Valokuvataiteilija ja kuvataiteiden opettaja Anniina Holappa pyrkii ymmärtämään sekä itseään että maailmaa omakuviensa kautta. Holapan uusimman Study of Selves -näyttelyn avajaisia vietetään sunnuntaina Kulttuurikiihdyttämö TILA:n galleria TASO:ssa.

Teksti ja kuvat: Eija Eskola

1. Kuka olet ja mitä teet?

”Olen Anniina Holappa, 27-vuotias väitöskirjatutkija, opettaja ja kuvataiteilija. Olen kotoisin pienestä Arkalan kylästä Oulun liepeiltä.

Valmistuin vuonna 2019 taide- ja taitopainotteiseksi luokanopettajaksi ja kuvataideopettajaksi. Päätyönäni työskentelen Oulun taidekoulussa kuvataiteen tuntiopettajana ja Oulun yliopistolla tutkimusavustajana. Näiden lisäksi toimin freelancer-valokuvaajana ja häärään kulttuuriyhdistyksissä. Taipumuksenani on innostua monenlaisista projekteista, minkä takia olen myös monessa mukana.

Mökkeilystä on muodostunut minulle viime vuosien aikana henkireikä: rentoudun saunomalla ja uimalla järvessä. Olen myös true crime -fani ja kulutan paljon aiheeseen liittyviä podcasteja ja dokumentteja. Perheeseeni kuuluu kumppani Juho ja kaksi kissaa. Arkemme on ihanaa vastapainoa tekemisen vimmalleni.”

2. Sinulta avautuu Study of Selves -valokuvanäyttely tulevana sunnuntaina TILA:n portaikkogalleriassa. Millainen tarina näyttelyteosten takana on ja mikä sinua inspiroi näihin teoksiin?

”Olen ottanut omakuvia yli kymmenen vuotta. Opettelin valokuvaamaan itseni kuvaamisen avulla. Kypsyttelin kauan omakuviin liittyvän näyttelyn pitämistä, kunnes kolmisen vuotta sitten hain ensimmäistä näyttelyaikaa Ränni-galleriasta. Siitä lähtien olen työstänyt omakuvia sarjallisemmin. Muitakin ideoita on ollut, mutta omakuvien työstäminen on tuntunut kaikista luontaisimmalta ja helpoimmalta – siihen tarvitsen itseni lisäksi vain kameran.

Nyt avautuvassa näyttelyssä on esillä suurempi määrä kuvia, kuin aiemmin: olen pyrkinyt madaltamaan kynnystä siitä, mitä kuvia laitan esille. Taiteilijan urani on vielä alussa ja siksi koen, että minun pitää ensin saada paljon pienempiä näyttelykokemuksia, jotta voin alkaa hakemaan isompia näyttelypaikkoja kuvilleni.

Study of Selves -näyttelyn kaikkia teoksia yhdistää niiden omakuvallisuus – ne ovat konkreettisesti kuvia minusta. Osaa kuvista taustoittaa omat elämäntapahtumani ja niiden suunniteltu työstäminen kuvalliseen muotoon, kun taas jotkut kuvista ovat hetkessä syntyneitä tutkielmia itsestäni, tunteistani ja ajatuksistani.

Omakuvani eivät suoranaisesti kerro totuutta identiteetistäni tai siitä kuka minä olen kuvien ulkopuolella. Tämän taustalla on ajatus siitä, että ymmärrän identiteetin kokoajan muotoutuvana, eri konteksteissa ja suhteissa muovautuvana, eikä siitä oikein tahdo saada otetta.

Teosten tekemiseen inspiroi yleensä paikassa oleva valo, tunne, jonka äärelle haluan pysähtyä tai yksinkertaisimmillaan joku muoto. Kuvissa toistuu usein mekot yksinkertaisesti sen takia, että ne ovat mielestäni kuvauksellisia.”

