Arvio – Emilia Aarnio: Kehrääjälintu

Emilia Aarnio kuljettaa esikoisalbumillaan kuulijaa mukanaan surusta kabareemaiseen iloon ja jazz-vivahteella maustettuun rakkauskuplaan – eivätkä jalat tahmaannu matkalla liialliseen siirappiin, kirjoittaa Saara Pasanen arviossaan.

Teksti: Saara Pasanen
Kuvat: Anni Aarnio

Emilia Aarnion vappuaattona 30.4. julkaistu soolodebyytti Kehrääjälintu ei ehkä sovi kevään ilakoivamman juhlan taustamusiikiksi, mutta julkaisuvuodenaikansa toiveikkuuteen se sopii. Jopa kuuluu.

Oululainen, pitkän linjan laulaja-lauluntekijä ammentaa teksteissään isoäitinsä, myöskin muusikkona ansioituneen, Kirsti Aarnion runoja ja värittää tyylikkäästi mustavalkoista lyriikkaa 2020-luvun sävyillä. Lyyristä rikkautta kuullaan heti levyn avaavalla Hyvyyden ylistyslaululla, joka on nerokas valinta avausraidaksi. Aarnio laulaa kuin leirinuotiolla, kutsuu seuraansa istumaan ja kuuntelemaan jokaisen sanan tarkasti viimeiseen pisteeseen saakka.

Levyn ensimmäinen puolisko imaisee mukaansa välittömästi, ja kappaleiden vaihtuvat tunnelmat sekoittuvat vaivattomasti toisiinsa. Aarnio kuljettaa kuulijaa mukanaan surusta kabareemaiseen iloon ja jazz-vivahteella maustettuun rakkauskuplaan – eivätkä jalat tahmaannu matkalla liialliseen siirappiin.

Levyn ehdoton helmi on sen sinkkunakin julkaistu nimikkobiisi. Aarnion verestävä fraseeraus yhdistettynä Miika Saarikosken säveltämään, sydämen palasiin halkaisevaan pianomelodiaan on sanalla sanottuna upeaa kuunneltavaa. Akustiseen sovitukseen on upotettu ovelasti sekä viulua että särökitaraa, joiden kombinaatio maistuu samalta kuin lempikonvehtirasia jouluna – aina kuin luulee jo syöneensä parhaan karkin, kerroksen alta löytyy vielä jotain nautinnollisempaa.

Kehrääjälintu-levyllä on kuultavissa oululaismuusikoille tyypillinen, orgaanisen musiikin kunnioitus.

Levyn loppuosa ei harmillisesti kanna itseään etuosan lailla päätösbiisiä lukuun ottamatta. Oi lennä oi lennä sulkee levyn ihmisyyteen, luopumiseen ja kaipaukseen keskittyvän tematiikan tyylikkäästi. Maija K. Kauhasen kantele tuo kappaleeseen ripauksen mennyttä, jotain sellaista, josta on päästettävä irti, vaikka siihen ei olisi vielä ehkä valmis.

Levyn sovitustyössä on onnistuttu enemmän kuin loistavasti. Kappaleissa on albumikokonaisuudelle tarvittavaa yhdenmukaisuutta, mutta jokainen niistä pysyy pystyssä myös omilla jaloillaan. Levyllä on kuultavissa oululaismuusikoille tyypillinen, orgaanisen musiikin kunnioitus sekä eri instrumenttien aito ja monipuolinen käyttö. Virkistävää on myös parin kappaleen lopussa käytetty feidaus, jota nykymusiikissa ei juurikaan enää kuule.

Aarnio on tehnyt poikkeuksellisen eheän ja tyylikkään debyyttilevyn, jonka ehdoton kirsikka on sen samaistuttavuus. Levyä kuunnellessa saattaa nimittäin avautua paatuneemmallakin muutama tunnelukko.

Emilia Aarnio: Kehrääjälintu (Eclipse Music, 2021)
9/10

Saara Pasanen

Saara Pasanen

Saara on kulttuuria häpeilemättömästi suurkuluttava journalistiopiskelija ja sairaanhoitaja. Hän nauttii estetiikasta, nyansseista sekä vavahduttavasta musiikista.
Saara Pasanen

Saara Pasanen

Saara on kulttuuria häpeilemättömästi suurkuluttava journalistiopiskelija ja sairaanhoitaja. Hän nauttii estetiikasta, nyansseista sekä vavahduttavasta musiikista.

Jaa somessa

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Close Menu