Arvio – Bom Lulu: Uuteen Satamaan

Oululaisen Bom Lulun kokopitkä albumi julkaistiin 30. lokakuuta. Lyhyestä kestostaan huolimatta levyn kuuntelemisesta tulee musiikillisesti ylensyönyt olo, kirjoittaa Samuli Paitsola arviossaan. 

Teksti: Samuli Paitsola
Kuva: Eija Eskola

Metallitrio Bom Lulu:n esikoisalbumi, Uuteen Satamaan, on loppuvuoden oululaisjulkaisuja. Yhtyeen muodostavat laulaja Jukka Ruottinen, kitaristi Mikko Pakanen ja rumpali Janne Riikola, joka on myös tuottanut levyn ja soittanut bassot. Albumilla vierailee myös Tuomas Laurila, jonka soittama kitarasoolo löytyy kahdesta kappaleesta.

Bändi pyrkii tuomaan jäsentensä erilaiset musiikilliset taustat yhteen, jolloin lopputuloksena olisi jonkinlainen korkeampi synteesi. Bom Lulun kohdalla tämä tarkoittaa ”metallista suomirockia”. Bändi julistaakin, että ”tätä on suomirock vuonna 2020”. 

Erityisen modernia yhtyeen musiikki ei kuitenkaan ole ja se löytääkin vertailukohtansa ennemmin 2000-luvun alkupuolen amerikkalaisista nu-metal- ja post-grunge -yhtyeistä ja toisaalta kotimaisen Sakara -levy-yhtiön artistien joukosta.  

Käytännössä tämä tarkoittaa raskasta riffittelyä, melodisia kertosäkeitä ja lyriikoita, jotka pyrkivät välttämään kaikkein pahimmat kliseet. Konsepti, joka on viime vuosina osoittautunut varsin menestyksekkääksi esimerkiksi Mokoman ja Stam1nan kaltaisten yhtyeiden kohdalla.

Bom Lulun kertosäkeet soivatkin ajoittain komeasti ja ne ovat ehdottomasti albumin laadukkainta antia. Paras kertosäe löytyy Uuteen Satamaan -biisistä, jossa laulaja Jukka Ruottinen on mukavasti ”biisin päällä”. 

Raskaamman rypistyksen lisäksi albumi tarjoilee Poissa Taas -slovarin. Muistan Kuinka Meillä Oli Ennen taas kuulostaa alkuaikojen Alice in Chains:ilta. Tämä on tietysti hyvä asia. Ei Turvapaikkaa päättää albumin mahtipontisiin tunnelmiin ja sisältää kenties levyn parhaan riffin.

Albumi sisältää vain seitsemän biisiä ja on kestoltaan reilut 30 minuuttia. Lyhyestä kestostaan huolimatta levyn kuuntelemisesta tulee musiikillisesti ylensyönyt olo. Näin käy, kun määrän ja laadun suhde ei ole optimaalinen.

Levyllä on paljon informaatiota, ajoittain liikaa.

Riffejä riittää mutta hyvään metalliriffiin kuuluva turpaanveto (tai -saanti) -efekti jää turhan usein puuttumaan ja tarjolla onkin lähinnä geneeristä jynkyttelyä.

Levyllä soolokitarassa operoivat kitaristit ovat päättäneet noudattaa Yngwie Malmsteenin lanseeraamaa ”more is more” -metodia. Teknisesti korkeatasoinen sooloilu jää kuitenkin levyn musiikillisesti heikoimmaksi anniksi, sillä ajoittain soolot tuntuvat olevan eri maailmasta muun musiikin kanssa. Näkemyksellisempi ja melodisempi soitto olisi palvellut kappaleita selvästi paremmin.

Rumpali Janne Riikola vuorostaan tykittelee levyn läpi tuplabasarit läpsyen. Rumpufilleissä ei myöskään varsinaisesti säästellä. Miksauksessa pintaan nostettu toisteinen rumpuvyörytys alkaa kuitenkin puuduttaa varsin nopeasti.

Levyn soundipuolessa ei ole valittamista ja bändin teknisesti pätevä soitto on taltioitu hyvin. Soundi on nykyaikaisen selkeä sekä kompressoitu ja asiat löytyvät stereokuvasta oikeilta paikoiltaan.

Bom Lulun kunnianhimoinen konsepti on arvostettava mutta toteutus jää aavistuksen piippuun. Nu-metal, suomirock ja singer-songwriter vaikutteiden yhdistäminen osoittautuu yhtyeelle liian vaativaksi tehtäväksi jolloin kokonaisuus ei lopulta kasva osiaan suuremmaksi. 

Bändi lupailee jatkoa mahdollisesti jo ensi kevääksi. Ehkäpä ulkopuolinen tuottaja voisi tehdä tulevalle kokonaisuudelle hyvää.

Bom Lulu: Uuteen Satamaan (Hikikomori Records, 2020)
6/10

Samuli Paitsola

Samuli Paitsola

Samuli on kulttuuriympäristöalan ammattilainen ja vapaa kirjoittaja. Samulia kiinnostavat asiat asioiden takana, avantgardistinen arkkitehtuuri ja countrymusiikki.
Samuli Paitsola

Samuli Paitsola

Samuli on kulttuuriympäristöalan ammattilainen ja vapaa kirjoittaja. Samulia kiinnostavat asiat asioiden takana, avantgardistinen arkkitehtuuri ja countrymusiikki.

Jaa somessa

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Close Menu