Vaatekaapilla: Hanna Tuppurainen

Hanna Tuppurainen ei halua ostaa uutta, vaan tekee parhaat löytönsä mummojen vinteiltä ja vintageliikkeistä. Raskausaika ei ole ollut syy tinkiä arvoista tai tyylistä. Sen sijaan muuttuva keho on inspiroinut Hannaa keksimään uusia tapoja käyttää vanhoja vaatteita.

Teksti: Laura Juntunen
Kuvat: Päivi Mäkelä

”I adore this dress!”
”Love the vintage dress! All the warm colors!”
“Outfit goals!!”

Kun Hanna Tuppurainen julkaisee Instagram-tilillään kuvan, kommenttiosio täyttyy ihastelevista kommenteista, sydämistä ja muista hehkuttavista emojeista.

Yliopistolla väitöskirjaa ja syöpätutkimusta tekevä Hanna on jakanut asukuvia ja ajatuksia tyylistä @tuphanna -tilillään vajaan kolmen vuoden ajan. Murretun sävyiset kuvat, vintagehelmet ja second hand -löydöt inspiroivat valtamerten toisella puolella saakka.

”Silloin ei ollut vielä näin paljon second hand- ja vintagetilejä kuin nyt. Tuntuu, että sellaisesta on tullut viime vuosien aikana paljon suositumpaa, mikä on tietysti todella hyvä juttu”, Hanna sanoo.

Kipinä tilin perustamiselle lähti, kun Hanna tajusi suurimman osan tyyli- ja muotisisältöjen pyörivän lähinnä uusien vaatteiden kuluttamisen ympärillä. Hanna itse on suosinut vintagea ja second handia teini-iästä saakka.

”Halusin inspiroida muita ja inspiroitua itsekin siitä, mitä kirpputoreilta ja mummojen vinteiltä löytyy, ja miten jo olemassa olevia vaatteita voi yhdistellä.”

Hannan musta hame on mummon vanha, ja se toimii kuminauhavyötärön ansiosta myös raskausaikana. Paita ja villakangastakki ovat molemmat vintagea, ja ne ovat löytyneet Zadaasta, kun hakusanaksi on merkin kohdalle laitettu vintage. Myös mokkasaappaat ovat parin euron kirpputorilöytö.

Kotimainen vintage kestää ja kestää

Hanna suosii mekkoja, hameita ja kuvioituja paitoja, ja hänellä on usein päässään hattu, yleensä baskeri, ja jalassa korkokengät. Inspiraatiota hän löytää erityisesti 1960- ja 1970-lukujen tyyleistä.

”Tykkään siitä ajanjaksosta, ja se saa näkyä välillä asuissani ja vaatteissani. Vaikka vaatteet olisivatkin ihan moderneja, niissä on usein jotain tuohon aikakauteen viittavaa, esimerkiksi väreissä. Pidän paljon varsinkin murretuista väreistä ja monista siihen aikakauteen liittyvistä asioista.”

Hanna kertoo pitäneensä näteistä mekoista ja hienoista vaatteista jo lapsena.

”Ehkä se on itselleni ollut sellainen asia, joka on tullut minulle mummoni kautta. Hän oli esteetikko, joka tykkäsi kauniista vaatteista ja kengistä, ja hänellä olikin suuri kenkä- ja laukkukokoelma ja paljon vaatteita. Mummo osti ja teki mekkoja myös minulle ja siskolleni”, Hanna muistelee.

Hanna kertoo pyöräilevänsä paljon, mutta naurahtaa, ettei vaatevalinnoissa tule juuri huomioitua käytännöllisyyttä. Esimerkiksi korkokengissä pyöräily on Hannalle täysin normaalia.
”En koskaan pyöräile goretexeissa, vaan koitan keksiä jotain muuta, esimerkiksi sateenkestävän takin.”

