Taikuri ja viihdyttäjä Joni Pakanen aloitti uransa Höyhtyän ostarilta ja Rotuaarin lavalta.

Teksti Laura Tauriainen
Kuva Mikko Törmänen

1. Kuka olet ja mitä teet?

”Olen Joni Pakanen, taikuri, viihdyttäjä ja yrittäjä. Välillä hauska ja välillä vakava. Esiinnyn paljon, välillä edukseni ja välillä en, mutta yleisön viihdyttäminen on mukavaa.”

2. Taikuruutesi synnystä liikkuu monia tarinoita. Mikä oli ensimmäinen taikatemppu, jonka teit yleisön edessä?

”Minulla on muistikuva tempusta, jota olin harjoitellut ja jonka aioin esittää, mutta kun minut juonnettiin lavalle, jänistin. Se oli korttitemppu, Uno-korteilla, isäni työpaikan pikkujouluissa.

Olin lainannut kirjastosta kirjan, jonka kanssa harjoittelin, ja isäni oli rakentanut minulle tempussa tarvittavan korttikotelon.

Yksi taikuruuteni syntytarina liittyy serkkuuni ja hänen taikalaatikkoonsa. Innostuin hänen kauttaan tempuista ja harjoittelin, mutta sitten se unohtui. Olen kertonut myös tarinaa siitä, kun 10-vuotiaana pääsin taikuri Simo Aallon avustajaksi Höyhtyän ostarilla. Se oli hieno kokemus, ja sen jälkeen kipinä syttyi uudelleen. Niihin aikoihin tapasin kolme samanikäistä oululaispoikaa, joiden kanssa perustettiin oma neljän kopla ja tehtiin temppuja.”

3. Mitä haluaisit taikurina vielä saavuttaa?

”En ole maalannut mitään selkeää päämäärää itselleni siitä, missä haluaisin joskus olla. Aloitimme juuri treenaamaan uutta esitystä, ja olen taas oppinut uutta. Haluan tehdä tätä niin kauan kuin voin oppia lisää. Haluan tulla niin hyväksi esiintyjäksi kuin mahdollista ja kokea taikuuden maailmaa – kehittää itseäni.

Olisi hienoa, jos minulla olisi joskus oma taikateatteri tai joku muu fyysinen laitos, jota voisin pyörittää ja jossa voisin esiintyä. Se toisi vastapainoa kiertelylle ja keikkailulle.”

4. Onko vaikeaa olla hauska ja tehdä taikatemppuja yhtä aikaa?

”Ei se oikeastaan ole, ainakaan minun mielestäni. Taikatemppujen rakenne mahdollistaa sujuvasti komedian tekemisen. Temppujen kautta voi olla helpompi tehdä komiikkaa, koska et ole lavalla yksin, vaan taikatemput ovat tukenasi.

Stand up -taikuus on nykyään pinnalla. Oma komiikkani perustuu interaktiolle, eli yleisö ruokkii sitä. Jotkut kirjoittavat vitsit etukäteen. Teen sitäkin, mutta luulen että kaikille ei ole helppoa ja luontevaa olla spontaanisti hauska.”

5. Miltä tuntuu, kun temppu ei onnistu?

”Taikuri ei saa näyttää, että jotain menee pieleen, koska yleisö ei sitä tiedä. Taikatemppu voidaan pelastaa, jos se lähtee epäonnistumaan. Kun pitää tempun liikkeessä, voi löytää toisen tavan tehdä sen. Se on improvisointia ja yleisön lukemista. Taiteessa, jota kutsumme taikuudeksi, teen jotain, mitä te ette osaa.

Ennakkovalmistautuminen on sitä, että miettii etukäteen, mitä kaikkea lavalla voi tapahtua. Pitää osata varautua, käydä pahimmat skenaariot läpi. Jälkeenpäin voi miettiä, miksi niin kävi, että osaa seuraavalla kerralla varoa.”

6. Muutit Oulusta Helsinkiin viisi vuotta sitten. Kannattiko?

”Sanoisin, että kannatti. Oulussa oli helppoa ja turvallista. Olen kohdannut uusia haasteita, jotka ovat puskeneet omaa tekemistä eteenpäin. On tullut mahdollisuuksia, joita en olisi uskonut saavani niin nopeasti. Luulen, etten Oulussa olisi kehittynyt näin paljon. Muutto uuteen maailmaan ja tutun rikkominen on opettanut paljon.

Nyt alkaa tuntua, että olen kotiutunut Helsinkiin. Kun yhtenä päivänä huomasin unohtaneeni olevani Helsingissä, tajusin, että asun siellä.”

7. Oulusta on ponnistanut monta menestynyttä taikuria. Miten oululainen taikurikulttuuri voi tällä hetkellä?

”Hyvin! Oulun Taikurit ry:llä on pari–kolmekymmentä jäsentä, joista noin puolet on aktiivisia ja kokoontuu joka viikko treenaamaan uusia kujeita. On tulossa lupaavia tyyppejä, jotka ovat menestyneet kilpailuissa ja ovat sitoutuneita treenaamaan. Ilmassa on omaperäisyyttä, jota tällä alalla tarvitaan.

Oululaisella taikakulttuurilla on pitkät perinteet. Vaikka etelässä on suuremmat harrastajamäärät, Oulussa on parempi taso.”

8. Nimeä kolme oululaista paikkaa, joihin liittyy sinulle tärkeä muisto.

”Yksi paikka, missä tuli penskana touhuttua, on Nokelan takametsä junaradan vieressä, lapsuudenkotini lähellä. Elämäni ensimmäisinä viitenätoista vuotena kaikki mahdollinen tuli kokeiltua siellä.

Rotuaarilla olen kokenut paljon. Me neljä taikuripoikaa, ”Oulun Taikapojat”, olimme useana kesänä Weindorf-festivaalilla taikomassa ja laitoimme hatun kiertämään. Saimme hyvät rahat. Vietimme 12–13-vuotiaana pitkät päivät festivaalilla pöytiä kierrellen ja temppuja tehden. Välillä pääsimme lavallekin. Lyly Rajala auttoi meitä silloin ja myöhemmin palkkasi meidät esiintymään virallisestikin.

Oulun ammattikorkeakoulun Kaukovainion yksikkö on vauhdittanut uraani tosi paljon. Tein siellä ensimmäisen ison projektini, Gallant Illusiumin. Sain muodostettua siellä paljon kontakteja ja verkostoja. Moni tämän hetken kavereistani on opiskeluajoilta. Tapasin siellä myös tulevan vaimoni.”

9. Mitä sellaista Oulussa on, jota ei löydy pääkaupunkiseudulta?

”Oulussa on sellainen oma henki. Kun lähtee Helsinki-Vantaalta, lentää Ouluun ja kulkee bussilla keskustaan, jossakin siinä välillä maailma vaihtuu. Bussikuskit ovat leppoisia ja kaikki on ihan erilaista. Sitä kaipaa Helsingissä, kun on kiirettä.

Ostan monesti joululahjat vasta Oulusta, kun tulen jouluksi tänne kotiin. Täällä on tiivis keskusta. Tietää, mistä kaiken saa. Oulussa tavattiin kavereiden kanssa paljon kahviloissa, mutta Helsingissä se kulttuuri on täysin kadonnut. Sellainen spontaanius puuttuu.”

10. Kerro paras elämänohjeesi Kaupunnin lukijoille.

”Muista hengittää.”