Ympäri maailmaa aktivistiset liikkeet ovat nostaneet päätään. Suomessa aktivistit pakkautuvat etelään, mutta Oulussa heitä ei tunnu näkyvän. Onko aktivismi Oulussa todella kuollut? Viisi oululaista aktivistia jakoi näkemyksensä.

Teksti: Aliisa Uusitalo
Kuvat: Aliisa Uusitalo, Iina Tauriainen, Oulun yliopiston arkisto

Aktivismilla, eli yksilöiden tai ryhmien suoralla toiminnalla jonkin aatteen puolesta tai vastaan, on Suomessa pitkät juuret. Tunnetuimpia Suomessa toimineita liikkeitä ovat olleet muun muassa sortokausien jääkäriliike ja 90-luvun turkistarhaiskujen eläinoikeusliikkeet. 

Aktivistien toiminta on herättänyt aina myös vastustusta. Etenkin lain rikkominen aktivismin nimissä herättää suomalaisissa usein närkästystä. Esimerkiksi Helsingin Sanomien vuonna 2008 teettämässä kyselyssä neljä viidestä pääkaupunkilaisesta ei hyväksynyt talonvaltauksia tai maastoautojen renkaiden tyhjentämistä osana ympäristönsuojelua. 

Valtaväestön silmissä aktivismi saattaakin näyttäytyä normaalia yhteiskunnan pyörimistä häiritsevänä toimintana – etenkin silloin, kun ajettu aate ei kosketa itseä. 

Viime vuosina aktivismi on kuitenkin palannut osaksi kansainvälistä valtavirtaa. Black Lives Matter, Greta Thunbergin ilmastolakko ja oikeistolaisten liikkeiden nousu ympäri Eurooppaa ovat vain muutamia esimerkkejä nykyisestä aktivistisesta liikehdinnästä. Myös internet on luonut uusia vaikuttamisen muotoja perinteiselle aktivismille.

Yhdessä Suomen suurimmista kaupungeista aktivismi vaikuttaa kuitenkin loistavan poissaolollaan. Tapasimme oululaisia aktivisteja ja kysyimme, minkälainen aktivismikulttuuri Oulussa vallitsee, ja mitkä asiat heitä huolestuttavat.

Anarkistiliiton Matti Väliahde (kuvassa vasemmalla) ja Mika Iisakka eivät ole tähän asti kokeneet aktivistina toimimisen vaikuttaneen heidän elämäänsä negatiivisesti.

Pelko leimautumisesta

Oulun anarkistiliitto on yksi Oulun tuoreimmista aktivistijärjestöistä, sillä liike on perustettu vasta muutama kuukausi sitten, maaliskuussa 2020. Matti Väliahde ja Mika Iisakka kertovat inspiraation liikkeen perustamiselle lähteneen Tampereelta. 

”Oulun anarkistiliitto on niin sanottu jatke Tampereen liitolle, mutta toimii vain pohjoisessa”, Väliahde täsmentää. 

Anarkistiliitto on yksi ainoita Pohjois-Suomessa toimivia anarkistisia järjestöjä, sillä suurin osa anarkistisesta liikehdinnästä painottuu Suomessa etelään. Vaikka anarkistinen toiminta Oulussa onkin hyvin pientä, Väliahde kertoo, että Oulussa ihmisiä on saatu hyvin paikalle erilaisten tapahtumien, kuten Oulu ilman natseja -mielenosoitusten avulla. 

Vaikka harvat tapahtumissa kävijöistä ovat anarkisteja, ajavat itse tapahtumat anarkistisia arvoja. 

”Rasisminvastaiset teemat ovat olleet vuosia pinnalla. Kurdien tukiliikekin on nostanut päätään Suomessa, ja Oulussakin on saatu noin 80 hengen mielenosoituksia aiheesta”, Iisakka lisää. 

Hänen mukaansa anarkismin kannatus on hyvin sykähdyksellistä: se nousee aika ajoin jonkun teeman siivillä ja sitten taas hiipuu. Esimerkiksi monikulttuurisuutta puolustanut Meillä on unelma -mielenosoitus keräsi Oulussa jopa tuhat ihmistä. 

Suuristakin mielenosoituksista huolimatta miehet näkevät Oulun yhä olevan hyvin konservatiivinen sen asenteissa aktivismia kohtaan.