Jo yläasteella Hanna pukeutui mielellään mummonsa ja äitinsä vanhoihin vaatteisiin, hameisiin ja mekkoihin. Parinkympin molemmin puolin oli kuitenkin vaihe, jossa hameet vaihtuivat farkkuihin ja paitoihin – yhdistelmiin, jotka eivät ole todella Hannan omaan mieleen.

”Ehkä jotenkin siinä opintojen alussa pelotti se, että jos ihmiset ajattelevat minun olevan outo tai jotain muuta. En uskaltanut pukeutua erikoisemmin, halusin vain sulautua massaan. Pikku hiljaa kuitenkin palasin takaisin vanhaan, siihen mistä olen aina pitänyt.”

Hanna on aina tehnyt parhaat vaatelöytönsä vanhempien sukulaisten vaatekaapeista, mutta arvokysymys kierrättämisestä alkoi muodostua neljä vuotta sitten. Mummon nukkuessa pois Hanna kävi sukulaisnaisten kanssa läpi tämän vaatteita. Hanna laittoi merkille, että lähes kaikki mummon vaatteet oli tehty Suomessa, ja että ne olivat edelleen hyvälaatuisia, vaikka vaatteilla oli ikää jo kymmeniä vuosia. 

”Samaan aikaan alkoi yhteiskunnallisellakin tasolla yhä laajempi keskustelu pikamuodin ongelmista, ja ehkä sen kautta aloin innostua entistä enemmän etsimään vaatteita kirpputoreilta”, Hanna muistelee.

Nykyään Hanna ostaa uusia vaatteita vain harvoin. Silloinkin hän pyrkii panostamaan materiaaleihin ja laatuun, sekä tukemaan suomalaisia yrityksiä.

”Instatililläni olen halunnut inspiroida muita samaan ja huomaamaan, että kirpputoreilta löytyy vaikka ja mitä. Aina ei tarvitse ostaa uutta”, Hanna sanoo.

”Seuraan Instagramissa paljon sellaisiakin tyyppejä, jotka pukeutuvat todella muodin mukaisesti, mutta jotka ostavat kaiken käytettynä. Eli sekin on mahdollista. Trendit kiertävät niin paljon, että uuden ostaminen ei ole välttämätöntä, vaikka haluaisi olla aivan aallonharjalla. Nyt muotia ovat olleet ysäri ja 2000-luvun vaihde, ja varsinkin sen ajan vaatteita löytää helposti, koska siitä on niin vähän aikaa”, Hanna sanoo. 

Raskauden takia ei tarvitse tinkiä arvoistaan

Viime kuukausien aikana Hannan pukeutumiseen on tullut uusia sävyjä muuttuvan kehon myötä: Hanna odottaa miehensä kanssa esikoistaan. Laskettu aika on alkuvuodesta 2021.

”Raskauden myötä on tullut myös huomattua, että suuri osa vaatteistani on aika tyköistuvia, eikä mitään venyvää kangasta”, Hanna hymähtää.

Vaikka omasta vaatekaapista ei löytynyt juurikaan vaatteita, jotka olisivat toimineet raskausaikana, tyylilleen uskollisena Hanna ei ole halunnut alkaa ostelemaan varsinaisia äitiysvaatteita uutena, koska niiden käyttöaika on niin lyhyt. Sen sijaan hän on ostanut vaatteita, joita voi käyttää myöhemminkin ja ideoinut, miten voisi käyttää vanhoja vaatteitaan myös raskausaikana.

”Esimerkiksi napitettavat paidat ovat olleet korkeavyötäröisten hameiden kanssa käteviä, kun voi jättää paidan alimmaiset napit vaan auki ja vetäistä hameen siihen päälle”, Hanna kertoo.  

Kuten jo ennen raskautta, parhaat second hand -löydöt Hanna on tehnyt Oulun Järkikirppiksellä ja Paljekirppiksellä. Lisäksi Oulun Rautatienkadulla sijaitseva Pivi’s Vintage Shop saa Hannalta kehuja.

