Arvio – Boar: Hulluuden mandala

Vihaisia riffejä läpsyy kuulijan naamalle, mutta dynamiikkaa löytyy kuitenkin sen verran, että korvat eivät mene tukkoon. Perinteisimmillään Boar kuulostaa aavistuksen amerikkalaisbändi Mastodonilta, kirjoittaa Samuli Paitsola arviossaan.

Teksti: Samuli Paitsola
Kuva: Heikki Raudaskoski

Oululaisbändi Boar on omien sanojensa mukaan möyrinyt toistakymmentä vuotta sludgen ja doom metalin kokeellisessa seoksessa. Mikäpä siinä möyriessä, kun homma tuntuu toimivan.

Suomalaisella, hiukan takavasemmalta ponnistavalla metallimusiikilla on muutenkin mennyt viime vuosina varsin lujaa, ja genren kirkkain tähti Oranssi Pazuzu on niittänyt suosiota ulkomaita myöten.

Hulluuden Mandala on Boarin neljäs täyspitkä. Bändin mukaan albumin tematiikka muodostuu eksymisestä, itsensä löytämisestä sekä uudelleen rakennuksesta okkultististen sävyjen siivittämänä.

”Tekstejä kirjoittaessani tarkastelin maailman mielettömyyttä ulkopuolisen silmin, ja kuinka hukassa kaikki tuntuvat olevan oman itsensä kanssa. Monikaan ei enää tunnu löytävän omaa paikkaansa tässä nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa”, bändin sanoittaja Petri Saarela kertoo mediatiedotteessa.

Weltschmerz:iä siis pukkaa ja tätä on bändi lähtenyt musiikin keinoin käsittelemään. Kyseessä on kohtuullisen perinteinen lähtökohta taiteen tekemiseen. Raskas rock ja okkultismi on tietysti myös klassinen, lähes konservatiivinen yhdistelmä. Tästä ristisiitoksesta Boar kairaa lopputuotoksensa.

Kehä aloittaa albumin, ja tekee pelin heti selväksi. Dissonanssia, ilkeitä intervalleja ja feedback -kitaraa tarjoillaan riittävästi bändin vyörytyksessä. Vihaisia riffejä läpsyy kuulijan naamalle, mutta albumilla on  kuitenkin dynamiikkaa sen verran, että korvat eivät mene tukkoon. Perinteisimmillään Boar kuulostaa aavistuksen amerikkalaisbändi Mastodonilta.

Yhtyeen soitto on tarkkaa, mutta kuitenkin sopivan laahaavaa. Erikoismaininnan ansaitsee rumpali Kalle Huttu-Hiltunen, jonka soitossa on murjomisen lisäksi tarvittaessa elastinen groove, kuten Tie -kappaleen pitkässä outrossa. Kitaroissa operoivat Petri Saarela ja Jari Montonen hoitavat roolinsa moitteettomasti. Basisti-laulaja Petri Henell kanavoi bändin sanomaa kiitettävän monipuolisesti ja uskottavasti, pitäytyen lähinnä atonaalisessa ulosannissa.

Albumin soundimaailma on genrenmukaisesti aavistuksen tunkkainen. Tämä lajityypillinen ominaisuus on Hulluuden Mandalalla viety kohtuullisen pitkälle, sillä välillä on hiukan vaikea saada selvää, mitä stereokuvassa tapahtuu. Albumin on nauhalle (tai kovalevylle) saattanut Tom Brooke ja masteroinut suomalaisen vaihtoehtorockin legenda Pentti Dassum, jolloin asian ei pitäisi olla kiinni ainakaan osaamisesta.

Se mitä kirkkaudessa menetetään, luonnollisuudessa ja läsnäolossa voitetaan. Kun nykyisin jopa metallialbumeilta on putsattu ja puleerattu kaikki virheet ja inhimillisyys pois, on virkistävää kuulla jotain näinkin raakaa. Hulluuden Mandala on autotune -vapaa vyöhyke, ja hyvä niin.

Biiseistä parhaiten mieleen jäävät singlenäkin julkaistu Tie sekä tehokkaasti kulkeva Tetraktys. Metsänpeitto päättää albumin eeppiseen vyörytykseen.

Tietyistä puutteista ja aavistuksen banaaleista lähtökohdista huolimatta Hulluuden Mandala on hallittu ja eheä teos, joka kestää useammankin kuuntelun.

Albumi digiversio on jo nyt saatavilla, mutta vinyyliä saa odottaa ensi syksylle.

Boar : Hulluuden Mandala (Omakustanne)
7/10

Samuli Paitsola

Samuli Paitsola

Samuli on kulttuuriympäristöalan ammattilainen ja vapaa kirjoittaja. Samulia kiinnostavat asiat asioiden takana, avantgardistinen arkkitehtuuri ja countrymusiikki.
Samuli Paitsola

Samuli Paitsola

Samuli on kulttuuriympäristöalan ammattilainen ja vapaa kirjoittaja. Samulia kiinnostavat asiat asioiden takana, avantgardistinen arkkitehtuuri ja countrymusiikki.

Jaa somessa

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Close Menu