Kasaritansseja ja puistocruisailua: Oulu, pohjoisen homokulttuurin keskus

Vanhoilliskristillisellä Pohjois-Pohjanmaalla oli niukasti tilaa homoseksuaalisuudelle ennen 1970-lukua. Harva tietää, että vuosikymmenten ajan Oulussa vallitsi kuitenkin Pohjois-Suomen suurin gay-skene.

Teksti: Aliisa Uusitalo
Kuvat: Johanna Mattola

Uskonnollisesti vanhoillisella Pohjois-Pohjanmaalla homoseksuaalisuus oli pitkään tabu. 1970-luvulla Pohjois-Suomen keskukseen, Ouluun, syntyi kuitenkin laaja kirjo alakulttuureita ja yhteisöjä, jotka tekivät Oulusta yhden Suomen merkittävimmistä kaupungeista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.

Homoseksuaalisuus kriminalisoitiin Suomessa vuonna 1894. Harvinaista Suomen asetuksessa verrattuna muuhun Eurooppaan oli se, että myös naisten väliset suhteet kriminalisoitiin. Tilanne pysyi Suomessa samankaltaisena pitkään. Vuonna 1971 homoseksuaaliset teot poistettiin rikoslaista, ja tilalle astui kielto homoseksuaalisuuteen ”julkisesta kehottamisesta”. Ensimmäistä kertaa seksuaalivähemmistöjen alakulttuuri Suomessa sai tilaa alkaa kukoistamaan.

Ennen homoseksuaalisuuden poistamista rikoslaista myös oululainen gay-scene oli pysytellyt hiljaa.

”On kuitenkin selvää, että saman sukupuolista seksuaalisuutta on ollut, siitä ei vain tiedetä”, sanoo oululainen kirjailija ja kulttuuriantropologi Jenny Kangasvuo.

Kangasvuo on aiemmin kirjoittanut oululaisesta homohistoriasta esimerkiksi Oulun Setan Pulssi-lehteen. Tällä hetkellä hän työstää suomalaista bi- ja panseksuaalisuutta käsittelevää yleistajuista tietokirjaa.

Esimerkiksi Kangasvuo nostaa kirjailija Sari Näreen tutkimuksen sota-aikojen ”vallattomasta homostelusta”. Sota ja seksi -kirjassaan Näre kertoo, että sotien aiheuttama poikkeustila innosti ihmisiä seksuaaliseen kokeiluun. Tämä kokeilunhaluisuus johti myös miesten välisten irtosuhteiden kasvuun. Tom of Finlandina tunnettu taiteilija Touko Laaksonenkin on viitannut ilmiöön kertomuksissaan saksalaisten sotilaiden kanssa vietetyistä öistä.

”Veikkaisin, että Oulussakin on ollut ”sota-ajan vallatonta homostelua”, vaikka siitä ei jälkipolville tietoa olisi jäänytkään. Oulu on kuitenkin toisen maailmansodan aikana ollut keskeinen kaupunki, jossa oli myös saksalainen varuskunta”, Kangasvuo pohtii. 

”Homoseksuaalisuus ja muut nykyajan ihastuttavat iljettävyydet rehottavat sielläkin, verevänä, joskin turhaa huomiota herättämättä. Oulusta puuttuu yliampuva hienostelu, jatkuva soitimella olo sekä ihmisten kuluttaminen pidä ja poista –periaatteella. Sen sijaan siellä tapaa pitkäaikaisia parisidoksia, jopa monivuotisia avioliittojakin.”

96-lehti kirjoitti Oulusta näin vuonna 1973. Sanalla avioliitto tarkoitetaan tässä yhteydessä yhdessä asumista.

Elinvoimainen Pulssi

1970- ja 80-luvuilla Oulu nousi nopeasti tärkeäksi keskukseksi miehistä seuraa etsiville miehille. Naisten välisistä suhteista ei tältä ajalta ole Kangasvuon mukaan tietoa. Psyke ry:n julkaiseman 96-lehden mukaan lukuisat norjalaiset ja ruotsalaiset lomanviettäjät tekivät Oulusta kesäisin kiinnostavan paikan seuraa kaipaaville homomiehille.

