Musiikkiharrastus on vienyt hardcore-punkkari Matias Huttusen soittamaan 15 eri maahan, pyörittämään omaa levy-yhtiötä sekä toimittamaan omaa musiikkilehteä.

Teksti ja kuvat Eija Eskola

1. Kuka olet ja mitä teet?

”Olen Matias Huttunen, sekatyömies journalistisella koulutuksella. Vapaa-aika menee erinäisten, pääosin musiikkiin tavalla tai toisella liittyvien kulttuuririentojen parissa.”

2. Soitat Häpeä-nimisessä hardcore punk -bändissä, mutta dj-keikalla menee myös esimerkiksi käännösiskelmät. Kerrotko tarkemmin musiikillisesta taustastasi?

”Musiikkimakuni on kulkenut pitkän ja kiemurtelevan matkan kersana koetusta Jope Ruonansuun levytysten pakkomielteisestä kuuntelusta hardcore punkiin ja törkyiseen heviin, teini-iän innon myöhemmin avatessa erilaisia tulokulmia musiikkiin. Musiikkimaku on laajentunut vuosien varrella vain enemmän ja enemmän, mutta sehän on pelkästään hyvä asia. Laajassa musamaussa on tietenkin varjopuolensa, kun sattuu pitämään fyysisistä äänitteistä formaatista riippumatta. Lompakko laihtuu yllättävän nopeasti ja kämpästäkin on alkanut vuosien varrella loppumaan hyllytila.

DJ-hommissa levylaukkuun yleensä tarttuu vain hyviä biisejä tai bändejä soitettavaksi genrestä riippumatta. Laaja-alaisesta otteesta seteissä on tullut enemmän kiitosta kuin moitteita. Olen soittanut dj-keikkoja vuodesta 2016 asti vaihtelevalla tahdilla, pääosin kuppiloiden nurkissa ja keikkojen yhteydessä.

Häpeä on vuonna 2013 perustetusta “väliaikaisesta bändiprojektista” muuttunut ja muovautunut bändiksi, jolla olemme totaalisella tee-se-itse -toiminnalla tehneet pari kourallista julkaisuja ja olemme vuosien varrella ehtineet soittamaan 15 eri maassa kahdella eri mantereella. Punkista on tullut aikanaan elämän kriittisinä vuosina löydettyä paljon näkemyksiä sekä arvoja, jotka kantavat vielä tänäkin päivänä.”

3. Mitä musiikki sinulle merkitsee?

”Musiikilla on ollut teini-iästä asti suuri merkitys elämässäni. Musapiireistä on löytynyt uskomaton määrä samanhenkisiä tyyppejä ja bändihommien kautta tällainen lomamatkustelusta piittaamaton henkilö on päässyt näkemään maailmaa enemmän kuin olisi uskonutkaan.

Olen suhtautunut aina hyvin palavalla intohimolla musiikkiin, josta pidän ja siinä sivussa myös samanlaisella intohimolla vastustanut musiikkia, josta en pidä. Kärkkäät sanavalinnat ja valmius avata suu mielestäni paskasta musiikista puhuttaessa on saanut muutamankin henkilön luulemaan, että mielipiteeni on ollut henkilökohtainen hyökkäys heitä kohtaan. Näin ei kuitenkaan ole ollut, joten sori siitä.

Jengi voisi noin muutenkin karsia turhan roskan kuuntelua elämästään ja kuunnella enemmän Stoogesia. The Stooges, Fun House ja Raw Power, siinä on todellinen Pyhä Kolminaisuus.”

4. Minkälaiset asiat inspiroivat sinua?

”Eniten inspiraatiota omaan tekemiseen on tullut vallitsevan tilanteen ankeudesta, jota on pitänyt päästä muuttamaan omaan makuun suotuisammaksi.”

5. Mikä on suosikkipaikkasi Oulussa?

”Suosikkipaikkaani Oulussa on hankala lähteä yksilöimään, mutta hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi kotini, joku treeniksistäni tai tuttavapiirini olohuoneena toimiva kulttuuri- ja urheiluravintola Snooker Time.

En ole kummoinen Oulun kiertäjä, enkä osaa suositella oululaiselle mitään silmiä avaavaa, mutta auringonnousun tunnit Oulussa tuntuvat valaisevan koko kaupungin ihan uudella tavalla vuodenajasta riippumatta.”

6. Olet Aurora Urealis -lehden päätoimittaja. Mistä idea oman lehden toimittamiseen lähti?

”Aurora Urealis on pienlehti, joka on ilmestynyt vuodesta 2014 asti säännöllisen epäsäännöllisesti. Neljäs numero tuli puskettua ulos itsenäisyyspäiväksi 2019. Idea lähti kiinnostuksesta kokeilla oman pienlehden tekemistä. Olin jo aiemmin avustanut muutamassa tuttujen tekijöiden lehdissä juttuja kirjoittamalla ja yhden tuttuni kehotuksesta päätin kokeilla alusta loppuun oman lehteni tekemistä.

