Tuba on oululaisten oma huone

Myllytullissa, Ainolan puiston syleilyssä, sijaitsee kolmen ravintolan keskittymä, jota kutsutaan Ravintolakortteliksi. Historiaa tirisevän Rauhalan lisäksi Ravintolakortteliin kuuluvat myös uusin tulokas Voimala 1889 sekä ensi vuonna 10-vuotissynttäreitään juhliva, eko- ja kierrätyshenkinen kulttuuriravintola Tuba.

Teksti: Saara Pasanen
Kuvat: Sina Sarpola

Tuban ensihenkäyksestä lähtien on ollut selvää, että sen toiminta tulee profiloitumaan kestävän kehityksen arvojen mukaiseksi. Liikeidea lähti jalostumaan Tuban ravintoloitsijan Anne Mikkolan, tapahtumatuottaja Päivi Soinin sekä ekologisista arvoista kiinnostuneen henkilökunnan ajatusten yhteentörmäyksestä.

”Päivi Soini oli lopulta se liikkeellepaneva voima, joka lähti konseptoimaan näitä irrallisia ajatuksia varsinaiseksi liikeideaksi”, Anne Mikkola muistelee.

Ravintolan piti alun perin avautua jo aikaisemmin, mutta erilaisten valitusten vuoksi rakennuksen valmistuminen viivästyi. Harmituksesta huolimatta aikataulumuutos kääntyi lopulta Tuban eduksi.

”Jälkeenpäin ajateltuna rakennusprojektin viivästyminen oli meille hyvä asia. En usko, että maailma tai Oulu olisivat olleet valmiita ottamaan vastaan Tuban kaltaista konseptia vielä vuotta tai kahta aikaisemmin. Vuonna 2013 aika oli jo riittävän kypsä.”

Tuban henkilökuntaa ravintolan viihtyisässä nurkkasopessa. Kuvassa keittiömestari Lauri Kangas (vas.), vuoropäällikkö Jenni Käkelä, ravintoloitsija Anne Mikkola, vuoropäälliköt Suvi Kokko ja Sari Aaltonen, business controller Pipsa Piekkola sekä vuoropäällikkö Janita Suorsa.

Tapahtumat tuovat synergiaa

Ekologisuus lävistää Tuban koko toiminnan. Näkyvin elementti ravintolaan tulevalle asiakkaalle on paikan eriparinen sisustus, joka perustuu kierrätykseen. Mikkola kertoo, että kaikki ravintolan huonekalut ja astiat ovat kierrätettyjä – uutta ostetaan vain pakon edessä. Tuba on ollut myös lanseeraamassa kauppojen hedelmä- ja vihanneshävikin hyödyntämistä ravintolatoimintaan.

”Aloitimme hävikin hyödyntämisen omana toimintanamme vuonna 2016. Nykyisin toimimme yhteistyössä Ciiyou-nimisen yrityksen kanssa, joka kerää keskitetysti kauppojen hävikkituotteita. Saamme Ciiyoulta tuotteet jalostettuna tai valmiina tuotteina ravintolaan: he toimittavat meille esimerkiksi valmiiksi pilkottuja vihanneksia ja hedelmiä tai vaikkapa omenamehua. Hävikin hyödyntäminen vastaa vuositasolla noin 90:tä tuhatta kiloa kertymätöntä biojätettä.”

Ekologisuuden ja omaperäisen visuaalisen ilmeen lisäksi Mikkola pitää Tuban vahvuutena vilkasta tapahtumatuotantoa.  Tuban tiloissa on nähty niin pubivisoja, keikkoja kuin erilaisia klubejakin.

”Oulussa on todella hieno tarjonta erilaisia kulttuurialan toimijoita ja tuottajia. Oulu on musakaupunki, ja täällä on myös kirjava kattaus sana- ja kuvataidetta. Meillä on ollut esiintymässä improryhmiä sekä burleskitaiteilijoita – kulttuurikenttä on Oulussa rikas ja laaja. Me emme olisi ravintolana tässä tilanteessa, jos meillä ei olisi tarjota sisältöä asiakkaille. Vaikka hyvä ruoka ja juoma ovat oleellinen osa ravintolatoimintaa, lopullinen syy tulla tälle alueelle taitaa kuitenkin olla se, että ihmiset pääsevät kokoontumaan yhdessä jonkin asian äärelle.”

Tuban artesaanipizzat ovat ajaneet suosiossa burgereiden ohi.

Sohvalla saa pötkötellä

Ravintolakorttelin historia ulottuu parinkymmenen vuoden taakse, jolloin Mikkola aloitti Rauhalan ravintoloitsijana.

”Rauhalan pihastahan ravintolakorttelin kehittäminen on lähtenyt käyntiin. Tuba aloitti toimintansa vuonna 2013 ja Voimala tuli perässä 2017. ”

Ravintolakolmikko luo jo sijainnillaan mielenkiintoisen kokonaisuuden. Ravintoloiden keskelle muodostuu kuin itsestään suojaisa sisäpiha, joka tunnetaan myös nimellä Prunnitori. Mikkola myöntää, että Oulun ydinkeskusta-alueeseen suhteutettuna paikan syrjäinen sijainti tuntui alussa haastavalta.

”Alussa hieman pelotti, mutta nyt jälkikäteen koen, että korttelin sijainti on muodostunut meille vahvuudeksi. Myllytullin alueesta ja ravintolakorttelista on muodostunut tietynlainen kulttuurin kehto. En tiedä, olisiko tämä konsepti toiminut tällaisenaan esimerkiksi ydinkeskustan alueella.”

Mikkola toivoo, että ravintolakortteli tarjoaa parhaimmillaan asiakkaalle tunteen siitä, että tilat ovat turvallisia ja niissä uskaltaa olla rennosti, aivan kuin kotonaan. Ravintola Tuban nimi antaa jo viitettä asiasta: Tuba tarkoittaa viron kielellä huonetta.

”Parhaimpia hetkiä ovat olleet ne, kun olen nähnyt asiakkaan vaikkapa pötköttelemässä sohvalla töitä tehden tai omiin ajatuksiin upoten. Siinä hetkessä koen, että ravintolana olemme saavuttaneet jotakin sellaista, mikä on koko tämän homman ydin.”

Myllytullin alueella tapahtuu!

Kaupunniklubi goes Myllytulli -tapahtuma järjestetään 28. huhtikuuta klo 19:30 alkaen Tuba Food & Loungessa osoitteessa Mannenkatu 2. Tuolloin Tubassa nautitaan musiikista ja Pöytälaatikkoklubista.

Lisätietoja tapahtuman Facebook-sivuilla.

Saara Pasanen

Saara Pasanen

Saara on kulttuuria häpeilemättömästi suurkuluttava journalistiopiskelija ja sairaanhoitaja. Hän nauttii estetiikasta, nyansseista sekä vavahduttavasta musiikista.
Saara Pasanen

Saara Pasanen

Saara on kulttuuria häpeilemättömästi suurkuluttava journalistiopiskelija ja sairaanhoitaja. Hän nauttii estetiikasta, nyansseista sekä vavahduttavasta musiikista.

Jaa somessa

Saatat pitää myös

Close Menu