Toppila on Koskelan suuralueeseen kuuluva kaupunginosa Oulussa. Se rajautuu idässä Alppilaan ja Koskelaan, Pohjoisessa Taskilaan, etelässä Tuiraan sekä lännessä Toppilansaareen. Nimensä Toppila on saanut siellä sijainneesta Toppilan tilasta.

Teksti: Samuli Paitsola
Kuvat: I. K. Inha ja Sirja Majaluoto

Toppilasta on löydettävissä kolme tilalliselta luonteeltaan erilaista aluetta. Nämä ovat vanha Toppila, eli niin kutsuttu Puu-Toppila, Meri-Toppila sekä sataman alueelle parasta aikaa rakentuva uusi Toppilansalmen asuinalue. Toppilansaaren kaupunginosa kuuluu virallisesti Tuiran suuralueeseen, mistä syystä sitä ei käsitellä tässä jutussa.

Toppilan pääväylänä toimii Tuirasta Taskilan suuntaan kulkeva Koskelantie, joka erottaa Puu-Toppilan sekä sataman alueen ja Meri-Toppilan toisistaan. Toinen tärkeä tie on Tervaväyläntie, joka vie Toppilan satamasta Alppilaan.

Koska Toppila sijaitsee Oulun vanhan ruutukaavakeskustan ulkopuolella, on se historiallisesti ollut harvaan asuttua maanviljelysvaltaista seutua. Nimensä Toppila on saanut siellä sijainneesta Toppilan tilasta, jonka juuret yltävät 1600-luvulle saakka. Toinen alueen merkittävä tila oli Koskela, jonka entinen kartano toimii nykyään seurakuntakotina Koskelantien varressa.

Koskelan tilan entinen kartano toimii nykyään seurakuntakotina Koskelantien varressa.

Toppila nousee tulvasta

Toppilan muutos viljelysalueesta merkittäväksi teollisuus- ja satama-alueeksi oli sattuman kauppaa. Vuonna 1724 suuri Oulujoen syystulva puhkaisi Toppilan ja muutti aiemmin alueen läpi virranneen puron leveäksi salmeksi. Oulun pääomapiirit ymmärsivät nopeasti, että salmi olisi sopiva paikka ulkosatamalle. Kauppiaat alkoivat hankkia laituripaikkoja salmen varrelta ja satamasta alkoi muodostua yksi Oulun ulkomaankaupan keskuksista. Vuonna 1783 satamaan perustetusta Oulun Tervahovista kehittyi puolestaan nopeasti Oulun ja koko Pohjois- ja Itä-Suomen tervanviennin keskus. 

Toppilan Tervahovi vuonna 1898. Kuva: I. K. Inha/Museovirasto

Tässä roolissa Tervahovi toimi aina 1900-luvun alkuun saakka huolimatta siitä, että englantilaiset polttivat koko salmen seudun Krimin sodan aikaan 1854. Krimin sodan tuhojen jälkeen Toppilansalmen ranta-alueet palstoitettiin ja kauppiaat rakensivat palstoille huviloita. Osa  näistä huviloista on edelleen jäljellä ja nykyään ne muodostavat arvokkaan historiallisen kerrostuman alueen rakennetussa ympäristössä.

Satama houkutteli paikalle myös muuta teollisuutta pitkin 1700- ja 1800-lukuja ja sitä myöten ihmisiä ja  asutusta. Syntyi Toppilan kaupunginosa. Sataman lisäksi alueen merkittäviä työllistäjiä olivat vuonna 1864 perustettu Toppilan Mallasjuomatehdas sekä 1900-luvun alussa perustettu Toppilan saha. Muistona sahan toiminnasta Kauppaseurantien päästä löytyy Terva-Toppilan kartano, joka valmistui alunperin 1903 Toppilan sahan konttoriksi ja sahanhoitajan asunnoksi. Tärkeää teollisuutta oli myös 1920 ja 1930-luvuilla satamaan rakennetut Vaasan höyrymylly sekä myöhemmin SOK ikoniset viljasiilot. Siilojen monivaiheinen ja epäonninen purkaminen vuonna 2012 oli monien mieleen jäänyt mediaspektaakkeli, kun oululaiset kävivät joukoittain ihmettelemässä konkeloon jääneitä siiloja. Lopulta purkaminen onnistui, mutta valitettavasti siilojen myötä merkittävin osa satama-alueen rakennetusta kulttuurihistoriasta oli menetetty. 

Siilojen purkamisen jälkeen sataman alueen näkyvin maamerkki onkin ikoninen 1970-luvulla rakennettu Uki Heikkisen toimiston suunnittelema Toppilan lämpövoimalaitos, jonka 130 metriin kohoavat piiput voi Oulussa nähdä lähes kaikkialta. Toppilasta löytyy hiukan yllättäen myös laadukasta tiilifunkkista. 

