Taiteilijauransa alussa oleva Tuuli Oikkonen, 29, kokee, että hänen suurin haastajansa on hän itse. Varmuus siitä, että hän osaa, pystyy ja saa tehdä taidetta, on vaatinut töitä. Oman taiteen tuominen ihmisten nähtäville on ollut Oikkoselle vaikeinta.

Teksti ja kuvat Miira Peltomaa

1. Kuka olet ja mitä teet?

”Olen Tuuli Oikkonen. Olen pääsääntöisesti kuvataiteilija ja itseoppinut vapaa taiteilija, kuvataidekasvattaja ja teknologiapainotteinen kasvattaja. Olen myös opiskelija: suoritan tällä hetkellä taiteen maisterintutkintoa. Aktiiviinen kansalainen. Tyttökaveri. Ihmisellä on hyvin monta roolia.”

2. Olet kotoisin Kempeleestä. Oletko oululainen vai kempeleläinen?

”Olen asunut Oulussa yhdeksän vuotta ja nuoruudessani kävin paljon Oulussa harrastuksissa sekä muuten vain. Jos minulta kysytään ulkomailla mistä olen, kerron olevani Oulusta. Oulu on ollut vahvasti identiteetissä nuoresta lähtien johtuen säännöllisistä vierailuista kaupungissa. Olen myös ylpeä kempeleläisyydestäni ja siitä, että olen saanut kasvaa metsän ja luonnon juurella. Lapsuuteni leikit olivat usein metsässä rakentelua ja koen olevani vähän landepaukku. Käyn yhä Kempeleessä lapsuuden maisemissani ja vierailen tutussa metsässä tuulettamassa ajatuksia. Vastaan, että olen kempeläinen oululainen.”

3. Debyyttinäyttelystäsi Rovaniemellä on alle vuosi. Olet sittemmin päätynyt pystyttämään näyttelyitä Ouluun, Helsinkiin ja tämän vuoden lopulla vielä Berliiniin. Miten tämä tapahtui?

”Rovaniemen näyttelyn jälkeen minulle aukesi mahdollisuus yhteisnäyttelyyn abstraktitaiteilija Jertta Ratian kanssa Oulun Galleria kajastessa. Olin kiinnostunut gallerian mielenkiintoisesta kellaritilasta, jonka koin sopivan näyttelylleni. Silloinen  galleristi Anna-Maija Kajaste kiinnostui taiteestani ja ehdotti yhteisnäyttelyä.

Helsinkiin sain kutsun Oulun näyttelyn myötä. Sanoin kyllä, vaikka se oli taloudellisesti riski. Kahvila Kolon näyttely grafiikkatöistäni oli oma-aloitteisuuteni tulos. Voimala 1889:n näyttely syntyi, kun taidemaalari Rita Junes ja minä päätimme lyödä hynttyyt yhteen – syntyi Usva/Savu-yhteisnäyttely, joka on esillä tämän vuoden loppuun. Tulevan Berliinin näyttelyn galleria alkoi seuraamaan minua Instagramissa, otin heihin yhteyttä ja tarjosin työkokoelmaani. He kiinnostuivat töistäni, ja heillä oli sattumalta peruutusaika joulukuulle. He olivat innoissaan siitä, että kokonaisuudessani on yhdistelty musiikkia ja kuvataidetta.

Kaikki on lähtenyt halusta saada oma taide näkyville ja vaikuttaa oman taiteen kautta sekä tuoda teosten teemoja ihmisten nähtäväksi. On pitänyt uskaltaa tarttua tarjouksiin, mutta lähtökohtaisesti on täytynyt olla itse aktiivinen. Kilpailu alalla on kovaa. On pitänyt olla itsevarma  ja osata avata suunsa oikeassa paikassa. Galleriat ovat kokemuksieni mukaan kiinnostuneita, kannustavia ja joustavia esimerkiksi maksujen kanssa. Alalla vallitsee hyvä yhteishenki.”

