Tapasin Nennan haastattelua varten ennen koronaa (eKr., kuten Eeva Kolu osuvasti blogissaan kirjoitti). Uutisointi koronasta oli juuri alkanut, mutta siinä vaiheessa uskalsimme vielä tavata toisiamme. Ja vaikka tieto uudesta tilanteesta painoi jo molempia, haastattelun aikana uppoiduimme kauas siitä: Nennan lapsuuteen, tyyliin sekä ammatiin, ja siihen, miten haastavaa on välillä olla perfektionisti.

Teksti ja kuvat: Päivi Mäkelä

Tutustuin Nennaan Kure Storen 1-vuotisjuhlissa kaksi vuotta sitten. Päätin muuttaa sinä keväänä hiustyyliäni ja muistin Mokun, jossa Nenna oli töissä. Niin Nennasta tuli kampaajani. Muutaman vuoden aikana Nenna lyhensi etutukkaani monet kerrat ja viime kesänä napsautettiin minulle myös napakka polkka. Aika nopeasti ilmeni, että olin löytänyt loistavan kampaajan. Nenna vaihtoi myös omaa hiustyyliään tiuhaan tahtiin, pukeutui upeasti ja aina, kun tapasin hänet, inspiroiduin.

Päätin kysyä Nennalta, saisinko tehdä hänestä haastattelun. Pian eräänä maanantaiaamuna nousin bussiin kotipysäkiltäni, tein vaihdon bussiin numero 4 Tuirassa ja päädyin Toppilaan. Soitin ovikelloa ja pääsin sisälle Nennan ja hänen miesystävänsä Juhon kerrostaloasuntoon. Kaiuttimista kuului musiikkia, sisustus oli simppeli ja selkeä. Kaikki oli kauniisti paikoillaan ja yksityiskohdat selvästi harkittuja. Osasin odottaa juuri sellaista asuntoa. Silti Nennassa on myös persoonana jotain kiehtovan boheemia ja omapäistä, jota minun on hankala kuvailla ja tavoittaa.

– En hanki mitään tavaraan, mitä en tarvi. Mua ahdistaa, jos mun ympärillä on tavaroita, joita en käytä. Tykkään avarasta ja valoisasta sisustuksesta. 70-luku kiehtoo sisustuksessa ehkä eniten.

Nenna tekee tukkaa ja fanittaa Joan Jettiä

Juomme kupilliset teetä ruokapöydän ääressä ja Nenna aloittaa kertomalla itsestään.

– Oon Tuukkasen Nenna-Roosa, 25-vuotta. Teen tukkaa, eli oon parturi-kampaaja. Tällä hetkellä oon töissä Mokussa. Oon Yli-Torniosta kotoisin, mutta asunut Oulussa kuusi vuotta. Ihan pian muutan Turkuun, mulle täysin tuntemattomaan. En oo nähnyt sitä kaupunkia ikinä päivänvalossa. Mutta odotan mielenkiinnolla, millaisia tyyppejä siellä on!

Koska olen istunut monet kerrat Nennan kampaamotuolissa, haluan kysyä millaisia hiustyylejä Nenna tekee mielellään.

– Ihmisille sopivaa tukkaa ja vaikuttavaa hiusta. Semmosta tukkaa, joka näyttää kantajaltaan ja johon ihmiset voi ottaa vaikutteita omista kiinnostuksen kohteistaan, kulttuurista, musiikista ja kaikesta, mistä ne pitää. Teen myös paljon blondia ja pitkää hiusta, mutta se ei oo kuitenkaan se mun pääjuttu.

Työn vastapainoksi Nenna kuuntelee paljon musiikkia ja tykkää käydä keikoilla ja tapahtumissa. Näistä huolimatta hän paljastaa olevansa koti-ihminen.

– Rakastan pitkiä brunsseja. Tykkään kutsua ihmisiä meille syömään, ja koska estetiikka on kaikki kaikessa, niin musta on ihanaa kattaa pöytä kauniisti. Pöydän ääressä jutellaan henkeviä.

Vapaa-aikaa Nenna viettää myös sarjojen, leffojen ja dokkareiden parissa. Leffoista Tarantinon leffat ovat suosikkeja, mutta myös supersankarileffat ovat Nennan omaksi yllätykseksi nousseet suosikeiksi. Näistä eniten puhuttelee Deadpool.