Toppilan näkyvin maamerkki on 1970-luvulla rakennettu Toppilan lämpövoimalaitos, jonka piiput voi Oulussa nähdä lähes kaikkialta.

Gustaf Strandbergin suunnittelema ja 1930-luvun lopussa valmistunut Toppilan seuratalo löytyy lämpövoimalan kupeesta. Rakennus toimii nykyään Toppilan liikuntatalona.

Toppilan sataman toiminta jatkui vilkkaana aina 1980-luvulle saakka. Toiminnan loputtua 1990-luvulla kaupunki alkoi nopeasti suunnitella aluetta asuinkäyttöön.

Monikulttuurinen Meri-Toppila

Teollisuus jatkoi levittäytymistään myös välittömän satama-alueen ulkopuolelle. Nykyisen Meri-Toppilan alueelle rakennettiin 1930-luvulla Toppila Oy:n sulfiittiselluloosaa ja puuhioketta valmistanut tehdas. Tehdasalueen suunnitteli arkkitehti Alvar Aalto. Osa tehtaan rakennuksista seisoo edelleen keskellä Meri-Toppilaa, kuuluisimpana Aallon suunnittelema, upean katedraalimainen, hakesiilo. Nykyisin vanhojen teollisuuskiinteistöjen vieressä sijaitsevan Club Dixonin nimi liittyy myös tehtaaseen, sillä Toppila Oy:n emoyhtiönä toimi englantilainen perheyhtiö Peter Dixon & Son Ltd.

Toppila Oy:n tehdasalueen suunnitteli aikoinaan arkkitehti Alvar Aalto. Meri-Toppilassa sijaitsee edelleen muistona katedraalimainen hakesiilo 1930-luvulta.

Tehtaan toiminta hiipui 1970- ja 1980-lukujen aikana ja toiminta lakkautettiin lopulta 1985. Kaupunki osti maa-alueen ja alkoi nopeasti suunnitella uutta asuinaluetta, Meri-Toppilaa. Elettiin 1980-luvun nousukauden huuman viimeisiä hetkiä, vaikka sitä ei tuolloin vielä tiedetty. Meri-Toppilan suunnittelussa oli mukana nimekkäitä arkkitehteja ja ison rahan sijoittajia. Alueesta piti tulla Oulun merellinen helmi. Mitä sitten tapahtui? No, yksinkertaisesti 1990-luvun lama tapahtui. 

Vuosikymmenen vaihtuessa Suomi syöksyi syvään taantumaan ja massatyöttömyyteen. Nimekkäät suunnittelijat ja sijoittajat kaikkosivat. Kaupunki jäi yksin ja joutui toteuttamaan hankkeen 1990-luvun alussa, keskellä pahinta lamaa. Lopputulos oli tiiviisti, ja edullisesti, rakennettu vuokra-asunto -valtainen alue, jonka voi nähdä eräänlaisena postmodernistisena toisintona 1960-luvun kompaktikaupunki -ideasta. Oman mausteensa kokonaisuuteen tuo Aallon, kiistatta laadukas, teollisuusarkkitehtuuri.

Nykyisin Meri-Toppilaan liitetty tietty huonomaineisuuden leima on pitkälti selitettävissä alueen varsin epäonnisella luomiskertomuksella ja huonolla asuntopolitiikalla. Helsingin Sanomien juttu vuodelta 2018 esitteli raflaavasti alueen nimellä ”Veri-Toppila”, vaikkakaan alueen asukkaat eivät tunnistaneet tekstistä kotikulmiaan. Meri-Toppila onkin jälleen kerran esimerkki huonomaineisesta alueesta, jonka huonomaineisuuden kokemus löytyy pääasiassa niiltä ihmisiltä, jotka eivät siellä asu.

Alvar Aallon teollisuusarkkitehtuuri maustaa Toppilan aluetta Meri-Toppilan keskiosissa. 

Sen sijaan Hesarin jutussa jätettiin mainitsematta, että Meri-Toppilassa on ehdottomasti tiettyä urbaania tenhoa ja elinvoimaa. Linnamaiset umpikorttelit ja kapeat kadut tarjoavat varsin toisenlaista arkkitehtuurikokemusta kuin 1960- ja 1970-lukujen metsälähiöt. Meri-Toppila ei ole myöskään pelkkää betonia, sillä alueen länsipuolella sijaitseva ja mereen asti ulottuva laaja viheralue tarjoaa monipuolisia virkistymisen mahdollisuuksia.

