Taidetta kadunkulmalta – sanomalehti taiteen julkaisualustana

Kulttuuritalo Valveen edessä olevasta sanomalehtiautomaatista on voinut helmikuusta saakka ostaa taidejulkaisuja. Automaatin taustalla toimii Photobooks from Finland -yhteisö. Viimeinen lehti nimeltään Yö ja Elämä on hankittavissa 4. heinäkuuta saakka.

Teksti: Sallamaari Paavola
Kuvat: Suvi Maaria

Hallituskatu hohkaa paahtavan kuumana. Kesän ensimmäiset päivät tarjoavat parastaan. Suuntaan kulttuuritalo Valveen ja Pohjoisen valokuvakeskuksen sisäänkäynnin läheisyyteen, missä on helmikuun lumisista päivistä saakka seisonut taidetta tarjoava sanomalehtiautomaatti. Valkoinen laite syö vain kolikoita – neljää euroa vastaan se tarjoaa taidetta kaipaaville lehtiä, jotka sisältävät mitä erilaisempia teoksia valokuvista veistoksiin.

Automaatin taustalla toimii PBFF eli Photobooks from Finland -yhteisö, joka on kutsunut Suomessa toimivia taiteilijoita sekä taiteilijaryhmiä tutkimaan sanomalehtiformaatin mahdollisuuksia taiteen julkaisualustana. Vuonna 2014 perustettu PBFF tunnetaan lähtökohdastaan edistää suomalaista tai Suomessa tehtyä valokuvataidekirjallisuutta arkistoimalla ja esittelemällä sitä kansallisesti ja kansainvälisesti.

Pohjoisen valokuvakeskuksen tuottaja Taija Jyrkäs kiinnostui automaatista sosiaalisen median kautta.

”Bongasin automaattiprojektin Instagramista, jolloin se oli Helsingissä korjaamon pihalla. Tiedustelin, olisiko lehtiä mahdollista tilata tänne Ouluun, mutta ryhmä ehdottikin, että jos koko automaatti tulisi Pohjoiseen valokuvakeskukseen. Siitä yhteistyö sitten lähti eteenpäin.”

Vaikka kortti- tai puhelinmaksun aikakaudella yhä harvemmin taskussa kuuluu kilisevän kolikoita, on lehtiä Jyrkkään mukaan ostettu mukavasti jokaisesta editiosta.

”Olemme ehdottomasti positiivisen yllättyneitä siitä, kuinka teokset ovat löytäneet uuden kodin.”

Valkoinen sanomalehtiautomaatti tarjoaa taidetta kaipaaville lehtiä, jotka sisältävät mitä erilaisempia teoksia valokuvista veistoksiin.

Lehdet vievät eri maailmoihin

Yhdeksään tähän mennessä julkaistuun lehteen mahtuu monenlaista sisältöä: valokuvia, tekstiä, maalauksia ja veistoksia. Jyrkkään mukaan sanomalehti taipuu hyvin erilasten taidemuotojen julkaisualustaksi – ja mikä parasta, eri lehdet vievät eri maailmoihin.

”Kokonaisuudesta löytyy hurjia kokeiluja. Hilla Kurjen ja Nita Veran päiväkirjamainen lehti Playbook for Friendship on dokumentointi taiteilijaparin elämien vaihtoprojektista. Toisesta ääripäästä voisi ottaa esimerkiksi Annaliisa Kragen Wahes, whispers -julkaisun, joka haastaa toisintamaan vesivärin luoman tunnelman painokoneella.”

Jyrkäs kehuu lehteä formaattina, sillä sen pariin voi palata aina uudelleen. Sanomalehden kautta koettava taidekokemus voi hänen mukaansa olla verrattavissa samassa tilassa katsottavaan tai koettavaan taiteeseen. Näyttelytilaan rakennettu kokonaisuus on aina hetkellinen ja se jää mieleen muistona, kun taas lehden voi saada itselleen.

