Vaatekaapilla: Heidi Hyytinen

Elossa-blogia pitävän Heidi Hyytisen kulutustottumukset menivät uusiksi pari vuotta sitten ilmastoahdistuksen myötä. Uusi arvomaailma näkyy myös vaatevalinnoissa.

Teksti: Laura Juntunen
Kuvat: Päivi Mäkelä

Ainolan puisto kukoistaa alkukesän vehreydessä, kun tapaamme oululaisen bloggaajan Heidi Hyytisen kasvihuoneen edustalla. Heidi on pitänyt parin vuoden ajan Instagramissa Elossa-tiliä, jossa hän käsittelee kestävää elämäntapaa, tyyliä ja henkistä hyvinvointia. Nyt Elossa on laajentunut myös blogiksi. Uudet verkkosivut avautuivat toukokuun lopussa.

Kipinä blogin perustamiseen syttyi kuitenkin jo kesällä 2018, kun Heidi työskenteli ympäristöteemoihin liittyvän viestinnän parissa. Hän alkoi lukea aiheesta myös vapaa-ajallaan, ja huolestui ilmastonmuutoksesta ja ympäristöongelmista aivan uudessa mittakaavassa.

Lopullinen sysäys muutokseen tuli myöhemmin syksyllä, kun kansainvälinen IPCC:n ilmastoraportti julkaistiin. Ilmastonmuutoksen sijaan maailmalla ryhdyttiin puhumaan ilmastokriisistä. Myös Heidi ahdistui tilanteesta.

– Vasta silloin minä ymmärsin esimerkiksi vaateteollisuuden ongelmat, hän kertoo.

Käsitelläkseen ilmastotunteitaan ja tehdäkseen jotain konkreettista Heidi perusti Instagram-tilin ja käynnisti elämässään muutoksen, joka on näkynyt kaikilla arjen osa-alueilla aina pukeutumista myöten.

Heidi1500-07
Heidi1500-08
previous arrow
next arrow

Lakon kautta muutokseen

Vielä vajaa kymmenen vuotta sitten Heidi kirjoitti ystävänsä kanssa lifestyleblogia, joka keskittyi pitkälti kuluttamiseen ja materialismiin. Opiskelun ohella arki täyttyi kaupungilla hengailusta ja uusien vaatteiden ostamisesta.

Nyt se kaikki tuntuu Heidistä vieraalta. Hän ei usko, että uudet vaatteet tai ulkomaanmatkat tekevät ketään pohjimmiltaan onnelliseksi. Tänään häntä kiinnostavat kestävät, vastuulliset valinnat ja luonnonmukainen elämä. Niihin hän haluaa inspiroida myös muita bloginsa kautta.

– En halua olla mukana luomassa kulutushysteriaa. Pyrin löytämään iloni arjesta.

Samana syksynä, kun Heidi perusti bloginsa, hän aloitti myös vuoden mittaisen vaatteiden ostolakon. Toisin kuin voisi kuvitella, lakko ei ollut entiselle vaatekaupoissa kiertelijälle lopulta kovinkaan suuri haaste. Houkutuksia ei juuri tullut, kun vain jätti menemättä kaupoille, sulki silmänsä mainoksilta ja lopetti sähköpostilistojen tilaamisen.

Lopulta Heidi osti vuoden aikana kaksi vaatetta: kuorihousut, jotka hän todella tarvitsi ulkoiluharrastukseensa ja tunikan, jonka valmistujaislahjana saatu lahjakortti mahdollisti. Vaatteet jäivät mieleen, koska hankintoja tuli pohdittua pitkään ja hartaasti: tarvitsenko minä tätä todella?

– Ostolakko auttoi tarkastelemaan omia kulutustottumuksiani ja havainnoimaan, milloin tulee sellainen fiilis, että pitäisi ostaa jotakin tai tarvitsisi jotain uutta. Aika usein se olo tulee silloin, kun on mainosten kanssa tekemisissä.

Kuvassa Heidillä on päällä Zadaasta käytettynä ostettu paita, Oulun Järkikirppikseltä löytyneet housut ja Nudgesta ostetut Veja-merkkiset kengät.

Pukeutuminen on osa itseä

Viimeisen parin vuoden aikana Heidin kulutustottumukset ovat muuttuneet täysin. Se on vaikuttanut myös hänen tyyliinsä.

– Minusta tuntuu, että olen vasta viimeisen vuoden sisällä tajunnut, millainen se minun tyylini edes on, hän naurahtaa.

Heidi kuvailee itseään mukavuudenhaluiseksi. Vaatteiden pitää sopia arkeen ja olla miellyttäviä päällä. Jos Heidi valitsee aamulla kaapistaan hameen tai mekon, hän yhdistää siihen esimerkiksi collegepaidan, jotta asu pysyy kotoisana.

– Minulle on tärkeää, että vaatteet ovat rentoja ja niissä on mukava olla. Lisäksi pyöräilen paljon joten haluan, että vaatteeni ovat käytännöllisiä.

Trendejä merkityksellisempää Heidille on se, että vaatteet tuntuvat omalta. Hän kertoo pitävänsä yksinkertaisista vaatekappaleista ja niiden yhdistelemisestä, ja piristävänsä asuja pienillä yksityiskohdilla, esimerkiksi korvakoruilla.