”Viime aikoina valokuvani ovat kehittyneet kohti abstraktimpaa suuntaa ja niistä ei välttämättä tunnista minua. Niissä tavoittelen tunnetta universaaliudesta – meissä kaikissa on paljon samaa.”

3. Mitä valokuvaus sinulle merkitsee? Millainen valokuva puhuttelee?

”Valokuvaus on minulle tärkeä työkalu itseni ymmärtämiseen ja maailman hahmottamiseen. Valokuvatessani voin antaa tunteen viedä minua. Rakastan erityisesti esitysteosten ja tapahtumien kuvausta, sillä niissä voin metsästää niin sanottua ”merkitsevää hetkeä”.

Kuvatessani saan toimia tarkkailijana. Omakuvissani tämä ajatus yhdistyy siihen, miten pienillä valinnoilla ja muutoksilla voi rakentaa kuvassa olevaa hetkeä haluamallaan tavalla. Saatan vaikka toistaa jotakin liikettä niin kauan, että se on mielestäni onnistuneen näköinen kuvassa.

Vaikea sanoa, mikä tekee valokuvasta puhuttelevan. Usein jotkut valokuvat herättävät jonkun tunteen tai reaktion spontaanisti. Toisaalta kuvat, jotka vaativat pitkään katsomista ja kontekstin tutkimista, ovat myös kiinnostavia.”

4. Aloittelet myös valokuviin liittyvää väitöskirjatutkimusta. Mistä näkökulmasta lähestyt aihetta ja millaista uutta tietoa toivot tutkimuksesi tuovan?

”Väitöskirjani käsittelee opettajaksi opiskelevien identiteettejä tunteiden näkökulmasta. Käytän tutkimuksessani taidelähtöisiä menetelmiä, erityisesti valokuvia. Tutkin aihetta narratiivisesta näkökulmasta, joka perustuu ajatukseen, että todellisuutta rakennetaan kertomusten kautta.

Ymmärrän myös identiteetin narratiivisena eli ihmisen rakentamana kertomuksena siitä, kuka hän on, ja millaiseksi hän on tulossa. Tutkimuksessani olen kiinnostunut opettajaidentiteetistä, joka on käytännössä vastaus kysymykseen ”kuka minä olen opettajana?”. Tavoitteenani on lisätä ymmärrystä tunteiden merkityksestä opettajaidentiteetin rakentumisessa – aihetta ei ole tutkittu vielä kovin paljoa ja erityisesti valokuvien käyttäminen on uutta.

”Toivon, että tutkimukseni avulla voitaisiin kehittää tapoja tukea opettajaksi opiskelevia, jotka saattavat olla epävarmoja siitä, haluavatko opettajiksi. Aikaisemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että opettajien uran vaihdon syinä ovat usein haasteet työn tuomiin tunteisiin ja suhteisiin liittyen”, Holappa pohtii.

5. Olet viime vuosina järjestänyt useita valokuvanäyttelyitä. Millaista näyttelyn pitäminen on ja mitä neuvoja antaisit valokuvaharrastajalle, joka haluaisi järjestää ensimmäisen näyttelynsä?

”Näyttelyn pitäminen on aina aika jännittävää, mutta mukavaa. Haastavinta minusta on oman teoskokonaisuuden taustalla olevan idean sanallistaminen: näyttelyhakuja varten pitää olla hyvä esittelyteksti näyttelyn ideasta ja mielellään valmiita teoskuvia.

Ensimmäisenä vaiheena on näyttelypaikan löytäminen, joka varsinkin aloittelevalle taiteilijalle voi olla haastavaa. Ensimmäistä näyttelyä järjestävän taiteilijan voi olla vaikea aloittaa, jos ei tiedä mistä kysyä. Tämä oli myös oma kokemukseni.

Oulun rautatieaseman alikulkutunnelissa sijaitseva Ränni-galleria on viiden vuoden ajan ollut matalankynnyksen galleriatila, joka on taiteilijoille maksuton. En voi sanoa, että muita vastaavia tiloja olisi kovin paljon Oulussa. Jotkut kahvilat ja yritykset ottavat tiloihinsa näytille näyttelyitä.