Viime vuosikymmenten aikana Meri-Toppilaan on kehittynyt myös Oulun mittakaavalla varsin merkittävä maahanmuuttajayhteisö, joka tuo oman kerrostumansa alueen kulttuuri-ilmapiiriin. Meri-Toppila onkin yksi Oulun aidosti monikulttuurisia alueita, mikä on tietysti sopivaa kaupunginosalle, jonka historia on niin vahvasti kiinni kansainvälisessä teollisuudessa ja kaupankäynnissä.

Meri-Toppilan ranta-alue uudistuu ja rakentuu tällä hetkellä huimaa vauhtia.

Erilainen Puu-Toppila

Kaikin mahdollisin tavoin toisenlaista Toppilaa löytyy Koskelantien itäpuolelta. Koskelantien ja rautatien väliselle kapealle alueelle sijoittuu Toppilan vanhin asuinalue, niin kutsuttu Puu-Toppila. Alue on rakennettu pääasiassa 1940- ja 1950-luvuilla, mutta sen pohjoiskärjen kapeat ja mutkaiset kadut ovat vanhempaa perua. Usean korttelin alalle levittyvä, ja kohtuullisen hyvin säilynyt Puu-Toppila on Karjasillan ohella Oulun laajimpia yhtenäisiä puutaloalueita. 

Puu-Toppila on rakennettu pääasiassa 1940- ja 1950-luvuilla ja se on yksi Oulun laajimpia puutaloalueita.

Aiemmin työväenluokkainen alue henkii nykyisin keskiluokkaista säyseyttä ja tietynlaista turvallista pysähtyneisyyttä. Puu-Toppilan alkukesän illassa koivunlehti lepattaa ilta-auringossa, pihasauna lämpiää ja kassler paistuu grillissä. Kaikki on kaunista ja viihtyisää, mutta myös aavistuksen tylsää. Silti on helppo ymmärtää, että Puu-Toppila houkuttelee ihmisiä, joille juuri nämä attribuutit muodostavat hyvän asuinalueen.

Jos Puu-Toppila edustaa mennyttä, Toppilan tulevaisuus löytyy Koskelantien länsipuolelta.

Tulevaisuus meren äärellä

Toppilan tulevaisuus on siellä missä sen menneisyyskin, eli meren äärellä. Toppilan vanhalle satama- ja teollisuusalueelle nyt rakentuva asuinalue on Hiukkavaaran ohella suurin Oulun uusista asuinalueista. Toppilansalmen maisemaan ja sen välittömään läheisyyteen nousevat asuinkorttelit sekä torni- ja lamellitalot ovat herättäneet myös ansaittua kritiikkiä, jonka kohteena on erityisesti ollut asuntojen pieni koko sekä katunäkymien tietty korostettu esteettinen heterogeenisuus. Osittain tämä selittyy alueen keskeneräisyydellä mutta on totta, että usean eri rakennusliikkeen toteuttamasta kokonaisuudesta vaikuttaisi puuttuvan se kuuluisa punainen lanka. Valitettavasti uudisrakentamisen aavistuksen vaatimaton arkkitehtoninen laatu ja matalamielinen kunnianhimottomuus ovat asioita, joihin oululaiset ovat saaneet jo tottua.

Toppilansalmi on yksi Oulun suurimmista, uusista asuinalueista. Rantabulevardin varteen rakentuu merellinen kaupunginosa.

Potentiaalia sataman alueessa kyllä on. Salmen varren rantabulevardit, merellisyys sekä alueen erikoisuus; vanhat teollisuusrakennukset muodostavat mielikuvitusta kiihottavan kokonaisuuden. Esimerkkinä purettujen SOK:n viljalasiilojen takana sijaitseva valtava rikkivarasto, joka on seisonut tyhjillään jo pitkään, mutta koska Oulu ei ole Berliini, varastoa ei ole muutettu über-cooliksi teknoklubiksi.

Toppilalla on kiistatta upea tarina, jossa lähes raamatullinen vedenpaisumus synnyttää sataman, jonka ympärille rakentuu kokonainen kaupunginosa. Valitettavasti nykyinen ”Uusi-Toppila” herättää runsaasti tuntemuksia hukatuista mahdollisuuksista ja ajatuksia siitä, mitä olisi voinut olla. Ehkäpä alueesta vastuussa olevien olisi korkea aika matkustaa keskiseen Eurooppaan, New Yorkiin tai muualle Skandinaviaan ja ottaa oppia vanhojen teollisuusalueiden uusiokäytöstä.

Vanha rikkivarasto kertoo tarinaa Toppilan teollisesta menneisyydestä – Tulevaisuudesta ei tiedetä.