Dokumenttivalokuvaaja, elokuvantekijä, kuvataiteilija ja kirjoittaja Joel Karppanen kasvoi Oulussa aikuiseksi ja taiteilijaksi.

Teksti: Laura Juntunen
Kuvat: Joel Karppanen

1.Kuka olet ja mitä teet?

”Olen 27-vuotias dokumenttivalokuvaaja, elokuvantekijä, kuvataiteilija ja kirjoittaja. Taiteellisessa työskentelyssäni olen keskittynyt yhteiskunnallisesti virittyneiden syväluotaavien pitkäkestoisten valokuvasarjojen ja essee-elokuvien luomiseen. Paraikaa työstän uutta lyhytelokuvaani, joka käsittelee dualististen luontorepresentaatioiden vaikutusta yhteiskuntaamme ja suhteeseemme muuhun elämään maapallolla.”

2. Miten sinusta tuli valokuvataiteilija?

”Kaikki alkoi ala-asteella, kun teimme ensimmäiset lyhytelokuvat kavereiden kanssa. Yläasteella päätin, että minusta tulee elokuva-ohjaaja ja hain opiskelemaan Pikisaaren av-alalle. Tutkintoon liittyvän työharjoittelun suoritin kuitenkin Kalevassa lehtikuvaajana, jonka myötä kiinnostukseni dokumentaarista kuvaa kohtaan syveni pikkuhiljaa kuvauskeikkojen lisääntyessä ja oppien karttuessa. Mukana kulki myös aina valtava halu tehdä omia projekteja. Pidin ensimmäisen katukuva-aiheisen näyttelyni Asematunnelin Ränni-galleriassa vuonna 2013, mutta vasta varsinaisen esikoisteokseni Suomalaisen pastoraalin (2016-2017) myötä heittäydyin vapaaksi taiteilijaksi.

3. Olet todennut olevasi poliittinen taiteilija. Millaisiin asioihin haluat vaikuttaa taiteellasi?

”Kaikki taide on lähtökohtaisesti poliittista, sillä teokset kantavat mukanaan aina tekijänsä maailmankatsomuksen. Nykypäivänä on kasvava tarve taiteelle, joka kantaa eettis-poliittisen vastuunsa vanhan ”velvollisuuksista vapaan taiteen” ajatusmallin sijaan. Taide ei voi myöskään toimia enää ainoastaan tietoisuuden herättäjänä, vaan sen on pyrittävä konkreettisempiin ajattelutapojamme ja ideologioitamme muokkaaviin päämääriin. Itselleni tärkeitä ideaaleja ovat muun muassa luonnon ja ihmisen tasa-arvo sekä sosiaalinen oikeudenmukaisuus.”

4. Asut nykyään Turussa. Millainen merkitys Oululla on ollut elämässäsi?

”Olen kokenut itseni aina hieman juurettomaksi, koska minulla ei ole ollut ikinä yhtä pysyvää fyysistä kotia, kuten ei myöskään vanhemmillani tai isovanhemmillani. Siitä huolimatta olen kuitenkin aina pitänyt itseäni oululaisena: muutin sinne polvenkorkuisena ja siellä kasvoin paitsi aikuiseksi myös taiteilijaksi. Suhteeni tuohon kaupunniin on kuitenkin oululaiseen tapaan hieman kompleksinen, vähän samaan tapaan kuin Pyhimys räppää Pettymys-albumin avausraidalla suhteestaan Malminkartanoon. Iso juureton nukkumalähiö, kasa taloja siellä täällä. Kappaletta mukaillen pyysinkin kumppaniani viime kesänä ennen Turkuun muuttoa tökkimään tatuoinnin käteeni. Siinä lukee: ”Ei unta ennen Ouluu.”

5. Urasi lähti kiitoon jo nuorella iällä ja vuosien saatossa sinulla on ollut esimerkiksi lukuisia näyttelyitä, olet julkaissut kirjan ja voittanut useita palkintoja. Mitkä ovat olleet tärkeimpiä asioita, joita olet urasi aikana oppinut?

