. Kesällä houkuttelevat tietysti myös Torinranta, Kiikeli ja Ainolan puisto. 

Ravintoloista sanoisin, että suosikkini on Tuba, koska se on sellainen, jossa käyn muutenkin kuin keikoilla. Siitä on muodostunut minulle paikka, jonne on aina kiva mennä, ja siellä esiintyy paljon lahjakkaita artisteja.”

9. Millainen kulttuurikaupunki Oulu mielestäsi on?

”Sanoisin, että Oulu on kulttuurillisesti rikas kaupunki ja mielestäni jopa paljon parempi ja laadukkaampi kuin moni arvaakaan. Täällä ei vain ehkä jotenkin löydetä kulttuuritarjonnan luokse niin hyvin kuin olisi mahdollista. Viikonloppuna on kuitenkin mahdollista lähteä vain kävelemään jonnekin ja ajautua paikkaan, jossa onkin tarjolla kulttuuria. Eikä pelkästään vain musiikkia, vaan kaikkialta ympäriltä löytyy erilaisia tapahtumia tai näyttelyitä. Oulussa on paljon taitavia taiteentekijöitä.”

10. Paras elämänohjeesi Kaupunnin lukijoille?

”Sellainen neuvo, että jos sulla on joku juttu, niin tee sitä. Se voi kuulostaa todella yksinkertaiselta ja ilmiselvältä, mutta usein ihmisille voi tulla epäröiviä ajatuksia, kuten ”en mä osaa, en uskalla, en oo riittävän hyvä, en mä tiedä mitään”. Mutta minä sanoisin, että kannattaa vain olla rohkea ja tehdä. Kannattaa myös luottaa omaan intuitioon, koska se palkitsee aina lopulta. Eli tee ja luota intuitioosi.”

Kaupunniklubi goes Myllytulli -tapahtuma järjestetään torstaina 28. huhtikuuta Tuba Food & Loungessa kello 19:30 alkaen.

Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivuilla.

Sina Sarpola

Sina Sarpola

Kaupunnin markkinoinnin ja viestinnän harjoittelija Sina on kirjoittaja, amatöörivalokuvaaja, opiskelija sekä intohimoinen sosiaalisen median suurkuluttaja.
Sina Sarpola

Sina Sarpola

Kaupunnin markkinoinnin ja viestinnän harjoittelija Sina on kirjoittaja, amatöörivalokuvaaja, opiskelija sekä intohimoinen sosiaalisen median suurkuluttaja.

Jaa somessa

Saatat pitää myös

Close Menu