Runous on nyt rikkaampaa kuin koskaan

Sanataide yhdistelee nykyaikana niin tekstiä, ääntä kuin videotakin. Tekstilajit vaihtelevat räpistä haikuun ja runouteen voi törmätä missä tahansa: puistoissa, festareilla, kirkoissa, kirjastoissa ja baareissa. Oulussa sanataide on elävää ja värikästä, mutta kaipaa lisää näkyvyyttä.

Teksti: Eija Eskola
Kuvat: Eija Eskola ja Tinja Jaakkola

Vaikka painetun runouden myyntitilastot eivät ole hetkeen näyttäneet kovin hyviltä, on runojen tuottaminen ja esittäminen ehkä suuremmassa suosiossa kuin koskaan aiemmin.

Oululainen kirjoittajayhdistys Huutomerkki ry on perustettu tarkoituksenaan tuoda esille pohjoista kirjallisuutta ja edistää kirjallisuuden harrastamista Pohjois-Suomessa. Huutomerkin puheenjohtajalle Aleksi Nikulalle lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet tärkeä osa elämää ja identiteettiä jo lapsesta asti. Nikula kuvailee Oulun sanataidekulttuuria monipuoliseksi.

”Oululainen taide-elämä on hyvin eloisaa. On vaikea rajata sitä pelkästään runo- ja sanataiteisiin, sillä paikalliset taiteilijat ovat kokemukseni mukaan moniosaajia, jotka hyödyntävät luovasti tekstiä, kuvaa ja ääntä keskenään”, Nikula kertoo.

Nikulan mukaan nykyrunouden temmellyskenttänä toimii internet ja sosiaalinen media, sillä runous seuraa ihmisten kirjoitus- ja lukutottumusten muutosta.

”Perinteisen runouden rinnalle on tullut valtava kirjo erilaisia muotoja, kuten hakukone- ja Twitter-runoutta, blogipoetiikkaa ja äänirunoutta. Runous on kehittymässä pois perinteisistä paperijulkaisuista ja kohti ns. elävää maailmaa”, Nikula kuvailee.

Internet muovaa julkaisutapoja ja tyyliä

Omaa tuotantoa on nykyään aiempaa helpompi julkaista esimerkiksi blogien, omakustanteiden sekä sosiaalisen median kautta.

”Nykyään ihmiset lukevat kirjojen ja artikkelien sijaan paljon enemmän chat-viestejä, somepäivityksiä ja katsovat videoita. Myös runollinen ilmaisu elää virkeimmillään juuri näillä alustoilla”, Nikula kertoo.

Nikula on tähän kehitykseen pääosin tyytyväinen, sillä nyt hyvän runouden kriteerit eivät ole enää pelkästään julkaisijoiden ja kriitikoiden käsissä. Runsas valikoima johtaa tosin myös siihen, että sen seasta voi olla työlästä löytää jotain itseään miellyttävää.

Julkaisu- ja ostomääriä tarkasteltaessa alan näkymät eivät ole Nikulan mukaan parhaat, mutta muutoin runojen rustaus on buumissa.

”Runoiluun on nykyisin yhä helpompi päästä mukaan ja erilaisia runouden muotoja on syntynyt lisää. Internet on täynnä runoutta, vaikka kaikkea sitä ei mielletäkään perinteiseksi runoudeksi”, Nikula kiteyttää.

Runous ilmenee nykyään monella eri tavalla, sekä vanhoja että uusia tyylejä yhdistellen.

”Nykyistä runollisuutta määrittää sirpaleisuus, uusien asioiden kokeileminen ja teknologian hyödyntäminen. Myös itämaiset vaikutteet, kuten japanilainen haikurunous on nykyisin suosittua. Henkilökohtainen suosikkini on blackout-runous, jossa runot veistetään esiin kirjojen, lehtien ja muiden tekstien sivuilta”, Nikula kertoo.

Internet ja sosiaalinen media on vaikuttanut runouteen muullakin tavoin.

