Vinyylilevyjen nostalginen rahina on tavoittanut viime vuosina myös nuoremmat musiikin kuluttajat. Vinyyleissä kiehtovat hyvän äänenlaadun lisäksi kokonaisvaltainen kokemus ja pieni vaivan näkeminen sen tavoittamiseksi.

Teksti: Saara Pasanen
Kuvat: Iina Tauriainen

Oululaiset Vilma Kallunki ja Aleksi Koivikko ajautuivat vinyyliharrastuksen pariin sattumien kautta, jopa hieman huomaamatta. Koivikko kertoo ostaneensa ensimmäisen vinyylilevynsä kuusi vuotta sitten, jolloin hän ei omistanut vielä vinyylisoitinta.

”Löysin lempilevyni Helsingistä vinyylinä, ja päätin ostaa sen aika lailla hetken mielijohteesta. Levy oli muoveissa melkein vuoden, ja ajattelin, että avaan sen, kun täytän 40”, Koivikko naurahtaa.

Muovit lensivät roskiin kuitenkin jo puolentoista vuoden jälkeen Koivikon muutettua ensimmäiseen omaan asuntoonsa, jota koristi myös joululahjaksi saatu levysoitin.

Kallungin harrastus puolestaan nytkähti liikkeelle lahjaksi saadusta vinyylistä. Vaikka hänelläkään ei alkuun ollut soitinta, kiinnostus vinyyleitä kohtaan virisi ensimmäisen levyn myötä.

”Musiikki on aina ollut minulle todella tärkeää. Huomasin kirpputorikierroksilla löytäväni itselleni merkityksellisiä levyjä vinyylinä, ja niitä on sitten huomaamatta alkanut kertymään nurkkiin”, Kallunki pohjustaa.

Musiikki muuttuu käsinkosketeltavaksi

Koivikon ja Kallungin mielestä vinyylilevyistä välittyy erilainen tunnelma muihin formaatteihin verrattuna. Myös vinyylin koko ja ulkonäkö viehättävät molempia. Kokopitkät vinyylit tarjoavat Koivikon mukaan hienoa kansitaidetta, joka voi sisältää vaikkapa valokuvia tai laululyriikkaa. Koivikko mainitsee pitävänsä myös siitä, että musiikin kuuntelemisen eteen joutuu näkemään hieman vaivaa – levy ei käänny lautasella itsestään, eikä soitinta pysty ohjailemaan kaukosäätimellä.

”Muodostan herkästi vahvoja tunnesiteitä musiikkiin ja eri kappaleisiin. On ihana, että levyt ovat konkreettisesti vinyylinä hyllyssä, käsinkosketeltavina. Koen, että vinyyliä kuunnellessa pysyn keskittymään musiikkiin paremmin, ja albumeita tulee kuunneltua kokonaisuuksina alusta loppuun saakka”, Kallunki pohtii.

Vilma Kallunki ja Aleksi Koivikko hankkivat levyjä kirpputoreilta, netistä ja levykaupoista.

Oulussa vinyyliskene on kaksikon mukaan voimissaan. Koivikko kertoo, että lähes jokainen heidän kaveriporukastaan harrastaa jollakin tavalla vinyylien keräilyä tai soittamista. Kallunki kertoo pistäneensä merkille Kulttuurilaboratoriossa syyskuussa järjestetyssä levykirppis-tapahtumassa myös uusia, nuoria kasvoja. Oulussa on tarjolla myös mukavasti erilaisia foorumeita ja tapahtumia, jossa pääsee verkostoitumaan samanhenkisten ihmisten kanssa.

”Ravintola 45 Special järjestää joka toinen torstai Oulu Open Decks -tapahtuman, jossa halukkaat pääsevät soittamaan. Open Decks tarjoaa matalalla kynnyksellä mahdollisuuden päästä soittamaan omia lempilevyjä sekä opettelemaan laitteiston käyttöä”, Koivikko kertoo.

Hyvien biisien tarjoilija

Kallunki ja Koivikko käyvät pyydettäessä soittamassa erilaisissa tapahtumissa, ja tapahtumia on järjestetty myös itse. Molemmat kuvaavat oman soittamisensa olevan puoliammattimaista. Paras kokemus löytyy molempien mielestä kuitenkin jostakin muualta kuin villinä suosiota osoittavan fanilauman edestä.

”Soittaminen ei tarvitse välttämättä julkista yleisöä. Itse olen saanut parhaat kokemukset kavereiden kanssa kotona soittamisesta”, Koivikko kertoo.

”En ajattele hakevani huomiota soittamisella. Enemmänkin sytyn siitä, kun saa soittaa ja fiilistellä hyvää musiikkia, ja tarjota sitä muille ihmisille. Pidän siitä, että musiikin avulla pystyn jakamaan kyseisen hetken ja kokemuksen muiden kanssa”, Kallunki myötäilee.  

Harrastuneisuuden myötä sekä Koivikko että Kallunki myöntävät levyjä kertyneen hyllyihin mittavat määrät. Yhtä lempilevyä kumpikaan ei pysty nostamaan yli muiden.

”Kun levyjä on jo kertynyt jonkin verran, niistä on tullut eri tavalla tärkeitä. Moniin liittyy erityisiä muistoja, niitä on vaikea arvottaa keskenään”, Kallunki summaa.