”Vaikka Oulu on yksi Suomen suurimmista kaupungeista, täällä ei kuitenkaan ole samanlaista vastavirran kulttuuria kuin Etelä-Suomessa”, Väliahde sanoo.  

”Aktivismia yleensäkin vaivaa Oulussa tietynlainen lama. Toimijoita ei ole paljon ja jos on, niin he ovat yleensä pieniä”, Iisakka täydentää. 

Miehet uskovat, että yhtenä syynä tähän on pelko leimautumisesta: työn tai sosiaalisten suhteiden menettämisen pelossa ei haluta näyttää olevansa tiettyä mieltä. Jopa maltillisempaan aktivismiin suhtaudutaan Oulussa välillä varauksella. Mitä radikaalimmasta aktivismista on kyse, sitä vaikeampi siihen on löytää osallistujia.

”Monet ovat kertoneet meille olevansa ajatuksen tasolla anarkismin kannalla, mutta eivät ole leimaantumisen takia halunneet liittyä jäseniksi”, Väliahde sanoo. 

Iisakan mukaan kansalaisaktivismiin suhtaudutaan Suomessa ylipäätään nihkeästi. 

”Suurin osa suomalaisista uskoo edelleen, että poliittiset päätökset kuuluvat vain eduskunnalle tai muulle instituutiolle. Aktivisti-sanaa itse henkilökohtaisesti vältän, sillä se luo kuvan henkilöstä, jota itse en koe olevani. Aktivisti on nuori, hän syö tietyllä tavalla, käyttäytyy ja pukeutuu tietyllä tavalla” , Iisakka kuvaa. 

Oulussa Iisakkaa ja Väliahdetta huolettavat kasvava nuorisotyöttömyys ja kansallissosialististen liikkeiden nousu.

Esimerkiksi korkeimmalta oikeudelta väliaikaisen toimintakiellon saanut Pohjoismainen vastarintaliike on pysynyt aktiivisena Oulussa. Viimeksi huhtikuussa PVL jakoi lehtisiä Kohti Vapautta! – järjestön nimissä Kastellin alueella. 

Myös anarkistiliiton alkukesän asekuvakohun paisuminen harmittaa miehiä hieman. Kohu syntyi, kun liitto julkaisi Facebook-sivuillaan päivityksen, jonka kuvassa esiintyy kasvonsa peittänyt mies aseen kanssa. Päivitykseen on lisätty englanninkielinen teksti: ”Support Rojava!”. Kuvan tarkoituksena oli osoittaa tukea Rojavan itsehallinnolle Pohjois-Syyriassa, jota vastaan Turkki on käynyt sotaa aseellisesti. 

Iisakan ja Väliahteen mielestä päätös jättää alkuperäinen kuva nettiin oli kuitenkin onnistunut. Väliahde toteaa, että näin kuvan alkuperäinen viesti säilyy, vaikka siitä liikkuisikin muualla vääristeltyjä tietoja.

 ”Vaikka kuva tuntuikin herättävän enemmän huomiota kuin itse viesti, saimme lopulta viestille medianäkyvyyttä, jonka kaltaista Rojava ei ollut nähnyt Suomessa vuosiin”, hän miettii.

Raija Lähdesmäki on toiminut Hietasaaren puolesta Oulussa jo 8 vuotta. Kuva: Oulun yliopiston arkisto

Kansalaiset mukaan kaupunkisuunnitteluun

Oulun sijainti lähellä luontoa näkyy vahvasti paikallisessa aktivismissa. Suurimmat paikalliset aktivistiprojektit painottuvatkin pääosin ympäristöasioihin. Yksi pitkäkestoisimpia toimijoita on Pro-Hietasaari -liike.

Raija Lähdesmäki, toinen Pro-Hietasaari-liikkeen perustajista, kertoo laukaisevana tekijänä olleen kaupungin järjestämä suunnittelukilpailu Nallikarin alueesta. Nallikarin läheisyyteen suunniteltu huvipuisto olisi kattanut keskeisen osan Hietasaaren aluetta sekä osin Mustasalmen rannat. 

Liike lähti ajamaan vuonna 2012 Hietasaarta osaksi Oulun kansallista kaupunkipuistoa. Lähdesmäki ja Liisa Rinne julkaisivat suunnitelmasta kirjan (Visio – Oulun kansallinen kaupunkipuisto), ja keräsivät Aidon Hietasaaren puolesta -adressiin yhteensä 1 138 nimeä. 