– Katoin eilen Yle Areenasta Joan Jettistä kertovan dokkarin. Se on kova muija. Kun katoin sen, niin mulle tuli sellanen olo, että hitto, tuo on meikän idoli. Sellanen muija, jolla on munaa! Se on punkkari, rokkari ja feministi. Sillä on ollut ihan miljoona siistiä tukkatyyliä ja ihan mahtava oma pukeutumistyyli. Se on joutunut kestämään monenlaista ihan vain sen takia, että se on nainen. Se on näyttänyt toiminnallaan, että naisina voidaan tehdä samoja asioita kuin miehet.

Kysyn Nennalta, kokeeko hän olevansa feministi.

– Ehdottomasti oon. Feministi-sanalla on vaan valitettavasti vähän huono kaiku. En pidä siitä, että joitain asioita pidetään miesten ja toisia naisten hommina. En minä tarvitse miestä siihen, että vaihdan lampun. Minusta ei ole ihmettelyn aihe, että joku nainen päätyy vaikka miesvaltaiselle alalle. Feministiksi itsensä kutsumisesta on tullut aika leimaavaa, siksi en valitettavasti halua tuoda sitä yleensä puheissani ilmi.

Temperamenttinen ja perfektionismiin taipuvainen lapsi – ehkä aikuinenkin

Minua kiinnostaa aina kuulla, miten ihmisistä on tullut sellaisia kuin he ovat. Sukellamme hetkeksi Nennan lapsuuteen.

– Olin hirveen ujo. Sellanen ”tuo teidän Nenna-Roosa on kyllä ihana enkeli ja miellyttävä lapsi”. Todellisuudessa olin kotona ihan toista. Oon ollut temperamenttinen ja ehkä olen sitä edelleen.

– Lapsena leikittiin mekot päällä mun parhaan ystävän Henryn kanssa. Leikittiin barbeilla, stailattiin niitä, laitettiin niiden tukat ja sisustettiin niiden kodit.

– Äiti on aina antanut mun päättää, mitä puen päälleni ja miltä mun tukka näyttää. Minusta se on ihanaa. Mulla oli alaselkään asti ulottuva pitkä tukka. Sitten päätin, että haluan lyhyet. Äiti sanoi, että anna mennä. Yläasteeseen mennessä mulla oli ihan lyhyet hiukset.

Meille tulee puheeksi perfektionismi, täydellisyyden tavoittelu, johon me molemmat usein syyllistymme.

– Olin jo lapsena niin, että muistan, miten mun teki mieli heittää eskarin ja päiväkodin työt roskiin, kun ne oli niin rumia.

– Olen taitelijasielu, mutta mun toiminta ei oikein vastaa sitä. Mua suututtaa edelleen kirjoittaa mun nimikirjoitus, koska se ei näytä siltä, miltä sen pitäis mun mielestä näyttää.

Samaistun vahvasti Nennan ajatuksiin perfektionismista. Nimikirjoituksen kriittinen tarkastelu on vaivannut joskus minuakin. Haluan tietää, miten muuten perfektionismi ilmenee Nennan elämässä.

– Mulle käy aika paljon niin, että perfektionismi lamauttaa mut tekemästä jotain. Oon joskus suorastaan ylpeä siitä, että kotona on vähän huono järjestys, koska se on mulle haastavaa olla siivoamatta. Joskus työssäkin törmään tähän, vaikka jonkun polkkatukan kanssa. Että nyt pitää vaan lopettaa leikkaaminen. Pitää muistuttaa itseä, että se on nyt hyvä, että et sä voi enää jatkaa sitä viimeistelyä.

– Välillä luovuus kärsii siitä perfektionismista. Esimerkiksi oman tyylin suhteen. Tyyli voi kärsiä siitä, jos ajattelee, että kaiken pitää olla tosi hiottua. Ihailen sellasia tyyppejä, jotka aamulla herää ja kävelee suoraan vaatekaapille ja laittaa vaan vaatteet päälle ilman suunnittelua ja silti ne näyttää coolilta ja itsevarmoilta siinä asussa. En oo hirveen kokeileva pukeutuja. Joskus kun laitan aamulla jonkun asun päälle, alkaa jossain vaiheessa päivää tuntumaan, että miksi ihmeessä mää laitoin nämä päälle.

Kuvassa Nennalla päällä ruutuhousut Monkista, neule H&M:ltä ja kengät Dr. Martens -merkiltä.

Kiiltonahkahousut Asokselta, t-paita H&M:ltä ja huivi Giambattista Valli x H&M -mallistosta.