”Pojuja löytyy kyllä Hiukkavaaran harmaistakin”, lehdessä vinkattiin.

Oulun ensimmäinen seksuaalivähemmistöille suunnattu järjestö perustettiin 96-lehden mukaan epävirallisesti vuonna 1974 erään paikallisen ravintolan kabinetissa. Tämän Psyke ry:n alueosaston nimeksi valittiin Pulssi. Lehden mukaan nimi kuvasi perustajien tahtoa ”elinvoimaan ja ajan henkeen”.

Arkistotietoja Pulssin toiminnasta ennen yhdistyksen virallista rekisteröintiä vuonna 1986 ei ole. Kangasvuon mukaan toimintaa ehti ennen rekisteröintiä olla kuitenkin yli 10 vuotta.

”Huhutaan, että vanhat paperit olisi poltettu”, hän kertoo.

Oulun gay-skenessä Pulssin tekivät kuuluisaksi järjestön lukuisat ravintolatapaamiset ja tanssit. 70-luvulla tapaamispaikkoina olivat ”kolme ässää”: Sarkka, Saluuna ja Seurahuone. Kangasvuon mukaan tansseihin kerääntyi väkeä ympäri Pohjois-Suomen, parhaimmillaan jopa Pohjois-Ruotsista asti.

Ylivoimaisesti suosituin tapahtuma kantoi nimeä juhannustanssit. Tanssit olivat Pohjois-Suomen tärkein seksuaalivähemmistötapahtuma 70–90-luvuilla ja niistä kirjoitettiin Ylioppilaslehdessä ja Kalevassa asti.

Tanssit loppuivat 90-luvun loppupuolella, kun niitä järjestänyt Rauhala remontointiin juhlatilaksi. Juhannustanssit kuitenkin järjestetään edelleen. Myös Ainolanpuiston Sateenkaaripiknik järjestettiin pitkään juhannuspäivänä perinteisten juhannustanssien perinteitä seuraten.

Tanssien ja muiden tapahtumien lisäksi ”puistocruisailu” oli Kangasvuon mukaan Oulussa vuosikymmeniä olennainen osa homomiesten kulttuuria. Cruisailulla tarkoitetaan yleensä anonyymin seksin harrastamista esimerkiksi julkisissa vessoissa tai puistoissa. 1900-luvulla cruisailu oli monille ainoa keino löytää kontakti samaa sukupuolta olevan kanssa ilman ulkopuolisten tuomintaa.

”Cruisailu oli niin tärkeää, että cruisailupaikkoja mainittiin erikseen Oulun Setan puhelinvastaajassa pyörivällä infonauhoitteella vielä 2000-luvun alkupuolella”, Kangasvuo sanoo.

”Ellei ’nälkä’ ole lähtenyt [Sarkassa], voi ’Letkun’ (O.Karhin) puiston makkarakioskista olla apua”.

Psyken lehti vuonna 1973 Oulun puistocruisailusta.

 ”Jos on viisikymmentä hinttiä, menee paikalta maine”

Huippuvuosinaan 80–90-luvuilla Pulssin yhdistystoiminta kukoisti. Yhdistys järjesti leffailtoja ja tapahtumia sekä luentoja ja koulutuksia ympäri Pohjois-Suomen oppilaitoksia. Lisäksi erilaisia vertaistukiryhmiä oli niin trans-ihmisille ja heidän läheisilleen, naisille, uskovaisille kuin alkoholiongelmaisillekin.

Myös AIDS-työ oli suuressa roolissa Pulssin toiminnassa. Kun HIV alkoi levitä homoseksuaalien miesten keskuudessa 80-luvun alussa, oli paniikki valtava. Taudin leviämisen syitä ei aluksi tunnettu, eikä tautiin ollut hoitoa. Tiedon puutteen vuoksi tauti yhdistettiin aluksi virheellisesti vain homomiesten sairaudeksi. Pulssi ja Oulun Seta valistivat HIV:stä ja tautia ehkäisevästä turvaseksistä sekä järjestivät testaustapahtumia.