Lähdesmäki kertoo, että alkuun kaupungin suhtautuminen heidän vaihtoehtoiseen suunnitelmaansa oli nuiva. Visiota riepoteltiin myös mediassa.

”Minua ja Liisaa muun muassa tituleerattiin ilman nimiä yhdessä Kalevan kolumnissa viisikymppisiksi kukkahattutädeiksi”, Lähdesmäki muistelee. 

Lähdesmäen mielestä aktivismilla olisi keskeinen vaikuttamispaikka kaupunkisuunnittelussa. Yrittäjät ja lapset ovat hänen mukaansa edelleen ainoita, jotka koetaan Oulussa toimintaympäristöjen rakentamisen kannalta tärkeiksi.

Hän kuitenkin katsoo, että viime vuosina on tapahtunut positiivisiakin muutoksia. Esimerkiksi Hartaanselän ja tulevan messualueen suunnittelussa kansalaiset on otettu mukaan toimintaan. Myös Sanginjoen ulkometsän suojelu toteutui tänä vuonna 16 vuoden taistelun jälkeen. 

Lähdesmäki harmittelee, etteivät oululaiset lähde toistaiseksi kovin helposti mukaan vaikuttamistyöhön. Hänelle itselleen kansalaisaktivismi on ollut keino nostaa muutoksen alaisia asioita julkisuuteen kaupunkilaisen näkökulmasta.

”Täällä on tuntunut, että se on jotenkin laitonta puuhaa! Tosiasiassa yhteiskunnasta on purettu perinteisiä kansalaisten vaikuttamiskanavia. Vuoropuhelu kuntalaisten ja suunnittelijoiden kesken sujuu nykyään kuntalaistapaamisissa. Tämä on Oulussakin alkanut toteutua.”

Jalmari Suutari pelkää, että Oulun suunnitelmat muuttua hiilinetraaliksi vuoteen 2040 mennessä jäävät lähinnä kauniiksi sanoiksi konkreettisten toimintamallien puuttuessa.

“Ympäristöstä puhutaan – mutta ei tosissaan”

Myös uudet kansainväliset ympäristöliikkeet ovat rantautuneet viime aikoina pohjoiseen. Alun perin Isosta-Britanniasta kotoisin oleva Elokapina (Extinction Rebellion) sai Ouluun paikallisryhmän marraskuussa 2019.  

Elokapinan jäsen Jalmari Suutari kertoo liikkeen saaneen alkunsa siksi, etteivät päättäjät ole reagoineet ilmastokriisiin riittävillä toimenpiteillä. 

Suutarin mielestä jopa suuret asiat, kuten metsien käyttö ja energiapolitiikka ovat jääneet sekä Oulun että koko Suomen ympäristökeskusteluissa turhan vaillinaisiksi. 

”Siinäkin tapauksessa kun ympäristöasioista keskustellaan, niitä ei oteta täällä tarpeeksi tosissaan”, hän miettii.

Ilmastoaktivismi on noussut viime vuosina ennätyksellisen näkyväksi ympäri maailman. Esimerkiksi Lontoossa mielenilmaukset ovat keränneet yhteen tuhansia ihmisiä, mutta Suomen paikallisliikkeissä tällaisista osallistujamääristä on voitu vain unelmoida. Vaikka Oulun Elokapinakin on saanut paljon tukea myös ulkopuolisilta tahoilta, on jäsenmäärä edelleen pieni. 

Suutarin mukaan aktivismi ylipäätään jakaa Oulussa edelleen vahvasti mielipiteet. 

”Olemme edelleen monen mielessä turhaan valittavia viherpiipertäjiä, joiden koetaan olevan haitaksi niin sanotulle järkevälle toiminnalle”, Suutari sanoo ja lisää sitten:

”Onneksi heitäkin kyllä löytyy, jotka ymmärtävät aktivismin tärkeyden yhteiskunnassa.”

Suutarin mielestä metsäluontokohteiden säilyttäminen, energiapolitiikan uudistaminen sekä julkisen liikenteen tukeminen yksityisautoilun sijasta olisivat Oulussa erityisen tärkeitä askelia.