”Sosiaaliselle medialle ominainen kulutustekstuaalisuus näkyy nykyisin myös runoudessa. Runot eivät ole enää tarkasti mietittyjä ja vuosia vaalittuja sanakokonaisuuksia, vaan ne kirjoitetaan, luetaan ja unohdetaan hyvin nopeasti. Suurten tarinoiden sijaan ne tarjoavat pieniä ikkunoita kirjoittajiensa elämään ja kokemusmaailmaan”, Nikula sanoo.

Lavarunous kukoistaa

Huutomerkki ry:n ja Oulun Muusajuhlien tuottaja Kari Miettunen järjestää parhaimmillaan yli sata tapahtumaa vuodessa, joissa kirjallisuus ja sanataide ovat mukana tavalla tai toisella.

Miettusen mukaan etenkin esittävien sanataiteiden ja lavarunouden suosio Suomessa on ollut jo vuosien ajan nousussa.

”Lavarunouden nykyvaiheen juuret ovat Turun runoliikkeessä 90-luvulla, ja suuremmalle yleisölle tunnetuksi lavarunous tuli 2000-luvulla pääkaupunkiseudun lavarunotapahtumien myötä. Nyttemmin kulttuuri on levinnyt lähes koko maahan”, Miettunen taustoittaa.

Kari Miettunen oli mukana järjestämässä Ouluun ensimmäisiä runotapahtumia paikallisissa kapakoissa jo parikymmentä vuotta sitten. Kuva: Eija Eskola

Perinteisten ja ennalta sovittujen runoesitysten lisäksi suosittuja ovat myös Open mic – ja Poetry slam -tapahtumat. Open mic -illassa kuka tahansa voi esittää lavalla omia tekstejään. Tilaisuudet toimivat hyvänä kokeiluympäristönä omille runoille, ja kannustavat jatkamaan sanataiteen parissa, kun omien tekstien esittämiselle on olemassa matalan kynnyksen areena.

Poetry slam on usein leikkimielinen lavarunokilpailu, jossa osallistujat esittävät omia runojaan ilman rekvisiittaa tai taustamusiikkia. Poetry Slamissa kisataan vuosittain myös Suomen mestaruudesta.

Runoutta räpistä haikuihin ja kirjastosta kirkkoon

Itsekin aikoinaan runoja kitaran säestyksellä esittänyt Miettunen kokee nykyrunouden tyylien kirjon erittäin monimuotoiseksi.

”Runoesitys voi olla niin kutsuttua perinteistä runoutta, kuten Pentti Saarikosken edustama modernistinen runous tai spoken word -tyyppistä tarinankerrontaa musiikkitaustalla, räppiä tai vaikka stand up -runoutta. Tekstilajeja myös sekoitellaan keskenään, ja esiintyjät hyödyntävät usein tekstin lisäksi erilaisia elementtejä, kuten ääntä, ilmeitä, kehonkieltä, tilaa, kontaktia yleisöön, rekvisiittaa, musiikkia ja äänimaisemia sekä taustavideoita”, Miettunen selvittää.

Hän kertoo, kuinka niukasta ja metaforisesta runoudesta ollaan siirrytty yhä enemmän kohti puheenomaista, iskevää ja humorististakin esitystyyliä, ja aiemmin suositut loppusoinnut ovat jääneet lähes kokonaan pois.

”Viime vuosikymmenet ovat olleet jatkuvan murroksen aikaa, kun runoilijat ovat kilvan pyrkineet uudistamaan lyriikan muotoja, sisältöjä ja ilmaisukeinoja”, Miettunen kertoo.

”Runous on tällä hetkellä rikkaampaa ja ilmaisuvoimaisempaa kuin koskaan”, Miettunen pohtii. Kuva: Eija Eskola

Digiaikakausi onkin luonut taiteentekijöille uusia tapoja tehdä runoutta. Miettunen kertoo hyväksi esimerkiksi Nokturno-verkkosivuston, josta löytyy satoja digitaalisia runoteoksia.

”Runojen maailmankuva on laajentunut, monipuolistunut ja kansanomaistunut, mikä on tuonut runon lukijaansa ja kuulijaansa lähemmäksi. Runoilija ei ole enää vain kustantamoilta julkaissut henkilö, vaan voi esimerkiksi keskittyä esiintymään lavarunousiltamissa, julkaista yksittäisiä runoja lehdissä tai olla aktiivinen blogimaailmassa”, Miettunen täsmentää.