Vuonna 1987 Pulssi löysi ensimmäisen toimistotilansa Oulun Osuuskaupan tiloista. Näihin aikoihin Pulssin palveluihin kuului muun muassa puhelinpäivystys, joka oli tärkeä vertaistuen ja tiedottamisen kanava.

 ”Monille se oli siihen aikaan ainoa yhteys kaapista ulos”, Kangasvuo kertoo. Internetin myötä palvelun käyttö kuitenkin kuihtui vähitellen pois.

Uudelle vuosituhannelle siirryttäessä Oulun gay-scene kasvoi. Bilepaikkoja olivat nyt muun muassa VR:n kerhotalo, Myllytullin Kruunumakasiini, 45 Special, Hilikku, Kivijalka ja Yöhuikka. Oulun ensimmäinen varsinainen homobaari Becksu avattiin 2000-luvun puolivälissä.

Vaikka bilepaikkoja löytyi 1990- ja 2000-luvuilla aiempaa enemmän, oli tansseille edelleen vaikea saada tiloja. Kangasvuon mukaan oululaiset liikeyrittäjät eivät usein halunneet ottaa Setan, eli entisen Pulssin, bileitä kattonsa alle. Bileitä järjestettiin tämän vuoksi usein kolkoissakin tiloissa.

Esimerkiksi kerran 1990-luvulla Setan tiedustellessa biletiloja oli eräs ravintolan omistaja Kangasvuon mukaan vastannut:

”Kyllähän vielä muutama, mutta eihän se käy päinsä, jos on viisikymmentä hinttiä, menee paikalta maine.”

Avomielisyyttä ja ahdistusta

Ennakkoluuloja kohdattiin myös bileiden ulkopuolella. Joskus nämä ennakkoluulot kasvoivat jopa suoranaiseen väkivaltaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. 

Esimerkiksi vuonna 2010 Oulussa tapahtui sarja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liitettyjä viharikoksia, jotka nousivat nopeasti otsikoihin. Uudessa Suomessa rikossarjaa kuvailtiin kärkkäästi “homovainoksi”. Muun muassa erään oululaisen homobaarin lähettyvillä tapahtui huutelua ja pahoinpitelyjä, jotka saivat lgbt-väen karttamaan ravintolaa joksikin aikaa.

Oulun alueella lestadiolaisissa yhteisöissä kasvaneille kaapista tuleminen on myös ollut erityisen vaikeaa. Kalevan mukaan vanhoillislestadiolaisissa piireissä seksuaalivähemmistöt hyväksytään lähimmäisenä, mutta vain jos on valmis sitoutumaan selibaattiin samansukupuolisten välisistä suhteista. 

Kangasvuon mukaan seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluminen voi olla erityisen ahdistavaa uskonnolliselle henkilölle, jolle oma identiteetti voi näyttäytyä syntinä, tienä helvettiin tai jopa paholaisen juonina. 

“Oulussa on ollut varmasti varsinkin menneinä vuosikymmeninä useita rinnakkaisia todellisuuksia, joista yhdessä on avomielisiä yliopisto-opiskelijoita ja norjalaisten turistien kanssa treffailevia homomiehiä, ja toisessa seksuaalisuudestaan syvästi ahdistuneita vanhoillisiin kristillisiin yhteisöihin kuuluvia ihmisiä”, Kangasvuo sanoo. 

Polttopulloja ja pommiuhkauksia

Seksuaalivähemmistöjen kohtaamat ennakkoluulot ja väkivalta eivät suinkaan jääneet vuosituhannen toiselle puolelle.

Ennen nykyisiä Pride-tapahtumia Seta järjesti niin kutsuttuja Vapautuspäiviä. Oulussa ”vaparit” järjestettiin ensi kerran vuonna 1997. Rotuaarilla pidetty tapahtuma oli ensimmäinen kerta, kun seksuaalivähemmistöt olivat näkyvästi osa Oulun katukuvaa.