Mustaa, mustaa, mustaa ja pääkalloa

Seuraavaksi puhumme lisää tyylimuistoista. Yläasteella Nenna alkoi pukeutumaan rock- ja punkhenkisiin vaatteisiin ja koki, että samalla paikkakunnalla ei ollut samanikäisiä, jotka olisivat ymmärtäneet hänen tyyliään tai syitä, miksi hän pukeutui niinkuin pukeutui. Nenna kuvaa tyyliään ”mustaa, mustaa, mustaa ja pääkalloa”.

– Mulla oli sellanen punkkari– tai rokkarikausi ja kaikki sanoi mulle, että Nenna se kuuntelee heviä. Ja mää olin sillai ”Hyi, en!”. Ärsytti, että se mun viesti ei mennyt perille. Meidän koulusta ei ehkä  löytynyt sielunkumppaneita tyylillisesti tai oikein muutenkaan. Pukeuduin mustaan ja kuuntelin musiikkia, jota kukaan muu meidän koulusta ei kuunnellut.

Yläasteella Nenna löysi kuitenkin kaveriporukan, jossa sai olla oma itsensä.

– Ne oli musaluokkalaisia ja hengattiin viikonloppusin niiden treenikämpällä. Siellä vedettiin myös ekat kännit. Treenikämpällä oli sellanen yhteenkuuluvuuden tunne. Kaikilla oli tosi erilaiset tyylit, mutta kukaan ei tuominnut. Pidin silloin ihan saakelin kireitä ja revittyjä pillifarkkuja. Converset oli aina jalassa. Laitoin ne nauhat tosi kireelle ja kiersin ne nilkan ympärille.

Nenna ei ole ensimmäinen, joka kertoo minulle olleensa tyylillisesti hukassa lukioaikoina. Hän kertoo kokeneensa silloin tyylikriisin ja tunteneensa silloin itsensä huonolla tavalla ihan tavalliseksi. Hän kokeili tuolloin klassisempaa ja tyttömäisempää tyyliä, koska yritti miellyttää muita ja kuulua porukkaan.

Lukio jälkeen Nenna opiskeli hetken lähihoitajaksi, mutta tiesi heti opinnot aloitettuaan, että se oli väärä paikka hänelle. Hän halusi opiskelemaan alaa, jossa pääsisi käyttämään omaa luovuuttaan. Kampaajaopintojen puolivälissä Nenna kertoi löytäneensä oman juttunsa kampaajien maailmasta. 

– En osais enää kuvitella itselleni pitkää tukka.

”Hiukset on hattu, jota sää käytät aina”

Yläasteen, lukion ja kampaajakoulun kautta nykypäivään: Millaiseksi Nenna kuvailee tyyliään nyt?

– Mun tyyli on minimalistinen, mutta mukana on pientä kikkailua. En tykkää liioista asusteista, vaan tykkään pitää tyylin selkeänä. Kerrostaminen ja yksinkertaisuus on tärkeää. Ja tukka on se juttu! Mulla on aina huulipunaa. Koska oon vaalentanut mun kulmakarvat, niin se tasapainottaa kivasti kasvoja. Haluan, että jokaisella vaatekappaleella on tarkoitus mun vaatekaapissa. Tykkään, että vaatteet istuu hyvin. Myös värikombot on tärkeitä, että ne sopii yhteen. That’s it.

Koska kampaajan hiusvinkit kiinnostaa aina, kysyn niistä vielä loppuun.

– Ite käytän geeli-öljy-yhdistelmää, että saan mahdollisimman istuvan ja litteän lopputuloksen. Ja jos ajatellaan sellaista yleistä vinkkiä, niin ”pue” omat hiuksesi ja käytä niitä osana omaa tyyliä. Hiukset on hattu, jota sää käytät aina!

– Moni varmaan yllättyis, että miten vähän mulla on vaatteita. Mulla on kaikki tarpeellinen.

Kuvassa Nennalla päällä Dr. Denimin farkut ja kirpparilta löytynyt neulepaita.

Innostumme valokuvailemaan useamman tunnin ajan. Nennan ja Juhon asuntoon paistaa aurinko ja innostun siitä niin kuin valokuvaajat yleensä pitkän talven jälkeen. Nenna pukee päällensä muutaman eri lookin ja näyttää upealta kameran edessä.

Kun lähden kotia kohti päässäni soi Joan Jettin I love Rock ’n Roll. Myös Nenna on mimmi, jolla on munaa. Samalla hän on yksi helpoiten lähestyttävistä ihmisistä, joita tiedän. Siinä vasta loistava ja harvinainen kombo.

Nennan tyyliä ja elämää voit seurata Instagramissa @nennaroosa ja tukkataiteilua @hairdesignenna. Myös haastattelun teon taustalla soinutta soittolistaa pääset kuuntelemaan Spotifystä.