Kuvataiteilija Anni Kinnunen edustaa kameransa edessä nimetöntä ihmistä.
Teksti Laura Tauriainen
Kuva Mikko Törmänen
1. Kuka olet ja mitä teet?
”Olen Anni Kinnunen, kuvataiteilija. Teen pääasiassa valokuvaa. Videota olen myös tehnyt alusta asti. Olen sivutoiminen galleristi Mustasaari Galleriassa, Oulun Hietasaaressa.”
2. Olet syntynyt Oulussa. Oletko avo- vai palijasjalakanen?
”Eikö se ole oikeasti avojalakanen? Avojalakanen on minulle tutumpi termi. Olen avojalakanen oululainen, mutta nykyään koen olevani enemmän hietasaarelainen. Siinä on valtava ero. Hietasaaressa tuntee olevansa Oulun ulkopuolella. Tämä on ihan oma paikkansa, ja olen juurtunut tänne.”
3. Missä on sielunmaisemasi?
”Täällä Hietasaaressa – nimenomaan vanhalla huvila-alueen puolella, Mustasaaressa ja Hietasaaressa, ei niinkään esimerkiksi Toppilansaaressa.
Olen käynyt täällä lapsesta asti. Mikä on viehättävämpää kuin vanhat huvilat ja villiintynyt luonto? Oulussa on puistoja, mutta Hietasaaressa saa oikean metsäkokemuksen. Voi juosta, sienestää ja marjastaa vapaasti. Silti tämä on kaupungin kupeessa.
Minua saa harvoin täältä enää pois. Kaveritkin nauravat, että jos minua haluaa nähdä, täytyy tulla Hietasaareen.”
4. Onko oululaisuus vaikuttanut kuviisi?
”Luulen niin! Varsinkin ensimmäisessä näyttelykokonaisuudessani pohjoisuus oli isossa roolissa. Minulle maisema, värit ja valot ovat tärkeitä, ja totta kai ne tietyllä tavalla leimaantuvat pohjoiseen identiteettiin. Ei siitä pääse irti, se on osa minua, halusin tai en.
Kun on ollut paljon poissa, huomaa, miten merkillinen paikka tämä on. Sen näkee ikään kuin ulkopuolisen silmin.”
5. Media on viime vuosikymmenenä visualisoitunut ja videoitunut voimakkaasti. Miten valokuvataiteilijan työ on muuttunut?
”Ehkä se on vaikuttanut teemoihin. Monet taiteilijat työskentelevät sellaisten teemojen parissa, jotka kommentoivat visualisoitumisen mukanaan tuomia ilmiöitä. Se ei ole vaikuttanut omaan työskentelyyni, koska esimerkiksi sosiaalinen media ei ole aihe, jota olisin kiinnostunut pureskelemaan. Aihepiirin seuraaminen kiinnostaa minua muuten, ja olen osa sitä.
Kantavia teemoja työskentelyssäni ovat ihmisen ja luonnon vuorovaikutus ja eriytyneisyys. Olen kiinnostunut ihmisen tarpeesta muokata ympäristöään ja toisaalta pelosta kesyttämätöntä kohtaan.”
6. Töitäsi on esillä myös ulkomailla. Mikä on ollut tähänastisen urasi mielenkiintoisin paikka?
”Kiinnostavin oli ehdottomasti Japani! Minulla oli näyttely Tokiossa. Vietin siellä kaksi kuukautta. Se on visuaalisesti rikas kulttuuri, jonka ikivanhat perinteet ovat hioutuneet hienoiksi. Siellä perinteitä vaalitaan.
Meidän kulttuurimme on hyvin tuore. Japanissa vanhan kulttuurin rinnalle on tuotu toinen kulttuuri, ja nyt vanha ja uusi kulkevat käsi kädessä.”
7. Et välttämättä ota kuviasi kameran takaa. Miksi olet päätynyt käyttämään itselaukaisijaa?
”Siihen on monta syytä. Yksi on se, että kuvaan tilanteita, joihin kukaan muu ei halua. Kuvaan paljon maastossa, joten on helpompaa olla itse mallina kuin ottaa aina joku mukaan. Se on kevyempi ratkaisu, ei tarvitse kysyä lupia tai täytellä kaavakkeita. Neuvottelen vain itseni puolesta.
Suomessa on pitkät perinteet performatiivisella valokuvalla, siis sillä, että kuvaaja käyttää itseään valokuvissa. Olen teoksissani harvoin tunnistettavissa, enkä niinkään ole niissä henkilönä, vaan edustan ihmistä yleisemmällä tasolla.”
8. Mitä haluat vielä urallasi saavuttaa?
”Urani menee nyt omalla painollaan. Minulle on tärkeintä se, että saisin tehdä tätä ammatikseni. Se ei ole tärkeää, mitä seuraavaksi tapahtuu tai on tapahtumatta. Työskentely on se ydin. Minulla on ollut onnea, koska minua on pyydetty moniin kiinnostaviin juttuihin.
Yritän keskittyä siihen, että teen oman työni hyvin. On ollut kiva huomata, että se kantaa.
Tämä on minulle hirveän sopiva tapa toimia. Saan tehdä visuaalisia juttuja mutta samalla ottaa kantaa moniin asioihin ja epäkohtiin sekä käydä keskustelua ihmisten kanssa teosteni kautta. Tämä on sopiva kanava olla mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa ja asioissa, jotka ovat minulle tärkeitä. Työskentelen usein sellaisten aiheiden parissa ja puolesta, joilla ei ole itsellään ääntä, esimerkkinä luonto ja eläimet.
Esimerkiksi sarjassani Man Made kommentoin koiran kehitystä sudesta ihmisen rinnalla. Eläimistä koira on ihmistä lähimpänä ja susi kauimpana – pelättynä, myyttisenä hahmona. Kokonaisuudessa pohdin, onko luonnonvalinnan ohittaneen rotukoiran hankkiminen enää eettistä, koska useita rotuja vaivaavat jalostuksen aiheuttamat vakavat ongelmat.”
9. Mitä tykkäät tehdä työsi vastapainoksi?
”Juosta. Toisaalta se on myös osa työtäni, koska se on meditatiivista. Reissaan paljon, joten juoksun kevytrakenteisuus sopii minulle. Sitä voi tehdä missä vain, ei tarvita kuin lenkkarit.
Japanissa oli residenssin vieressä Zenpukuji Park, jossa juoksin paljon. Siellä kohtasin kilpikonnia, haikaroita ja satavuotiaita rautapapparaisia lenkkeilemässä. Japanissa pääsee osaksi yhteisöä, kun juoksee. Täytyy kumartaa kaikille vastaantulijoille. Ihmiset ovat iloisia ja aidon uteliaasti kiinnostuneita, kun vastaan tulee suomalainen vajaa kaksimetrinen nainen.”
10. Kerro paras elämänohjeesi Kaupunnin lukijoille.
”Olen miettinyt viime päivinä, että elämä on aika lyhyt ja täynnä valintoja. Kannattaa tarkkaan miettiä, mihin aikansa käyttää.”
Anni Kinnusen näyttely Poetry of Breathing nähtävissä vielä 22.–25.9. Mustasaari Galleriassa.