Ensimmäinen nykymuotoinen Pride kantoi Oulussa aluksi nimeä North Pride. Tapahtuma järjestettiin kaksi kertaa vuosina 2010 ja 2012, jonka jälkeen Pride jäi Oulussa kuuden vuoden tauolle.

Ensimmäisenä vuonnaan North Pride 2010-kulkueeseen osallistui arviolta 500 ihmistä. Muuten rauhallisesti sujunut tapahtuma sai loppua kohden ikävän käänteen. Suomen ensimmäisen avoimesti transsukupuolisen papin Marja-Sisko Aallon Pride-ohjelmaan kuulunutta hartaustilaisuutta uhattiin pommilla. Hartauspaikan seiniin oli piirretty hakaristejä ja ovessa luki teksti: ”Jumalanpalvelus = pommiuhka”.

Vain muutama kuukausi ennen North Pridessä sattunutta pommiuhkausta Aalto oli joutunut irtisanomaan itsensä Imatran kirkkoherran virasta. Pari vuotta aiemmin Aalto oli tullut julkisesti ulos kaapista transnaisena Uutisvuoksi-lehdessä. Kaapista tulo aiheutti Ylen mukaan valtakunnallisen kohun, jossa Aaltoa syytettiin muun muassa luottamuspulasta seurakunnan työntekijöitä kohtaan ja häntä vaadittiin eroamaan virastaan.

Saman vuoden syksyllä Oulun Ylioppilaskunnan toimistoon tehtiin polttopulloisku. Lisäksi Mannenkadun aitaan maalattiin homofobinen viesti.

Vuonna 2012 North Priden osallistujamäärä kasvoi noin kuuteen sataan. Ikävyydet kuitenkin jatkuivat. Ylen mukaan tapahtuman teemoihin liittyneeseen, mutta virallisen ohjelman ulkopuoliseen tilaisuuteen tehtiin pippurikaasuisku. Hyökkäys oli suunnattu pääpuhujana ollutta vasemmistoaktiivi Dan Koivulaaksoa vastaan. Tapahtuman teemana oli Iltalehden mukaan “äärioikeiston vähemmistöihin kohdistama uhka”.

2010-luvun iskujen syylliseksi paljastui myöhemmin uusnatsijärjestö Pohjoismainen Vastarintaliike. Yhdistyksen Suomen osasto lakkautettiin vuonna 2020 Korkeimman oikeuden toimesta.

”Kielteinen ja jopa väkivaltainen vastaanotto ei kuitenkaan ole pelkästään menneiden vuosikymmenien ongelma. Väkivallan uhka on siis ollut todellinen, enkä yhtään ihmettele sitä, että tämänkin vuoden Prideillä poliisit olivat hyvin näkyvästi läsnä”, sanoo Kangasvuo.

Ravintola Sarkka ja Letkun puisto nousevat esiin tärkeinä paikkoina myös aikalaislehdissä.

Ei vain menneisyyden ongelma

Kangasvuon mukaan Oulun nykyinen ilmapiiri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan on yleisesti ottaen hyvä. Oulun kaupunki esimerkiksi liputtaa sateenkaarilipuilla Priden aikana, ja niin isot instituutiot kuin oululaiset yritykset osallistuvat näkyvästi tapahtumaan. Tämän päivän teini-ikäisten vanhemmat suhtautuvat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin edellisiä sukupolvia suvaitsevammin. Kansallisella tasolla lukuisat kannanotot ja kansalaisaloitteet taistelevat edelleen uudistetun translain etenemisen puolesta.

Ennakkoluulot ja syrjintä kummittelevat Oulussa kuitenkin edelleen monella tavalla. Esimerkiksi tämän vuotisen Oulu Priden aikaan kaksi sateenkaarilippua ja yksi translippu varastettiin kaupungintalon saloista. Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä pidetään virallisesti edelleen kiinni perinteisestä avioliittokäsityksestä, ja liike pyrkii vaikuttamaan siihen, ettei evankelisluterilainen kirkko muuttaisi asiassa kantaansa.