”On tärkeää olla utelias, kokeilla rohkeasti kaikkea ja astua epämukavuusalueille. On hyvä myös ymmärtää, että yksin on vaikea saada mitään kestävää aikaiseksi. Siksi on tärkeää pitää lähellä niin ystäviä kuin kollegoita: olla heille läsnä ja avoin. Yleisesti ottaen ihmisille on hyvä olla mukava ja heitä on syytä kunnioittaa.”

6. Millaiset asiat inspiroivat sinua?

”Kirjallisuus, elokuvat, kaikki kuvataide, toiset valokuvaajat ja valokuvakirjat, yhteiskunnalliset kysymykset, arki, historia, keskustelut ja kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa.”

7. Juuri nyt olet mukana Poikkeustila 2020 -projektissa, jossa yli 160 valokuvaajaa tallentaa omaa ja lähipiirinsä arkea valmiuslain voimaantulosta sen raukeamiseen. Otatte vähintään yhden kuvan joka päivä. Miten tämä poikkeuksellinen kevät on vaikuttanut elämääsi ja millaista on ollut dokumentoida sitä kaikkea?

”Olemme kumppanini kanssa naureskelleet, että elämämme poikkeustilassa on ollut hyvin samankaltaista kuin elämämme Kemissä 2017-2019.  Silloinkin olimme hyvin paljon kotona emmekä nähneet juuri ketään, sillä meillä ei yksinkertaisesti ollut kavereita kaupungissa. Ei ollut gallerioita mitä kiertää eikä ravintoloita missä syödä (kiitos Kemin heikon vegaanisen tarjonnan). Kirjastoon kuitenkin pääsi ja niiden sekä muiden kulttuurilaitosten sulkeutuminen onkin ollut henkilökohtaisella ja symbolisella tasolla suurin koronan aiheuttamista tragedioista. Samalla sulkeutui Tampereella Työväenmuseo Werstaalla esillä ollut näyttelyni. Myös useita kuvauskeikkoja lähti alta, mutta toisaalta siihen oli helppo suhtautua, koska prekarina sitä on oppinut sietämään taloudellista epävarmuutta jo entuudestaan.
Poikkeustila-projektissa olen kuvannut minun ja kumppanini ”uutta normaalia” arkea pysähtyneessä Turussa. Projektin edetessä kuvasarjan pääpaino on siirtynyt enemmän introspektiiviseen tutkiskeluun; tunnelmien ja tunteiden visualisointiin omakuvien ja ulkoisten havaintojen kautta. Kyse on eräänlaisesta tunteiden käsittelyn prosessista, jonka päivien hitaus ja toisteisuus mahdollistavat.”

8. Vappuaattona julkaistiin Palefacen ja amerikansuomalaisia työväenlauluja esittävän Laulava Unioni -yhtyeen versio vanhasta Maailman proletaarit nouskaa -kappaleesta ja sen musiikkivideo, jonka sinä olit koostanut keräämästäsi historiallisesta aineistosta. Millainen projekti tämä sinulle oli?

”Mitä poliittiseen taiteilijuuteen tulee on Karri aina ollut yksi esikuvistani. Helsinki – Shangri-La -albumia tuli luukutettua aika rutkasti 17-vuotiaan Joelin kuulokkeissa. Siksi olikin hienoa, että nyt viimein avautui mahdollisuus tehdä yhteistyötä yhteisen kiinnostuksen kohteen parissa. Videon tekeminen oli myös luontevaa jatkumoa omalla taiteelliselle työskentelylleni, sillä olen käsitellyt suomalaista työväenliikettä niin dokumenttivalokuvan kuin arkistovideoihin pohjautuvan essee-elokuvan keinoin Alhaisolauluja-sarjassani.”

9. Olet saavuttanut urallasi paljon ja tehnyt hyvin erilaisia projekteja. Millaisia haaveita sinulla on tulevaisuutta ajatellen?

”Toivon, että saan jatkaa taiteen tekemistä rauhassa läpi elämäni. Isompia haaveita ovat kirjojen kirjoittaminen ja pitkien elokuvien tekeminen.”

10. Paras elämänohjeesi Kaupunnin lukijoille?

”Anna ohjeita muille vain jos niitä pyydetään – älä jos niitä ei pyydetä.”