Vilho Lampi – Väkevä lakeus Oulun taidemuseossa

Oulun taidemuseo avaa syksyn liminkalaisen taidemaalarin Vilho Lammen (1898-1936) näyttelyllä Väkevä lakeus – The Great Expanse. Pohjois-Pohjanmaan kenties kuuluisin taidemaalari on ollut Oulun taidemuseossa viimeksi esillä 1990-luvulla, joten kattava Lampi -näyttely on ajankohtainen. Näyttely on avoinna elokuuhun 2022 saakka.

Teksti: Samuli Paitsola
Kuvat: Sina Sarpola

Vilho Lampi syntyi Oulun Kakaravaarassa 1898. Lammen ollessa 11-vuotias hänen perheensä muutti Liminkaan Matinlaurin maatilalle, josta tuli lopulta Lammen uraa ja koko elämää määrittävä paikka. 1920-luvun alkupuolella Lampi opiskeli Helsingissä, Suomen taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Liminkaan ja Matinlaurin tilalle hän palasi vuonna 1925.

Maatilan töiden yhteydessä Lampi maalasi, ja hän maalasi paljon. 14-vuotisen uran aikana syntyi lähes 550 teosta. Lammen taiteellinen ura voidaan jakaa karkeasti ottaen kolmeen osaan. Hänen alkukauden töissään on vielä näkyvissä Marraskuun ryhmän vaikutusta. Vuosille 1928-1930 ajoittunut herooinen kausi käsittää suurikokoisia ja tiivistunnelmaisia töitä, joiden voi katsoa edustavan jonkinlaista uhmakasta agraagi-ekspressionismia. Myöhäiskaudellaan Lammen havainnointi siirtyi subjektiivisesta kohti objektiivista ja hänen taiteessaan alkoi näkyä piirteitä saksalaisesta uusasiallisuudesta eli Neue Sachlichkeit -tyylistä. Toinen myöhäiskautta leimaava piirre on pointillismin ja läikkämaalauksen tekniikoin toteutetut teokset. Oulun taidemuseon näyttely esitteleekin ilahduttavan monipuolisesti taiteilijan uran eri vaiheet.

Uransa aikana Lampi ehti järjestää useita yhteisnäyttelyitä, mutta vain yhden – varsin menestyksekkään – yksityisnäyttelyn vuonna 1931 Oulussa. Vaikka hän oli elinaikanaan monin tavoin huomioitu taiteilija, on yleisesti arveltu, että hänen taiteensa merkittävyyteen herättiin suuremmin vasta 1950-luvun lopulla, kun Lampi oli ollut kuolleena jo 20 vuotta.

Näyttely esittelee monipuolisesti taiteilijan uran eri vaiheet.

Taide nousee ristiriidoista

Vilho Lammen asemasta Limingan agraariyhteisössä liikkuu varsin ristiriitaisia käsityksiä. Eeli Aalto on kirjoittanut, miten Lampi osallistui töiden lisäksi aktiivisesti myös illanviettoihin ja oli yhteisön pidetty ja arvostettu jäsen. Toisaalta on kerrottu, miten paikalliset vähättelivät ja jopa pilkkasivat hänen taidettaan todistaen, että maalaispitäjä ei sittenkään ollut valmis Lammen maalausten edustamalle uudelle maailmalle. Tätä puolta on käsitellyt kuuluisimmin Paavo Rintala Jumala on kauneus -romaanissaan, joka julkaistiin vuonna 1959.

Lammen elämään liittyy myös tiettyjä, nykypäivän termein ”ongelmalliseksi” luettavia piirteitä, ja syystä. Hänen poliittinen ajattelunsa, joka liukui ajoittain jopa oikeistoradikalismin puolelle, jätetään taidepiireissä ja hänen näyttelyidensä yhteydessä usein mainitsematta. Näin on myös Oulun taidemuseon tapauksessa. On yleisesti tunnettua, että Lampi oli mukana Lapuan liikkeen toiminnassa ja hän oli myös perustamassa IKL:n Limingan osastoa 1932. Myös Lammen herooisen kauden ruraalia voimallisuutta ja ajoittain suoranaista väkivaltaa kanavoivista teoksista on pyritty löytämään yhteyksiä laitaoikeistolaisiin teemoihin.