”Hietasaarikin on yksi Oulun lajirikkaimmista alueista, mutta kaupunki on vastustuksesta huolimatta viimeksi kevättalvella hakannut siitä 4 hehtaaria”, hän kertoo.

Maiju Sangin pinssissä lukee teksti ”Free the nipple, fuck the system”.

Ihmisoikeusasiat kiinnostavat

Ihmisoikeusaktivismi on Oulussa puolestaan vasta heräilemässä. Suurimmat ihmisoikeuksiin keskittyneet ryhmät painottuvat edelleen lähinnä Etelä-Suomeen. Oulun Vihreiden nuorten varapuheenjohtaja ja Cult Cunth -feministijärjestön jäsen Maiju Sangi uskoo näiden ryhmien toiminnalle olevan Oulussa kuitenkin paljon mahdollisuuksia. 

”Esimerkiksi BLM-mielenosoitus Oulussa yllätti itseni todella positiivisesti. En usko, että järjestäjätkään tajusivat, kuinka paljon ihmisiä täällä oli kiinnostunut asiasta”, hän sanoo. 

Sangi kertoo kiinnostuksensa aktivismiin syntyneen jo ala-asteella. Kun koulussa ei puhuttu seksuaalivähemmistöistä tai eri uskonnoista, hän alkoi itse googlettamaan niistä tietoa. 

”Kun puhutaan vaikkapa seksuaalivähemmistöjen asioista, olen kokenut, että ihmiset vastaavat täällä usein joko vihalla tai välinpitämättömyydellä”, hän toteaa.

Sangi kertoo myös itse kokeneensa häirintää kaduilla. Hänen mukaansa aktivistina saa edelleen helposti ”lesboleiman”. 

”Aktivisti sanana tarkoittaa Oulussa yleensä sitä, että olet jotenkin radikaali tai kapinallinen, vaikka tätähän se ei ole. Itse olen saanut kuulla olevani kapinallinen, lepakko sekä myös saatananpalvoja useaan kertaan.”

Tänä vuonna Sangi on ollut esimerkiksi mukana järjestämässä Oikeus olla minä -mielenosoitusta Oulussa, joka vastustaa Terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston (PALKO) transihmisten hoitoja koskevaa uudistusta. Lisäksi hän on yksi yläosattomuuden epätasa-arvoa vastaan kampanjoivan Tissiflashmobin järjestäjistä Oulussa.

Tällä hetkellä Sangia huolettaa transihmisten hoidon saatavuus Oulussa. Hänen mukaansa monet kaupungin lääkärit ja hoitajat eivät ole tietoisia transasioista, ja tiedon puute vaikuttaa oleellisesti transihmisten saaman hoidon laatuun. Sangi toteaa myös etnisten ryhmien aseman olevan Oulussa vielä kehno. 

”Esimerkiksi romaneiden vahtiminen ja seuraaminen kaupassa on edelleen aika yleistä”, hän selittää. 

Vaikka aktivistisia toimijoita on Oulussa vielä suhteellisen vähän, kiinnostusta asioihin kuitenkin löytyy. Sangin mielestä aktivismi Oulussa on vasta puhkeamassa kukkaan.  

”Oli Oulussa sitten kuinka takapajuista porukkaa tahansa, niin kyllä täälläkin ollaan kiinnostuneita asioista”, Sangi uskoo.

Juttua muokattu 3.9. 2020 kello 13.30: tarkennettu Sangin olevan Oulun Vihreiden nuorten varapuheenjohtaja sekä korjattu Väliahteen ja Iisakan etunimet kuvatekstistä.

Lähteet: 

Yle 29.8.2018: Uusnatsijärjestö Suomen Vastarintaliikkeellä ja Oululla on edelleen kytkös toisiinsa, mutta se on huomattavasti heikompi kuin aikaisemmin.
Yle 9.4.2020: Poliisi epäilee: PVL jatkanut toimintaansa Kohti vapautta -liikkeen nimissä toimintakiellosta huolimatta
Yle 25.3.2008: Pääkaupunkiseudulla ei hyväksytä kaupunkiaktivismia.
Perttu Häkkinen: Aktivistit – miksi heitä vihataan? -podcast / Yle (2013)
Vox 12.3.2018: How Syria’s Kurds are trying to create a democracy.