Hanna on hankkinut myös vauvanvaatteet käytettynä, sillä niitä on tarjolla todella hyvin ja edullisesti. Parhaat löydöt Hanna on tehnyt Oulun Vadelmatarhalla, Järkikirppiksellä sekä kotiseutunsa Kainuun kirpputoreilla.

Livekirpputorien ohella Hanna suosii Zadaa -sovellusta. Hyviä löytöjä on tullut vastaan myös Rekki.fi -sivustolla, Asos Market Placella ja Vestiaire Collectiven sivuilla.  

”En juurikaan jaksa käyttää Facebook-kirpputoreja, joissa on säätöä ja noutojen järjestämisiä. Minulle on tärkeää, että ostosten tekeminen on mahdollisimman helppoa”, hän kertoo.

Raskausaikana omaa vaatekaappia täytyy katsoa uudella luovalla tavalla. Nauhalla Hanna kertoo pukeutumisesta raskausvatsan kanssa:

Pivi’s Vintage Shopista löytynyt paitamekko oli aiemmin vähän suuri, mutta toimii nyt raskausaikana hyvin.

Älä anna muiden vaikuttaa

Kuten moni odottaja, myös Hanna on saanut jo kuulla ennustuksia siitä, ettei hän enää vauvan synnyttyä jaksaisi miettiä omaa pukeutumistaan. Hanna itse suhtautuu tulevaan avoimin mielin. Jos vauva pitää hänet kiireisenä, niin sitten pitää. Vauvavuosi on yksi elämänvaihe muiden joukossa.

”Kai se on sama juttu, kun muutenkin kaikilla on kaikesta mielipide, että sitten kun vauva syntyy, asiat menee näin ja näin. Olen yrittänyt vain sanoa, että mistäpä sen tietää, miten se sitten omalla kohdalla on”, Hanna toteaa.

Tyyli on Hannalle itseilmaisua. Se, mitä aamulla valitsee päälleen, säteilee koko päivän fiilikseen.

”Se, miltä asu näyttää, vaikuttaa siihen, miltä minusta tuntuu. Jos en pidä vaatteista, jotka minulla on päällä, tuntuu etten itsekään näytä järkevältä”, hän sanoo.

Hanna pitää yksityiskohdista, printeistä ja väreistä, eikä haluaisi nähdä tyylinsä muuttuvan vanhemmitenkaan mustaksi ja minimalistiseksi. Ennen kaikkea hän toivoo, ettei antaisi tulevaisuudessakaan ulkoisten tekijöiden vaikuttaa siihen, miten hän itseään ilmaisee. Hän ei allekirjoita ajatusta siitä, että tietynikäisen ihmisen pitäisi pukeutua tietyllä tavalla.

”Minulla on ollut aina suhteellisen tyttömäinen tyyli. Olen aina pitänyt mekoista, hameista ja kukkakuoseista, joten toivon, että vaikka olisin 60-vuotias, uskaltaisin yhä pukeutua kuten haluan. Toki mielipiteet ja ajatukset voivat muuttua, mutta toivon, etten antaisi jonkun iän tai ulkopuolisten asioiden vaikuttaa siihen, miltä näytän tai pukeudun”, Hanna sanoo.

Seuraa Hannaa Instagramissa @tuphanna.

Laura Juntunen

Laura Juntunen

Laura on vapaa toimittaja ja kirjoittaja sekä kulttuurin suurkuluttaja. Vapaa-ajallaan hän toimii myös Kaupunni-kollektiivi ry:n hallituksen puheenjohtajana.
Laura Juntunen

Laura Juntunen

Laura on vapaa toimittaja ja kirjoittaja sekä kulttuurin suurkuluttaja. Vapaa-ajallaan hän toimii myös Kaupunni-kollektiivi ry:n hallituksen puheenjohtajana.

Jaa somessa

Saatat pitää myös

Close Menu