”Olen iloinen, että vähitellen olen löytänyt ympärilleni paljon ihmisiä, joiden kanssa keskustella taiteen tekemisestä. Se on minusta erittäin tärkeää erityisesti, kun aloittelee näyttelyiden pitämistä.”

Kannustan kaikkia taiteen tekemisestä kiinnostuneita hakeutumaan muiden samanhenkisten luokse: oli se sitten taidekoulu, kansalaisopiston kurssi, yhdistys tai muu epämuodollinen porukka.

Kulttuuriyhdistys Kulttuuribingon työhuone Vintti on esimerkiksi ihanteellinen paikka jakaa ideoita ja keskustella taiteen tekemisestä. Myös Ränni-gallerian seuraavan vuoden kuvioita selvitellään paraikaa, joten kannattaa seurata, milloin seuraava näyttelyhaku alkaa.”

6. Mitä suunnittelet seuraavaksi urallasi?

”Toivon saavani apurahan väitöskirjatyöskentelyä varten. Jos jossakin haussa tärppää, siinä riittäisi hommaa ainakin kolmeksi seuraavaksi vuodeksi. Väitöskirjan valmistuminen tuntuu vielä etäiseltä ajatukselta. Haluan joka tapauksessa jatkaa osa-aikaista työskentelyäni kuvataideopettajana, sillä erityisesti pienten lasten taidekasvatus on antoisaa.”

7. Tulevaisuuden haaveesi?

”Väitöskirjatyön valmistuminen on yksi konkreettinen haaveeni. Sen jälkeen voisin työskennellä tutkijana, jonkinlaisena taide- ja kasvatusalan asiantuntijana, tai miksipä ei päätoimisena kuvataideopettajana. Parhainta olisi, jos työnkuvani mahdollistaisi kaikkien näiden puolien yhdistämisen.

Henkilökohtaisen elämäni näkökulmasta haluaisin, että voisimme pitää häät ilman koronaa parin vuoden päästä.”

8. Mitkä paikat Oulussa ovat mielestäsi kaikkein kuvauksellisimpia?

”Oulussa on paljon ihania kuvauspaikkoja, varsinkin auringonlaskun aikaan metsät ja vesistöjen lähellä olevat paikat kiehtovat minua. Tällä hetkellä Pikisaari kiehtoo minua eniten, siellä tulee pyörittyä aika paljon.

Valitsen kuvauspaikkani usein aika sattumanvaraisesti. Kuvaan kaikista eniten ihmisiä, joten luulen, että kuvauksellisimmat paikat ovat ne, joissa ihmiset viihtyvät. Oulun lähialueista Hailuoto on myös inspiroiva, sillä siellä ihana kalastajakylän tunnelma. Olen kuvannut siellä erityisesti Bättrefolk-festivaalien aikana.”

9. Mikä on suosikkipaikkasi Oulussa?

”Suosikkipaikkani on tällä hetkellä Pikisaari ja siellä sijaitseva Kulttuuribingon työskentelytila Vintti, jossa minulla on työpiste. Toinen paikka, jossa tykkään käydä, on Snooker Time. Siellä on käyty monet syvälliset keskustelut taiteen tekemisestä ystävien kanssa.”

10. Paras elämänohjeesi Kaupunnin lukijoille?

””This too shall pass” on elämänohje, jonka kuulin kerran hyvältä ystävältäni vaikeana hetkenä. Niin se tahtoo mennä, että jossain vaiheessa alkaa helpottaa, vaikka kuinka syvissä rotkoissa olisi ollut.

Toisaalta ohjeen voi ajatella toisinkin päin: mikään onni ei kestä loputtomiin. Siksi elämän mukavia hetkiä pitää yrittää vaalia parhaimpansa mukaan, näin kliseisesti sanottuna.”