Hän haluaa muistuttaa, kuinka epävarma taloudellinen tilanne erityisesti pienillä kulttuuriyhdistyksillä on, mutta näkee siitä huolimatta Oulun kirjallisuustoiminnan laajana ja ilahduttavan elinvoimaisena.

”Esimerkiksi Huutomerkki on pyrkinyt jo vuosia viemään runoutta sinne, missä sitä ei välttämättä yleensä näe ja kuule. Olemme jalkauttaneet runoutta monenlaisiin ympäristöihin. On ollut runolounaita Kauppahallin kahviossa, runoesityksiä ja kirjallisuuskeskusteluja taidegallerioissa, museoissa, yleisessä saunassa, kirkoissa, rock-festivaaleilla, puistoissa, toreilla, kapakoissa…”, Miettunen luettelee.

Lavalla runosta tulee yhteinen kokemus

Lavarunoilija Merituulia Aalto ajautui omien sanojensa mukaan kirjallisuuden alalle luontaisesti, ilman tietoista päätöstä. Äidiltä lapsena saatu runokirja ja sanataiteeseen syttynyt rakkaus sai Aallon aikoinaan istuskelemaan ikkunalaudalle runoja rustaamaan.

”En ole pitkiin aikoihin osannut kuvitella elämääni ilman runoutta”, Aalto kuvailee.

”Alakoulun alkupuolella sain äitipuoleltani joululahjaksi Pieni runotyttö -kirjan, ja halusin olla aivan kuin Puolenkuun Emilia. Ihailin hänen rohkeuttaan ja kykyä nähdä kauneutta ympärillään”, Aalto muistelee. Kuva: Tinja Jaakkola

Koko ikänsä runoudesta kiinnostunut Aalto on harrastanut lavarunoutta nyt muutaman vuoden ajan. Ensikosketuksensa lavarunouteen hän sai YouTuben kautta, mutta ei alkuun lämmennyt ajatukselle runovideoista.

”Löysin sieltä nuoria sanataiteilijoita, joiden väkevä tyyli puhutteli minua. Olen jollakin tavalla vanhanaikainen, enkä halunnut miettiä runon tekstille vaihtoehtoista julkaisuasua. Lopulta videoilmaisu tuntui kuitenkin täydentävältä: siinä runon kirjoittaja saa paljon enemmän kontrollia siihen, miten runo tulee luetuksi ja koetuksi. Tähän ihastuin myös lavarunoudessa”, Aalto taustoittaa.

Esiinnyttyään ensimmäisen kerran Musteklubilla Aalto tiesi haluavansa kokea saman uudelleen.

”Siellä tunnelma on ainutlaatuinen: kuulijana tuntuu, kuin kokisi jotakin ainutkertaista ja henkilökohtaista. Puhujana tuntuu kuin muu maailma ympäriltä katoaisi, kuin eläisi jokaisen sanan ja sen mukanaan tuoman muiston uudestaan yleisön kanssa. Siinä on taikuutta”, Aalto kuvailee.

Lavarunoudessa houkuttaakin juuri runoteoksen kokeminen yhdessä yleisön kanssa.

”Esiintyessäni ajattelen, että lavalla annan yleisölle teokseni. Siitä jokainen tekee omia tulkintojaan, ehkä palaa omiin muistoihinsa, ehkä liikuttuu, ärtyy tai tylsistyy – voin itse vaikuttaa siihen, millä tavalla runo tulee koetuksi. On upeaa kohdata ihmisiä sillä tavalla”, Aalto kertoo.

”Joinakin hetkinä lavalla voi tuntua siltä, että tässä ei ole minä ja yleisö, vaan tässä on me. Sanojeni taakse kätkeytyy paljon henkilökohtaisia kokemuksia, joista pelottaa puhua, mutta runojen kautta se tuntuu luontevalta. On vapauttavaa olla niin lähellä tuntemattomia ihmisiä ja päästää heidät niin lähelle.” Kuva: Tinja Jaakkola

Trendit muuttuvat, mutta sanataiteet elävät ikuisesti

Aalto uskoo, että sanataiteet elävät ikuisesti.