Aurora Urealis onkin jokaisessa numerossaan keskittynyt pääosin alakulttuurissa kuuluvan musiikin ympärille, josta olen kiinnostunut. Voin myöntää, että kun tekee itse lehden alusta loppuun haastattelukysymyksistä taittamisen kautta valokopiointiin ja lehtien niittaamiseen, ei kiinnosta julkaista juttuja asioista, jotka eivät kiinnosta.

Lehden yhteyteen syntyi myös Urealis-tuotanto, joka on pyörittämäni “levy-yhtiö”. Vuodesta 2015 asti on tullut kustannettua tai oltua osakustantamassa lähes kolmeakymmentä kasettia tai vinyyliä omista ja kaverien musahommista. Tee-se-itse -hengen mukaisesti muun muassa kaikki Häpeän julkaisut –yhtä Meksikon kiertuetta varten julkaistua kokoelmalevyä lukuun ottamatta– ovat Urealis-tuotannon julkaisemia.

Tänä vuonna olen ollut julkaisemassa kahta rajua suomalaista hardcore punk -levytystä. Häpeän uusi EP Valistuksen aika on ohi näki päivänvalon kesäkuussa ja juuri tällä hetkellä kiertuekavereittemme Joukkohaudan EP on juuri tullut vinyyliprässistä. Saa tulla nykimään hihasta, jos ensiluokkainen suomalainen hardcore punk kiinnostaa.”

7. Onko sinulla musiikillisia tulevaisuuden haaveita?

”En voi sanoa, että haaveilisin ainakaan minkäänlaisesta statuksesta musiikillisella ”urallani”. Musiikki on enemmän harraste, ajanviete ja tapa saada ajatukset pois päivittäisestä arjen jauhamisesta. Tavoitteena oli joskus julkaista joku levy ja tehdä joku kiertue, ja nyt, kun ne tavoitteet on saavutettu, niin samahan se on jatkaa samaa rataa, kun asiat tuntuvat luistavan.

En osaa nimetä haaveita tai tavoitteita elämässä noin muutenkaan. Olisi mukava pysyä fyysisesti terveenä ja järjissään tässä hullussa maailmassa, jossa tälläkin hetkellä elämme.”

8. Miten kuvailisit omaa musiikkimakuasi ja omaa musiikillista tuotantoasi?

”Musiikkimakuni on mielestäni laaja ja se laajenee vuosi vuodelta. En halua olla missään vaiheessa elämääni pelkästään taaksepäin katsova tyyppi, joka sulkee silmänsä ja korvansa uudelta musiikilta.

Vaikka kiinnostus kaikkea uutta ja tuntematonta kohtaan on kova, aina tulee palattua myös vanhojen suosikkien pariin. Näistä suosikeista tänä vuonna olen todennäköisesti kuunnellut eniten Rolling Stonesin 70-luvun levyjä, Hurriganesia ja Poison Ideaa, jos en ole keksinyt mitä muutakaan laittaa soimaan.

Musiikillisessa tuotannossani todennäköisesti ainoa yhdistävä tekijä on oman soittoni meluisuus. En ole missään vaiheessa yli kymmenestä soittovuodesta huolimatta oppinut soittamaan kitaraa puhtaasti tai teknisesti, joten olen soitossani korvannut sen melulla, säröllä ja voimalla.”

9. Millaiselta Oulun musiikkikenttä näyttää tänä päivänä?

”Oulussa on ollut vuosien varrella hyvinkin kupliva musiikkikenttä, mutta musaihmisten muuttoliikkeet ja toiminnalle sopivien tilojen määrän vaihtelu tietenkin aiheuttavat muutoksia. Oulun musiikkikenttä ja tapahtumatarjonta on mielestäni kuitenkin runsasta ja rönsyilevää, ja uskon, että lähes jokaiselle löytyy jotain, tai ainakin löytyi ennen nykyistä poikkeustilaa.

Matalan kynnyksen keikkapaikkoja äänekkäämmälle livemusiikille toki saisi olla enemmän. Kaipaisin myös lisää jengiä mukaan soitto- ja järjestelyhommiin. Musapiirit kaipaisivat eritoten muitakin kuin meitä valkoisia heteromiehiä pyörittämään tapahtumien tarjontaa.”

10. Paras elämänohjeesi Kaupunnin lukijoille?

”Natsit vittuun, nyt ja aina.”