”Katsoja näkee teoksen ja siinä olevan mahdollisen objektin, joka aiheuttaa katsojassa reaktion. Seuraavaksi katsoja ehkä lähtee pohtimaan, mitä taiteilija on teoksellaan halunnut juuri katsojalle kertoa tai mitä tämä on teosta tehdessään prosessoinut elämässään. Kolmantena tasona teos alkaa jo kaivautua katsojan omaan mieleen ja elämäntilanteeseen ja näin saa katsojan tutkimaan omaa elämäänsä uudesta näkökulmasta”, Jyrkäs kuvailee.

Yön ja Elämän rajalla

Viimeiseksi julkaisuksi Oulussa jää Pohjoisen valokuvakeskuksen lehti, jonka ovat kuratoineet kuvataiteilija Joel Karppanen ja Pohjoisen valokuvakeskuksen toiminnanjohtaja Darja Zaitsev. Julkaisun teemaksi on muotoutunut Yö ja Elämä ja siinä esitellään kolmen pohjoisen taitelijan: Maria Laxin, Janne Körkön ja Eivind Natvigin teoksia.

”Tämän julkaisun valokuvaajat eivät katso auringonlaskuihin tai -nousuihin. He ovat kiinnostuneita siitä, mitä niiden rajapinnoilla ja välillä esiintyy. Syntymän ja kuoleman rajalla – yön ja elämän rajalla”, kiteyttää Karppanen lehden esittelyssä.

Janne Körkön Yöjoki-sarjassa kuvaaja luotaa pienen pohjoispohjalaisen kylän, Yli-Iin, asukkaiden padottua psyykettä. Karppasen mukaan keskiformaatin värifilmille valotetut otokset ovat täynnä tunnetta. 

”Pohjoisen kelmeä valo ei kaunistele maallisen taipaleemme varjopuolia, mutta ei myöskään häpeile näyttää toivonpilkahduksia sieltä täältä. Elämä on sellaista kuin se on”, kirjoittaa Karppanen esittelytekstissään.

Yö ja Elämä -julkaisussa esitellään Maria Laxin, Janne Körkön ja Eivind Natvigin valokuvia.

Norjalaiskuvaaja Eivind Natvigin kuvasarjassa Sarjan nimi ollaan Lofooteilla, jossa hän on kääntänyt kameransa omaan elinympäristöönsä: itseensä ja perheeseensä. Natvigin työskentely on päiväkirjamaista hänen tehdessään yllättäviä havaintoja elämän kiertokulusta.

Maria Laxin Some Kind of Heavenly Fire puolestaan tarkastelee Pudasjärven kuuluisaa ufohavaintojen saagaa. Lax ei kiinnitä huomiota yliluonnollisia havaintoja tehneisiin ihmisiin, vaan maisemaan.

”Lax valokuvaa yöllä pitkällä valotusajalla kuin paljastaakseen pimeydestä jotain. Otokset kuitenkin pakenevat vastauksia, aivan kuten vastaukset aina pakenevat ihmisiä avaruuden ja kuoleman kaltaisten suurten, kosmisten kysymysten äärellä. Jäljelle jää vain mysteeri ja miljardi tähteä”, Karppanen muotoilee.

Yö ja Elämä -julkaisu on hankittavissa automaatista 4. heinäkuuta saakka. Jos jokin aiemmista julkaisuista jäi hankkimatta, voi niitä lunastaa Pohjoisen valokuvakeskuksen toimistolta varaamalla ajan numerosta 040 1281 150.

Sanomalehtiautomaatti -hanke on toteutettu Taiteen edistämiskeskuksen tuella sekä yhteistyössä Pohjoisen Valokuvakeskuksen kanssa.

Lue lisää:

https://photobooksfromfinland.fi/

http://www.photonorth.fi/fi/nayttelyt/hae/pbff-sanomalehtiautomaatti

 

Sallamaari Paavola

Sallamaari Paavola

Sallamaari on Kaupunnin toimittaja, joka nauttii hyvistä tarinoista, kulttuuririennoista ja pohjoisen yöttömistä öistä.
Sallamaari Paavola

Sallamaari Paavola

Sallamaari on Kaupunnin toimittaja, joka nauttii hyvistä tarinoista, kulttuuririennoista ja pohjoisen yöttömistä öistä.

Jaa somessa

Close Menu