4. Oletko kokenut haasteita urallasi nuorena naistaiteilijana?

”Olen kokenut haasteita liittyen nuoreen ikääni ja siihen, ettei minulla ole vielä merkittävästi kokemusta. Suurin haastajani on kuitenkin ollut minä itse. On täytynyt tehdä töitä kokeakseni olevani valmis, tarpeeksi itsevarma, ja tulla siihen tulokseen, että osaan, pystyn ja saan tehdä juuri tätä. Myös CV:n lyhyys ja aiempien näyttelyiden määrä on ollut välillä haaste matkallani. Myös apurahoja syynätään, ja niitä on vaikea saada ilman kokemusta. Tavallinen, arkipäiväisiä teemoja käsittelevä taide ei usein tunnu riittävän apurahojen saamiseen, vaan sillä pitäisi olla jokin päräyttävä vaikutus. Itse koen, että taide on parhaimmillaan lähellä katsojaa, ihmistä itseään.

Naiseuteen liittyen en ole kokenut haasteita, kun olen selättänyt omat päänsisäiset haasteet. Kun olen esittänyt asiani itsevarmasti ja seissyt asiani takana, en ole jättänyt tilaa epäilyille. On täytynyt olla rohkea. Toisaalta olen myös ollut onnekas ja kohdannut oikeita ihmisiä. En osaa sanoa, onko isommissa julkisissa töissä ja projekteissa enemmän sukupuoliroolitusta. Kysymys sai itsessään pohdiskelemaan aihetta ja totesin, että parhaimmat kannustajat urallani tähän asti ovat olleet alalla toimivia vanhempia naisihmisiä. Kannustusta on tarvittu ja onneksi olen sitä saanut.”

5. Kumppanisi, muusikko ja äänitaiteilija Lasse Junnila on toteuttanut Process of Change -näyttelysi äänimaailman. Millaista on työskennellä oman kumppaninsa kanssa?

”Olemme pariskunta, joka työskentelee yhdessä. Työskentely on osa parisuhdettamme, mikä on vain vahvistanut ja syventänyt meitä. On ihanaa elää toisen taiteilijan kanssa, sillä ymmärrämme toisiamme. On esimerkiksi päiviä, kun tuntee olevansa ihan huono, ja toinen ymmärtää heti mistä on kyse.

Työskentelemme molemmat kotoa. Yhdessä työskentely on myös mukavaa ja on hienoa, kun on koko ajan tuki vierellä. Se on myös yhteistä aikaa, sillä meillä on useita omia projekteja, ja olemme myös paljon menossa. Konflikteja ei pääsääntöisesti synny, sillä kun tunnet toisen, tunnistat väsymisen merkit ja vältyt väärinkäsityksiltä. Meillä on syntymässä yhteinen luova työryhmä LUULI. Se mahdollistaa yhteisprojekteja, jotka eivät korosta meistä kumpaakaan. Sen inspiraationa on Process of Change -yhteistyö.”

6. Mihin Oulussa kannattaa suunnata ihastellakseen taidetta?

”Käyn tasaisin väliajoin Oulun taidemuseossa. Siellä on kirjo historian havinaa ja tätä päivää. Suosittelen taidemuseota ihan kaikille. Oulussa on vähän, mutta laadukkaita gallerioita ja koen, että ne ovat myös aika matalan kynnyksen paikkoja.

Oulussa on tosin vähän tilaa vaihtoehtoisen taiteen tekijöille. Suomessa ja Oulussa on paljon mielenkiintoisia marginaalitaiteilijoita, joten olisi tärkeää pystyä nostamaan heitä vielä enemmän esille.

Myös Oulun kaduilla voi bongata taidetta. Meillä on laaja, monimuotoinen veistoskulttuuri. Mielenkiintoisia veistoksia on paljon joka puolella ja niitä löytyy myös keskustasta. Omia suosikkejani ovat kaupungintalon takana oleva Ajan kulku ja Ainolan puiston Kuluva aika.

Myös lisääntyvät muraalit ihastuttavat Oulun kaduilla. Suosittelisin kaupungissa kävellessä vain nostamaan katseen ylös maasta ja ottamaan joskus vaihtoehtoisen reitin kotiin.”

7. Olet taiteilijanurasi alkutekijöissä, mutta päässyt jo hyvään vauhtiin. Mistä haaveilet?

”Haaveilen, että taiteelle olisi enemmän resursseja eli apurahoja. Kuvataiteen tekeminen vie paljon aikaa, eikä se käsitä vain itse tekemistä, vaan luomisprosessia kokonaisuudessaan. Haaveilen myös merkityksellisistä, yhteisöllisistä projekteista, jotka ottavat kantaa, ja jättävät jonkin jäljen. Suomi on minulle tärkeä, mutta haaveilen kansainvälisyydestä ja monikulttuurillisista projekteista.