”Painetun runouden hiipuvasta suosiosta huolimatta olen varma, että sanataide itsessään elää ikuisesti – onhan kieli ihmiselle niin perustavanlaatuinen itseilmaisun tapa”, Aalto pohtii.

Hän kertoo, että kirjallisuustrendit voivat välillä jäädä lyhytaikaisiksi ilmiöiksi, mutta runon siirtyminen kansien välistä kuvaksi, ääneksi, videoksi ja liikkeeksi on suurella todennäköisyydellä pysyvää. Runojen teemoissa Aalto näkee myös tietynlaista tyylimuutosta.

”Pitkään vallalla on ollut varsinkin nuorten kirjoittajien keskuudessa ns. rujo runous, jossa kuvataan jopa brutaalin ruumiillisesti arkisen kipeitä kokemuksia. Teemojen keskiössä pyörivät usein nuoruus, naiseus, päihteet, seksi, ihmissuhteet ja mielenterveysongelmat. Sen vastapainoksi löytyy vähäsanainen, yksinkertaistettu ja aforistinen tyylisuunta, joka usein tematisoituu rakkauden, ihmissuhteiden ja identiteetin ympärille, esimerkkinä suurta suosiota saavuttanut Rupi Kaur”, Aalto kertoo.

Runoudessa vain mielikuvitus on rajana.

”Sanat voi upottaa musiikkiin, muotoilla performanssiksi, kirjoittaa sivuille tai jakaa vaikka flash mobin yhteydessä lappuina ohikulkijoille. Runon voi kirjoittaa liitutussilla peiliin tai romaanista voi leikata ja liimata uuden romaanin. Mielikuvitus ja fyysinen todellisuus ovat rajana sille, mitä sanoilla voi tehdä.”

”Oulussa ihanaa on se, että melko pienenä kaupunkina meillä on silti elävä kulttuuriyhteisö, johon on helppoa tulla mukaan. Ehkä se on vähän omalaatuistakin, että meillä pääsee aina lukemaan runoja lavalle, jos siltä tuntuu”, Aalto sanoo. Kuva: Tinja Jaakkola

Myös Aalto kuvailee Oulun sanataitedekenttää monipuoliseksi, mutta kertoo kaipaavansa muutosta runouden näkyvyyteen kaduilla. Musteklubien, Muusajuhlien ja Taiteiden yö -tapahtumien lisäksi hän haluaisi nähdä runoutta myös arjessa.

”Runous ei arkielämässä juuri näy Oulun kaduilla. Meidän iki-ihanista Musteklubeista voisi olla näkyvämpää mainontaa, samoin toivoisin kirjakauppojen runokampanjoita tai ”osta esikoisrunoilijalta”-tyylisiä tempauksia, mutta tällä hetkellä on realistisempaa toivoa lähinnä sitä, että ylipäätään olisi kirjakauppoja”, Aalto pohtii.

Aalto kiittelee Oulun kaupungin kirjastoa, Oulu-opistoa ja Vuolteen opistoa kirja- ja kurssitarjonnasta, mutta kaipaisi lisää taidealojen opiskelijoita yhdistävää, taiteeseen liittyvää vapaa-ajan toimintaa.

”Toisaalta taiteen ei tarvitse näkyä katukuvassa kohdatakseen ne, jotka sitä kaipaavat, mutta olisi kotoisaa elää kaupungissa jota erilaiset runo- ja sanataidetapahtumat näkyvästi värittävät.”

Sanataiteeseen keskittyvä Kaupunniklubi goes Vaara -tapahtuma järjestetään Snookerissa 1. lokakuuta osoitteessa Asemakatu 28, kello 18 alkaen. 

Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivuilla.

Eija Eskola

Eija Eskola

Pian journalistiksi valmistuva Eija on tiedonjanoinen optimisti, joka rakastaa valokuvausta ja elämänmakuisia tarinoita.
Eija Eskola

Eija Eskola

Pian journalistiksi valmistuva Eija on tiedonjanoinen optimisti, joka rakastaa valokuvausta ja elämänmakuisia tarinoita.

Jaa somessa

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Close Menu