– En kuitenkaan pelkää käyttää värejä. Mielestäni minulle sopivat monet erilaiset värit, ja käytän niitä mielelläni, hän kertoo.

Heidi1500-10
Heidi1500-09
previous arrow
next arrow

Vähemmän, mutta laatua

Ostelemisen ja uusien asioiden hankkimisen sijaan Heidin tyyliä ohjaa se, mitä häneltä jo löytyy.


– Kyllä minullakin on joskus jotain tiettyjä vaatekappaleita, joita koen pienen harkinnan jälkeen todella tarvitsevani ja haluavani. Jos päädyn ostamaan, etsin ne eettisiltä ja ekologisilta brändeiltä.

Vaikka ekologisten merkkien vaatteet ovat ketjumyymälöitä hintavampia, Heidin kokemuksen mukaan kokonaiskulutuksen vähentäminen mahdollistaa satsaamisen laatuun. Kertyyhän jatkuvista parin euron t-paitaostoksistakin lopulta iso raha.

– Osta vähemmän, osta laadukkaampaa, Heidi tiivistää ohjenuoransa.

Heidi ei tee ostoksia kevyin mielin edes silloin, kun hän ostaa käytettyä. Kirpputoreiltakin hän etsii laatua ja kestäviä materiaaleja. Kirppistely vaatii kuitenkin kärsivällisyyttä, etenkin jos on mielessä jotakin tiettyä. Heidi ehti esimerkiksi etsiä ihanaa kukkamekkoa vuoden verran, ennen kuin löysi sellaisen kirpputorilta kolmella eurolla.

– Kyllä se kärsivällisyys siis palkitaankin, hän hymähtää.

Kuuntele, mihin Heidin huomio kiinnittyy kirpputoreilla:

Oulun kirpputorivalikoima on rikastunut viime kuukausina uusilla second hand -myymälöillä. Heidin omia suosikkikirppareita ovat Raksilassa sijaitseva Järkikirppis ja vastikään Saaristonkadulle avattu Saaga Secondhand.

Kirpputorien lisäksi hän on kokeillut myös vaatteiden lainaamista vaatelainaamo Mallaamosta, jonka tarjonta koostuu eettisestä ja suomalaisesta designista. Heidi uskoo, että vaatelainaamo on hyvä vaihtoehto varsinkin juhla-asuja etsiville ja ihmisille, jotka edustavat työssään paljon.

– Harrastaisin itse lainaamista useamminkin, jos minulla olisi enemmän sellaisia tilanteita, joihin tarvitsisin jotain fiksuja vaatteita, hän naurahtaa.

Heidi1500-03
Heidi1500-01
Heidi1500-02
previous arrow
next arrow

Kuvissa olevan mekon Heidi on löytänyt Helsingistä Relovesta ja kengät oululaisesta Saaga Secondhandistä.

Hyvinvointia unohtamatta

Bloggaaminen ja sisällöntuotanto ovat Heidin intohimo, mutta aluksi esillä oleminen tarkoitti epämukavuusalueelle astumista. Heidi kuvailee itseään ihmiseksi, joka viihtyy hieman taka-alalla ja haluaa puntaroida sanojaan tarkkaan.

– Se oli minulle aika rohkea veto, että aloin tuomaan mielipiteitäni julki, hän toteaa.

Aluksi Heidi yritti kuitenkin kaikin voimin levittää tietoa, tuoda esiin tilastoja ja raakoja faktoja. Sittemmin hän kertoo ymmärtäneensä, ettei voi pelastaa maailmaa yksin, eikä itsensä ajaminen uupumukseen saakka auta ketään. Omaa hyvinvointia ei saa unohtaa.

– Kuluneen kahden vuoden aikana maailman tilanne ei ole parantunut, mutta minä olen oppinut suhtautumaan asiaan uudella tavalla, hän kertoo.

Heidi uskoo, että kaiken tekemisen ohella tärkeää on myös se, miten maailman ja henkilökohtaisen elämän muutokseen suhtautuu. Hän itse haluaa luoda kestävämpää elämäntapaa ilon ja oivaltamisen kautta, ja kannustaa myös seuraajiaan samaan.

– Jos tätä tekee luopumisen ja tuskan kautta, se ei inspiroi ketään eikä sitä jaksa itsekään pitkään. Mielestäni täytyy pitää ensin huolta itsestään, jotta jaksaa pitää huolta muista ja ympäristöstä. Muutos lähtee jokaisesta itsestään.

Voit seurata Heidiä Instagramissa @elossablog ja lukea ekologisiin valintoihin painottuvaa Elossa-blogia osoitteessa www.elossablog.com.

Päivi Mäkelä

Päivi Mäkelä

Päivi on valokuvauksen, sosiaalisen median ja yrittäjyyden parissa työskentelevä kasvatustieteilijä. Päivi liikkuu kameransa kanssa Oulun kaduilla, kahviloissa ja kulttuuririennoissa, joissa voi bongata upeita katutyylejä.
Päivi Mäkelä

Päivi Mäkelä

Päivi on valokuvauksen, sosiaalisen median ja yrittäjyyden parissa työskentelevä kasvatustieteilijä. Päivi liikkuu kameransa kanssa Oulun kaduilla, kahviloissa ja kulttuuririennoissa, joissa voi bongata upeita katutyylejä.

Jaa somessa

Saatat pitää myös

Close Menu