Haaveilen, että saan tehdä tätä paljon ja pitkään. Aika on ihmisen tärkein pääoma. Haaveilen myös, että saan toimia mahdollisimman moninaisissa tehtävissä kuvataidekasvattajana.

Erityisesti oman kuvataidekasvattajuuteni pyrkimyksenä on saada ihmisiä muuttamaan asenteita omaa kuvataiteellista tekemistä kohtaan.”

8. Mikä on epämukavuusalueesi?

”Se, että uskalsin alkaa tekemään juuri tätä. Olen herkkä ihminen, joten oman taiteen julkituominen ihmisten arvostelun on ollut vaikeinta. On joutunut miettimään ja kyseenalaistamaan itseään monesti ja sen yli on ollut tärkeää päästä. On pitänyt tulla siihen tulokseen, että minulla on oikeus tehdä tätä! Isolle yleisölle oman taiteen esitteleminen on hieman vaikeaa, esimerkiksi avajaisissa, sillä koen olevani todella alasti muiden reaktioiden edessä. Olen silloin haavoittuvaisimmillani. Kun taiteesta saa kuitenkin kommentteja ja se herättää ihmisissä resonointia, muistan, miksi sitä teen. Se tekee kaikesta sen arvoista.”

9. Miltä Oulu näyttää 10 vuoden päästä?

”Haluaisin, että Oulussa on yhä mukava meininki. Ilmapiiri saisi olla vielä suvaitsevaisempi, ystävällisempi ja yhä avoimempi erilaisuudelle. Kulttuurillisesti toivoisin lisää monipuolisuutta ja tilaa alakulttuurille. Oulussa on hieno korkeakulttuurin kirjo, mutta kaupunkikulttuurin kokeileva puoli, joka haastaa valtarakenteita, on vähäistä. Myös meillä on kuluttajana mahdollisuus vaikuttaa tähän osallistumalla tapahtumiin, joita meille järjestetään ja järjestää niitä itse, mikäli mahdollista. Kaaoslava on tästä hyvä esimerkki. Toivoisin myös, että Oulu olisi puhdas. Meillä on mieletön luonto, jota toivon, että vaalittaisiin ja varjeltaisiin, ja johon panostettaisiin päättäjätasolla. Minulla on kuitenkin hyvä fiilis, että Oulu on menossa toivomaani suuntaan.”

10. Miten osallistut ilmastotalkoisiin?

”Olen ollut yläasteelta asti kasvissyöjä ja nyt neljättä vuotta vegaani. Alunperin aate lähti eläinten oikeuksista, mutta syömisellä on valtava vaikutus myös ympäristöön. Ympäristöasiat kuuluvat meille kaikille. Kun olet tietoinen, se vaikuttaa väkisinkin toimintaan, kuten kierrätykseen ja ostopäätöksiin.

Pyrin tarkastelemaan kaikkia toimiani ympäristön kannalta. Jos joskus tuntuu, ettei ole varaa ostaa luomua, ostan vähemmän. Pienellä vaivalla pystyy tekemään paljon parempia päätöksiä, kuten kierrättämään, välttelemään muovia ja valitsemaan sähköntoimittajan paremmin sekä käyttämään sähköä ja vettä tietoisesti. Olen ammattikasvattaja ja tälläkin hetkellä käyn kouluissa opettamassa lapsia, ja mietin tarkkaan, mitä heille kerron. Olen matkustellut paljon, ja siten jättänyt jälkeeni ison hiilijalanjäljen, mutta yritän kompensoida sitä kertomalla lapsille muista kulttuureista ja suurentaa siten heidän maailmankuvaansa. Pyrin kasvattamaan tiedostavia kansalaisia.

Myös vaikuttava kuvataide on osa tätä. Luonnonmateriaalien suosiminen taiteessani on tällä hetkellä itselleni haastavaa, mutta pyrin etsimään vaihtoehtoisia materiaaleja. Koen vastuuta viedä ajatusta eteenpäin.

Kukaan ei ole pyhimys, mutta tärkeintä on tiedostaa ja puhua asioista. Yritän jatkuvasti itsekin enemmän kertoa omista valinnoistani. On tärkeää keskustella asioista ja meidän kaikkien tulee olla valmiita muuttamaan totuttuja toimintatapoja, jotta meillä on tulevaisuus tällä planeetalla.”