Runoilija Jere Vartiainen kaipaa Oulun keskustaan kirjakauppoja, joissa on kirjoja.

Teksti Laura Tauriainen
Kuva Maiju Pohjanheimo

1. Kuka olet ja mitä teet?

”Olen Jere Vartiainen. Runoilija, joka runoilee. Olen kirjoittanut nyt noin puolitoista vuotta kolmatta kirjaani ja sain eilen käsikirjoituksen valmiiksi. Minulta on aiemmin ilmestynyt kaksi teosta.

Olen vuoden 2014 lavarunouden suomenmestari ja seuraavan vuoden kakkonen.”

2. Oulussa syntyneenä olet joko avo- vai palijasjalakanen. Kumpi?

”Palijasjalakanen. Olen aina sanonut noin, vaikka en kyllä hirveästi kyseistä ilmaisua käytä. Avojalakasesta tulee mieleen Aku Ankan murrenumero, Avojalakanen Ankka.”

3. Olet edustanut Suomea Poetry Slamin world cup -kisassa Pariisissa. Mitä on poetry slam?

”Poetry slamissa on samat säännöt kuin lavarunouden suomenmestaruuskisoissakin. On kolme kierrosta ja kolme minuuttia aikaa esittää oma materiaali. Ainoa sallittu rekvisiitta lavalla on paperi tai muu väline, josta teksti luetaan. Yleisön joukosta valitaan tuomarit, porukka karsiutuu pikkuhiljaa ja lopuksi valitaan voittaja.

Suomessa on vain lavarunouden SM-kisat. Juttelin Pariisissa muiden kilpailijoiden kanssa ja sain selville, että muualla maailmassa on poetry slam -liigoja, joissa kisataan viikoittain ja palkinnotkin ovat vähän massiivisempia. Toiminta on ammattimaisempaa.

Itse hädin tuskin poistun kotoani, joten oli hienoa nähdä Pariisissa lajin kirjo. Miten monia tapoja esittää lavarunoutta onkaan! Siellä oli joka maan huiput ja todella tasokasta materiaalia. Oli mahtavaa tavata muita runoilijoita.

Pariisissa minulta varastettiin metroasemalla 120 euroa. En ole sen jälkeen enää luottanut keneenkään. Usko ihmisyyteen meni. Mutta muuten hyvä reissu.”

4. Mitä vaatii, että voittaa lavarunouden Suomen mestaruuden?

”Se vaihtelee ihmisen persoonan mukaan. Se vaatii omaperäisyyttä, vahvat tekstit ja esiintymiskykyä.

Menestys on myös paljon kiinni tuomarista, joka voi olla tosi ammattitaitoinen ja runouteen perehtynyt tai joku, joka on tullut vain kaljalle.”

5. Runoilijat mielletään usein hiljaisiksi introverteiksi. Ovatko nykyrunoilijat esiintymiskykyisempiä kuin aiempien sukupolvien sanataiteilijat?

”Eihän noin voi yleistää. Runoilijoita on kaikenlaisia. Osa voi olla hissukoita. Olen itsekin sellainen, kunnes saan mikin käteen.

Runonlausunnassa on pitkät perinteet, ja poetry slam kehitettiin käsittääkseni 1980-luvulla. Suomessa se on yleistynyt vasta viime aikoina. Esimerkiksi Helsingissä on runsaasti open mic -iltoja, joiden kautta lavarunous on saanut näkyvyyttä. Ei se ole mikään uusi ilmiö, mutta viime aikoina siihen on innostuttu eri tavalla.

Ihmisille runo on yleensä kirosana. Itse tykkään siitä, että runo voi olla mitä tahansa laidasta laitaan, eikä laitojakaan ei ole, vaan niistä mennään läpi. Luovuus on hyväksi ihmiselle. Pääsee toteuttamaan ja ilmaisemaan itseään.”

6. Sait juuri Oulun kirjallisuusseuralta Pakkala-palkinnon, jonka tarkoituksena on tukea uransa alkuvaiheessa olevia kirjailijoita. Onko palkinnoilla väliä?

”Ei, ja jollakin tavalla kyllä. Hyvällehän se tuntuu, jos palkintoja saa. Aina sitä silittelyä kaipaa, mutta ei sen takia kannata alkaa tekemään varsinkaan runoutta. Palkinnot ovat plussaa. Olen kiitollinen, mutta ei se ole itsetarkoitus. Joillekin ehkä on.

Kyllähän tuhat euroa käytännön kannalta helpottaa elämää. Ettei kissan tarvitse syödä Latzia, vaan voin ostaa Shebaa.

Yritän asennoitua niin, että kirjoittaminen on se paras palkinto. Kirja julkaistaan, ja sitten tapahtuu asioita. Minulla ei ole ollut koskaan ajatuksena kirjoittaa pelkästään itselleni.”

7. Teet kolmatta runoteostasi. Mitä haluat sillä sanoa?

”Haluankohan minä sanoa sillä mitään? Se on enemmän tutkailua siitä, miten häpeä, syyllisyys ja riittämättömyys kehittyvät ja näyttäytyvät ja miltä ne tuntuvat. Tutkin niitä ilmiöinä, mutta myös kokijana ja kirjoittajana. Näytän, miten ne repivät ihmistä riekaleiksi. Kirjassa yritän avata häpeää niillekin ihmisille, jotka eivät sitä samalla tavalla koe.

Tämän kirjan kanssa tuntuu ensimmäistä kertaa, että jutuistani voi olla jotain hyötyä. Aiempien kirjojeni viesti on ollut, että ’hei katsokaa, mitä minä osaan, enkö ole hyvä poika, rapsuttakaa korvan takaa’.

Kirjoittamiseni on siirtynyt eri tasolle. Nyt puhun ensimmäisestä oikeasta teoksestani. Aiemmin en osannut enkä uskaltanut kirjoittaa tällä tavalla. Sain viime marraskuussa kirjailija Heli Slungan ohjaajakseni, ja siitä asti olen ylittänyt omia kirjoittamiseen liittyviä unelmiani.”

8. Mikä on lempisanasi Oulun murteessa ja miksi?

”Todennäköisesti se ei ole yksi sana, vaan se, että kaikki kääntyy: runua, maitua, pelata pallua. Aikoinaan ärsytti, kun minulle huomauteltiin siitä, mutta nykyään oikein korostan sitä. Että runua tässä kirjoittelen! Olen ylpeä Oulun murteestani.”

9. Mitä Oulusta puuttuu?

”Kirjakaupat. Kun Akateeminen kirjakauppa lähti, minulle ei jäänyt mitään syytä käydä keskustassa. Suomalaisen kirjakaupan voisi viedä pois ja tuoda tilalle kirjakauppoja, joissa on kirjoja. Suomalaisessa kirjakaupassa runot löytyvät osanottokorttien vierestä. Tulee paha mieli, kun sinne menee.”

10. Kerro paras elämänohjeesi Kaupunnin lukijoille.

”Kyyneliin tämä kaikki päättyy. Itkeminen voi olla mukavaa.”