Tommi Torvikoski on tehnyt räppiä nimellä Olli PA jo reippaasti yli kymmenen vuotta, mutta löysi itsensä musiikillisesti vasta laulamisen myötä. Maaliskuussa uusimman albuminsa julkaissut artisti lupaa uutta erilaista musiikkia jo tulevana syksynä.

Teksti: Sallamaari Paavola
Kuvat: Eija Eskola

1. Kuka olet ja mitä teet?

”Tässä elämässä on aika paljon ehtinyt tekemään, mutta tällä hetkellä painopiste on studiossa ja keikoilla pyöriminen muusikon hommissa, erityisluokanopettajan töissä, sävellys- ja sanoitus-workshoppien ohjaamisessa ja urheilussa. Tärkein homma on kuitenkin olla isä tuoreelle tyttärelleni. Eli hommaa riittää enemmän kuin päivässä tunteja, mutta kaikki on tietoisesti valittua ja mieluista tekemistä.”

2. Mikä on varhaisin muistosi räppiin liittyen?

”Minulle räppi alkoi salamaniskusta, taisin olla 13­–15 -vuotias. Kuulin jostain NWA:n Straight Outta Compton -biisin ja se energia vei mukanaan. Jenkkiräppiin en hirveän syvällisesti kuitenkaan ikinä panostanut kuunteluenergiaa, vaan kiinnostuin heti suomenkielisestä lyriikasta, sen tutkimisesta ja tavujen laskemisesta, riimittelystä ja metaforista. Suomi on huippu kieli sanoittaa.”

3. Julkaisit maaliskuussa neljännen sooloalbumisi nimeltä Rosetta, sitä edeltävä Oman pihan porukasta -albumi julkaistiin viisi vuotta sitten. Millä tapaa Rosettan tekeminen erosi aiemmista levyistä?

”Kirjoitin Rosetta-albumin aika pian ja osin limittäin Oman Pihan Porukasta -levyn kanssa. Erinäisistä kuvioista johtuen sen julkaisu kuitenkin viivästyi monta vuotta. Suurin ero oli varmaan odottelu ja uuden materiaalin kuiva kausi, joka vaikeutti keikkojen myymistä.

Positiivista viivästymisessä oli se, että ehdin odotellessa innostua kitaran soitosta ja laulamisesta ja minulla oli hyvää ”rauhaa” kehittää itseäni täysillä sillä saralla. Ehdin säveltää myös levyn siltä puolelta, joten nyt ei ole pelkoa yhtä pitkästä julkaisutauosta kuin edellisten levyjen välillä.”

4. Ehdit julkaista levyn juuri ennen kuin koronapandemia pysäytti lähes kaiken. Millaista aikaa kevät ja kesä ovat olleet?

”Itselleni kevään koronapysäytys oli sangen hyvää aikaa. Vietin aikaa perheeni kanssa, ja kaikkien levynjulkaisua varten buukattujen keikkojen peruuntuminen ei lopulta harmittanut sen vuoksi niin paljon. Toki laajempi huoli yhteiskunnan, muusikkokollegojen, yrittäjien ja koronaan sairastuneiden hyvinvoinnista oli läsnä koko ajan, mutta yritin olla huolehtimatta asioista, jotka eivät ole minun käsissäni. Tällainen hetkessä ja läheisten kanssa enemmän läsnä eläminen sopivat minulle hyvin.

Heinäkuuhun mennessä keikkoja alkoi olemaan taas tuttuun malliin, lähinnä tosin ulkokeikkoja. Ehdin myös viettää kesällä aikaa studiossa uusia biisejä työstäen. Lopulta siis erikoinen, mutta henkilökohtaisella tasolla ihan hyvä kesä.”

5. Olet päässyt vetämään striimauskeikkoja ja kesällä siis useamman livekeikankin. Millainen fiilis on, kun on päässyt taas esiintymään yleisön eteen?

”Aivan 100 prosenttisen liekeissä. Keikkailu on itselleni se päämotivaatio musiikissa. Yleisön ja esiintyjän vuorovaikutus ja biisien vaikutus elävälle yleisölle ovat se tapa, jolla musiikista on mielestäni parasta nauttia. Jokainen keikka on erilainen, ja samat biisit voivat olla joka keikalla erilaisia.

Saha Prodin, Kalevan ja 45 Specialin toteuttama striimauskeikka keväällä oli tosi siisti kokemus. Se oli varmaan isoin yleisö mitä minulla on koskaan ollut, mutta silti salissa vallitsi omituinen rauha. Sain keikasta interaktiivisen fiiliksen ja hyvää palautetta tuli paljon.”

