Alkutarina

Tänään on se päivä, kun Ouluuksin uudet nettisivut aukeavat. Anna kun kerron, miten kaikki sai alkunsa ja miten päästiin tähän päivään.

Teksti: Päivi Mäkelä

Aloittaessani kuvaamaan Ouluuksia vuonna 2017 osasin arvella siitä tulevan jotain mahtavaa. Tämä innostava idea oli nimittäin ollut mielessäni pitkään. Vuonna 2010 olin vaihdossa Englannissa. Selailin vuokrakämpässä netin syövereitä, jossa törmäsin sivustoon nimeltä Hel Looks; katutyylisivustoon, jota kuvataan Helsingin kaduilla. Idea syntyi välittömästi: ”Vähänkö ois siistiä, jos joku tekis tuollaista Oulussa.” Mutta en vielä tuolloin osannut ajatella, että oikeasti joskus uskaltaisin toteuttaa ideani.

Äidistä katukuvaajaksi

Katukuvaaminen ei ole pelkästään kuvaamista, vaan se on ihmisten luottamuksen voittamista, ohjaamista ja tsemppaamista. Haluan, että kaikille kuvattaville jää hyvä fiilis kohtaamisestamme. Olen aina ollut kiinnostunut tyylistä, muodista ja etenkin ihmisistä. Tämä puoli tuntui suhteellisen helpolta, mutta sitten oli vielä se valokuvaus. Oikeastaan Ouluuks oli se, joka opetti minut kuvaamaan. Intoni saada idea toteutumaan oli niin suuri, että vaikka minusta usein tuntui, että en opi valokuvaamaan, jaksoin yrittää, koska, no – Ouluuks.

Aloitin Ouluuksin kuvaamisen elokuussa 2017, kun olin äitiyslomalla ja kaipasin jotain projektia, joka liittyisi johonkin muuhun kuin vauva-arkeen. Vähitellen omaa lasta kuvatessasi, olin myös saanut itsevarmuutta valokuvaamisesta. Ensimmäisen vuoden verran kuvasin usein niin, että lapsi oli minulla vaunuissa mukana nukkumassa päiväuniaan. Ehkä se herätti ihmisissä luottamusta ja he suostuivat kuviini. Ja vähitellen huomasin olevani siinä ihan hyvä. Seuraajamäärät Instagramissa alkoivat kasvaa ja sain medialta yhteydenottoja lehtijuttuja ja radiohaastattelua varten.

Ensimmäiset kuvaamani ihmiset ovat etenkin jääneet hyvin mieleeni. Linda ja Jarmo olivat ensimmäiset tuntemattomat, jotka kuvasin. Minua jännitti ihan hirveästi. Muistan, kun lähestyin Ristoa torinrannassa hänen ollessa aamukahvilla, ja pyysin saada ottaa hänestä kuvan. Jäi elävästi mieleeni, mitä hän kertoi minulle itsestään. Huomasin, miten kiinnostavaa on kuulla ihmisten tarinoita. Marraskuussa törmäsin Jyrkiin, jolla oli vaatteistaan ja pukeutumisesta niin mielenkiintoisia tarinoita ja ajatuksia, että aloin kirjoittaa niistä tekstejä kuvieni yhteyteen.

ouluuks-01
ouluuks-02
previous arrow
next arrow

Jotain uutta ja vanhaa

Kun olin kuvannut Ouluuksia jo vuoden, huomasin, että haluaisin kuulla ihmisten tarinoita heidän tyylistään ja itsestään syvemmin. Sain idean Vaatekaapilla-juttusarjaan, joka starttaa uuden blogin puolella. Jutuissa pääsette kurkkaamaan inspiroivien ihmisten vaatekaappiin ja tyyliin, elämään ja elämäntyyliin. Näitä juttuja on ollut ihan äärimmäisen mielenkiintoista tehdä! Lisäksi tulen jakamaan blogissa ainakin valokuvausprojektejani ja yhteistyösisältöjä. Lookbookissa näette jatkossakin katutyylejä Oulun kaduilta.

Ouluuksista ei olisi tullut näin hieno projekti, jos en olisi saanut tätä tehdessä tukea muilta ihmisiltä. Mieheni ja poikani ovat suuria inspiraation lähteitäni. Siskoni ja muu perheeni ovat aina tukeneet minua. Antti loi nämä upeat nettisivut ja Amanda suunnitteli Ouluuksille uuden tyylikkään logon. Maarit tsemppasi minua ja näki ideani aina siisteinä juttuina. Sarianna otti tämän jutun kuvat. Jessi ja Tiia oikolukivat tekstejäni. Ja kaikki te muut, jotka olette auttaneet ja jaksaneet kuunnella Ouluuks-lätinöitäni – kiitos!

Ihmiset, joita olen saanut kuvata, ovat inspiroineet minua kaikkein eniten. Ja te kaikki ihmiset, jotka olette seuranneet Ouluuksia. Suuri kiitos teille.

Päivi Mäkelä

Päivi Mäkelä

Päivi on valokuvauksen, sosiaalisen median ja yrittäjyyden parissa työskentelevä kasvatustieteilijä. Päivi liikkuu kameransa kanssa Oulun kaduilla, kahviloissa ja kulttuuririennoissa, joissa voi bongata upeita katutyylejä.
Päivi Mäkelä

Päivi Mäkelä

Päivi on valokuvauksen, sosiaalisen median ja yrittäjyyden parissa työskentelevä kasvatustieteilijä. Päivi liikkuu kameransa kanssa Oulun kaduilla, kahviloissa ja kulttuuririennoissa, joissa voi bongata upeita katutyylejä.

Jaa somessa

Saatat pitää myös

Close Menu