“Oulussakin on siis ihmisiä, jotka suhtautuvat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin niin vihamielisesti, että omissa piireissä jupisemisen lisäksi he lähtevät kiskomaan lippuja alas”, Kangasvuo sanoo.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokema fyysinen väkivaltakin saattaa Kangasvuon mukaan joskus jäädä näkymättömiin, ellei se täytä törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkkejä, ja ellei homofobinen motiivi ole selvä.

”Ihmisoikeudet eivät ole vakiintuneita itsestäänselvyyksiä, vaan niitä pitää jatkuvasti puolustaa niin Suomessa kuin muuallakin”, hän päättää.

Juttua muokattu 28.9.2021 kello 10:07: Poistettu kuva Uusi Seurahuone-ravintolasta. Ravintola Seurahuone, johon jutussa viitataan, sijaitsi aikanaan Isonkadun ja Nummikadun kulmassa. Yrityksen toiminta loppui vuonna 1980-luvulla. Kuvassa ollut nykyinen Uusi Seurahuone -ravintola ei liity juttuun.

Lähteet:

 

Satenkaarihistoria.fi (2021)

Oulu SETA ry (2021)                                                

Kaleva (21.7.2012): North Pride -kulkueessa tyytyväistä väkeä – katso video

Kaleva (24.7.2010): Pride-kulkue sujui ongelmitta

Kaleva (10.8.2019): Oulun Pri­de-kul­kuee­seen osal­lis­tui en­nä­tys­mää­rä väkeä, mukana ar­viol­ta 3000 ihmistä – juh­lin­ta jatkuu puis­tos­sa ja Teat­rial­la

Yle (27.7.2010): Sateenkaariväkeä uhattiin pommilla Oulussa

Yle (21.7.2012): Oulun North Pride kulkue sujui välikohtauksitta

Yle (19.7.2012): Keskustelutilaisuuteen tehtiin kaasuisku Oulussa

Yle (14.1.2015): Oululaismies sai puolitoista vuotta ehdollista Oulun ja Jyväskylän iskuista

Yle (22.9.2020): Korkein oikeus: Väkivaltainen uusnatsijärjestö PVL ei nauti sananvapauden suojaa, joten se on lakkautettava

Helsingin Sanomat (26.11.2016): Sota-aika piristi Suomen homokulttuuria

Iltalehti (20.7.2012): Hyökkääjä herätti jo aiemmin huomiota

Yle (1.3.2020): 10 vuotta sitten Marja-Sisko Aalto ajettiin pois kotikaupungistaan – nyt ihmiset tulevat pyytämään sukupuolensa korjanneelta kirkkoherralta anteeksi

Uusi Suomi (21.10.2010): Yle: Homot pelkäävät Oulussa

Uusi Suomi (28.10.2010): Homovaino Oulussa: ”Terrorismia”

Helsingin Sanomat (3.8.2021): Oulun kaupungin­talolla liehuneet Pride-liput varastettiin yöllä

Kaleva (29.6.2018): Van­hoil­lis­les­ta­dio­lai­se­na voi olla ho­mo­sek­suaa­li, mutta ilman pa­ri­suh­det­ta – ”Se­li­baat­ti koetaan ristin kan­ta­mi­se­na”

SETA ry (2021): Translaki

 

Aliisa Uusitalo

Aliisa Uusitalo

Aliisa on toisen vuoden journalisti-opiskelija, jonka sammumaton uteliaisuus johtaa usein pitkään valvottuihin öihin Googlen syväsukellusten parissa.
Aliisa Uusitalo

Aliisa Uusitalo

Aliisa on toisen vuoden journalisti-opiskelija, jonka sammumaton uteliaisuus johtaa usein pitkään valvottuihin öihin Googlen syväsukellusten parissa.

Jaa somessa

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Close Menu