6. Mitä keikkaa et koskaan unohda?

”Hienoja keikkoja olisi kymmeniä, mutta ensimmäisenä pamahti mieleen Ylex:n Pipefest-demokisan voitto vuonna 2008. Sillä pääsi keikkailemaan Vuokattiin Pipefestiin, joka oli siihen aikaan vuoden isoin hip hop -tapahtuma Suomessa. Keikka oli joskus kello 12 aamupäivällä ja paikalla ei ollut hirveän montaa katsojaa, mutta itselle jo monta vuotta festareilla käyneenä se oli vedenjakaja, joka sai minut näkemään itseni oikeasti artistina.

Toinen tärkeä keikka oli Funksons-yhtyeen 201NYT-levyn julkkarit Oulun 45 Specialissa. Keikkaa tituleerattiin kulttuuriskenessä vuoden oululaiseksi keikaksi ja jonkinlainen tiilistä värkätty pokaalikin siitä saatiin. Tällä keikalla seilasin ensimmäistä kertaa ympäri esiintymissalia yleisön käsien varassa, ja olisin varmaan kuollut ihan onnellisena siihen paikkaan.”

7. Rosetta on vielä tuttua räppipainotteista tuotosta, mutta olet kertonut, että tulevaisuudessa julkaiset säveltämiäsi folk-kappaleita. Kerrotko lisää tästä?

”Ostin kitaran osana opettajaopintoja. Tarkoituksena oli opetella säestystaidot musiikin opettamista varten, mutta innostuin säveltämisestä välittömästi. Tein jo ensimmäisinä vuosina paljon biisejä, joiden vaatima taitotaso tosin on löytynyt vasta viime vuosina. Suurin innostus oli se, että ensimmäistä kertaa elämässä pystyin vaikuttamaan siihen, kuinka biisin tausta menee. En ollut enää sidottu tuottajan valmiisiin taustoihin. Tämä antoi lyriikan kirjoittamiseen paljon uusia vapauksia.

Vaikka olen tehnyt pitkään räppiä koen, että olen löytänyt itseni musiikillisesti vasta laulamisen myötä. Mielestäni biisit kuulostavat enemmän minulta ja sanoitukset kuvastavat paremmin niitä tunteita, joita haluan biiseilläni välittää. Räppiuralla olen tutustunut hienoihin muusikoihin ja studioihmisiin, ja heidän avullaan olen saanut tehtyä biiseistä kuunneltavan kuuloisia. On mukavaa, että voi vielä näin kolmekymppisenä aloittaa jonkun aivan uuden jutun. Räppiä en ole kuitenkaan lopettamassa, vaan tässä on kyse enemmän omasta kehittymisestä ja musiikillisen taidon laajentamisesta.

Nyt on biisejä jo studiovalmiina asti, ja eiköhän niitä tässä syksyllä aleta jo julkaisemaankin.”

8. Kuuluuko oululaisuus musiikissasi muutenkin kuin murteena?

”Räppi ja laululyriikka ovat mielenkiintoisia taiteenaloja, koska ne heijastelevat ympärillä vallitsevaa yhteiskuntaa. Oululaisesta räpistä voi löytyä aika synkkiä juttuja. Ei ole kuitenkaan räpin vika, jos siinä puhutaan ääneen niistä asioista, joita joka tapauksessa tapahtuu.

Oma räppini on aina ollut sangen melankolista, mutta silti aika lunkia ja lopulta ei ehkä niin perioululaista verrattuna skeneen laajemmin. Murre siinä on toki ollut vahvasti läsnä ja aiheet omasta oululaisesta elämästäni. Eli sisällössä se kuuluu aina ja kuuluu jatkossakin.

Muutin tosin monien muiden muusikoiden lailla etelään jo pari vuotta sitten. Kempeleestä ei junalla matka Ouluun ole kuitenkaan onneksi hirveän pitkä.”

9. Ensimmäinen levysi julkaistiin 12 vuotta sitten. Jos heitetään saman verran vuosia päälle, niin missä näet itsesi?

”Toivottavasti saan tehdä samoja hommia kuin tälläkin hetkellä ja terveys on hyvä. Ikää minulla on siinä vaiheessa 44 vuotta. Olen aika lailla tyytyväinen elämääni jo tällä hetkellä ja vaikka olen kunnianhimoinen, en halua uuvuttaa itseäni ottamalla liikaa lautaselle.”

10. Entä millaisena haluaisit nähdä Oulun kymmenen vuoden päästä?

”Oulun kehitystä on ollut viime vuosina ihan mukavaa seurata. Olisi kiva, jos kulttuuripääkaupungiksi 2026 hakeva kaupunki toteuttaisi kulttuurin tukemista vielä enemmän myös ruohonjuuritasolla. Silloin sitä olisi vielä mukavampi seurata.

Itselläni on ollut nuorena ihan hyvät mahdollisuudet kehittyä taiteilijana ja toivon, että myös tulevilla nuorilla olisi hyvät puitteet vastaavaan. Tärkeää olisi muistaa, että taidetta syntyy kaikissa yhteiskunnan osioissa. Niin kouluissa kuin kaduilla.”