Oulun kirjallisuuden talon toiminnanjohtaja ja ex-läänintaiteilija Tuomo Heikkinen on ihastunut Tuiran saunalauttaan ja pitää itseään ikuisena kainuulaisena.
Teksti Laura Tauriainen
Kuva Mikko Törmänen
1. Kuka olet ja mitä teet?
”Olen Tuomo Heikkinen, entinen kirjallisuuden läänintaiteilija. Aloitin juuri Oulun kirjallisuuden talon toiminnanjohtajana. Teen erilaisia kirjallisuusprojekteja ja nostan esiin oululaista kirjallisuutta. Kirjoitan myös itse. Aiemmin kirjoitin runoja, nykyään lähinnä proosaa.
Olen Mieskuoro Huutajien jäsen. Kuoroon liittyminen oli elämäni fiksuimpia päätöksiä.”
2. Millaista oli olla läänintaiteilija yli kuuden vuoden ajan? Tekikö titteli olon arvokkaaksi?
”Onhan se hieno ja tärkeä tehtävä. Viihdyin tosi hyvin ja sain paljon aikaan.
Läänintaiteilijana sai kokea valtavasti uusia asioita ja pääsi luomaan yhteyksiä. Vein esimerkiksi kirjailijoita ulkomaille esiintymään.”
3. Olet kotoisin Kuhmosta. Millä tavalla kainuulaisuus elää sinussa?
”Siellä ovat juureni. Kainuu on paikka, jossa käyn tapaamassa perhettä. Nykyisin minun olisi vaikea ajatella asuvani siellä, koska siellä ei ole sellaisia töitä, joita haluaisin tehdä. Oulu on minulle sopivan kokoinen kaupunki. Kuhmohan on alle 10 000 asukkaan pikkupaikka.
Kainuulaisuus määrittelee jollain tavalla minua ihmisenä, luonteenpiirteistä lähtien. Kun esittelen itseni, kerron syntyneeni Kuhmossa. Läänintaiteilijana kainuulaistaustastani oli hyötyä, koska tunsin jo alueen toimijat.”
4. Millaista innoitusta Oulu antaa kirjoittamiseesi?
”Olen tehnyt esimerkiksi runovideoita Oulusta. Täältä saa tekstin aiheita ympäristöstä, ihmisistä ja jutuista, joita kuulee.
Oulussa kirjoittaminen on kuitenkin aika arkipäiväistä, sellaista peruspuurtamista. Ulkomailta saa vahvemmin inspiraatiota. Siellä ollaan niin aistit auki. Tulee oikein ideoitten vyöry!”
5. Tunnet oululaisen kulttuuriskenen ja olet ollut mukana esimerkiksi Huutomerkissä, Huutajissa ja Kaltiossa. Miten oululainen kulttuuri on muuttunut viime vuosien aikana?
”Muutin Ouluun opiskelemaan vuonna 2000. Kirjoitin silloin runoja ja halusin esittää niitä julkisesti. Halusin palautetta. Koska klubeja ei ollut, perustin niitä itse. Vuonna 2003 pistimme pystyyn Huutomerkki-yhdistyksen. Aloimme tuoda kirjallisuutta enemmän näkyviin.
2000-luvun alussa Oulussa oli hiljaista kirjallisuuden saralla. Kirjailijoita oli vähän. Sen jälkeen esikoiskirjailijoita on tullut koko ajan lisää, ja tällä hetkellä Oulun kirjailijaseurassa on jo 50 jäsentä. Heitä kaikkia ei vielä tunneta kovin laajasti, mutta teen töitä, jotta se muuttuisi.
Moni asia on oululaisen kulttuurin saralla kehittynyt viimeisen viidentoista vuoden aikana. On tullut uutta rikkautta, kuten Taiteiden yö ja Juhlaviikot. On menty eteenpäin.”
6. Mikä oululainen paikka istuu parhaiten sielunmaisemaasi?
”Tykkään tehdä kävelylenkkejä rauhalliseen tahtiin ja sanella samalla kännykkään ideoita kirjoihin tai mihin vain. Minulle keskeinen paikka on Ainolan puisto. Kävelyreittini kulkee aina sen läpi.
Kesäisin viihdyn esimerkiksi Tuiran rannalla. Olen aivan ihastunut sinne pystytettyyn saunalauttaan. Oulussa parasta ovat puistot ja rannat. Niissä on mukava oleilla, lukea vaikka kirjaa.”
7. Mitä kirjallisuuden talossa oikein tehdään?
”Pestini alkoi juuri, ja nyt alussa on kaikenlaisia talon käynnistämiseen liittyviä töitä. Kun toiminta lähtee käyntiin, järjestämme erilaisia tapahtumia, esimerkiksi kirjojen julkaisutilaisuuksia. Kokoamme taloon käsikirjastoa oululaisista kirjoista, joita voi tulla lukemaan. Sinne tulee myös työhuone, jota kirjailijat voivat vuokrata.
Pitkän tähtäimen suunnitelmia ovat kirjakahvila ja kansainvälinen kirjailijaresidenssi, jonne ulkomaalaiset kirjailijat voivat tulla kirjoittamaan. Oulu voi olla esimerkiksi portugalilaiselle aika eksoottinen paikka työskennellä.”
8. Suosittele oululaista kirjaa.
”Kannattaa lukea Antti Leikaksen hieno trilogia (Melominen, Huopaaminen ja Soutaminen). Siinä on tarkkanäköistä huumoria, joka uppoaa ainakin minuun. Taitavasti kirjoitettu teossarja, jota on nautinto lukea.”
9. Millaisia ennakkoluuloja olet kohdannut kirjoittajana?
”Aloin kirjoittaa runoja 16-vuotiaana, kun asuin vielä Kuhmossa. Kasvatin samalla pitkän tukan. Silloin se oli iso juttu monelle sukulaiselle, koska olin ainoa vähänkään taiteellinen Heikkinen.
Olen tehnyt niin monenlaisia töitä, että en enää juurikaan kohtaa ennakkoluuloja.
Läänintaiteilijanakin toimiminen on nykyisin vaativaa työtä.”
10. Kerro paras elämänohjeesi Kaupunnin lukijoille.
”Keskity sellaisiin asioihin, jotka ovat sinulle tärkeitä ja rakkaita.”
Oulun kirjallisuuden talon (Sepänkatu 9) avajaiset pidetään torstaina 31. maaliskuuta kello 18.