Pisimmälle taisi mennä Rintala, joka liittää näyttelyssäkin esillä olevan, Mestaaja -teoksen (1930) suoraan eurooppalaisen fasismin jatkumoon. Taiteilijoiden intentioiden arvuuttelu on toki mielenkiintoista mutta myös vaarallista. Tällöin käy helposti niin, että tulee päättäneeksi toisen puolesta, mitä hän ajattelee tai ajatteli. Oulun taidemuseon näyttelyn perusteella Vilho Lampi ei kuitenkaan näyttäydy erityisen poliittisena taiteilijana.

Vaikka Lampi oli ajattelultaan oikeistolainen, hän ei kuitenkaan ollut konservatiivi, ainakaan taiteessaan. Hän etsi jatkuvasti uusia ilmaisukeinoja eurooppalaisesta avantgardesta, matkusteli ja haki vaikutteita. Kaikki tämä kertoo ennen kaikkea siitä, että Lampi oli hyvin ristiriitainen persoona. Hän oli yhtä aikaa traditionalisti ja modernisti sekä regionalisti ja kosmopoliitti. Hän oli erakko, mutta kaipasi ympärilleen ihmisiä ja taiteelleen hyväksyntää. Tämä ristiriitaisuuden synnyttämä jännite oli myös Vilho Lammen taiteen kasvualusta.

Oulun taidemuseon kokoelmaa täydentävät museo-, yksityis- ja yrityskokoelmalainat.

Uhmaa ja hiljaista kauneutta

Taidemuseon toiseen kerrokseen ripustettu näyttely tervehtii tulijaa jo portaissa Lammen upeimmalla omakuvalla vuodelta 1932. Teos esittää taiteilijan rohkeana ja itsevarmana keikarina, kenties tuoreelta Pariisin matkalta hankittu oranssi huivi kaulassaan. Ilmaisuvoimainen ja intensiivinen teos asettaa näyttelyyn saapujan heti sopivaan tunnelmaan.

Näyttelyssä mielenkiintoisinta antia ovat taiteilijan herooisen kauden sekä myöhäiskauden teokset. Sankarikauden töiden yhteydessä usein mainittu uhma on Lammen tapauksessa ennen kaikkea kansanomaista ja agraarista. Hänen 1920-luvun lopun teoksissaan valtaapitäviä ja ”eliittiä” vastaan kapinoidaan uhkapelaamalla ja pirtua polttamalla sekä yleisellä öykkäröinnillä.

Myöhäiskaudellaan Lampi alkoi kuvata lähiympäristöään lähes neuroottisella tarkkuudella. Lakeus, maaseudun rakennukset, Liminganjoki sekä tietyt modernin maailman ilmiöt päätyivät toistuvasti hänen teoksiinsa. Lampea ei kuitenkaan kiinnostanut kansallisromantikkojen tapaan kesyttämättömät korpimaisemat. Maalatessaan luontoa hän kuvasi erityisesti ihmisen muokkaamaa maisemaa. Näyttelyssä on esillä myös useita lapsiaiheisia tauluja. Näissä Lampi kuvasi yleensä kohteensa asiallisen hienovaraisesti lähes alleviivaten, miten herooisen kauden uhma oli vaihtunut hiljaiseen toteavaan kauneuteen.

Lammen viimeiseksi jäänyt teos Äidin haudalla (1935-1936) on näyttävästi esillä taidemuseon yläkerran isossa huoneessa.

Parhaimmillaan Lampi oli myös esinekuvauksen mestari. Näyttelyssä esillä oleva Sininen ämpäri (1931) on näistä kenties onnistunein. Paavo Rintala on pitänyt teosta avaimena taiteilijan sisäisen maailman ymmärtämiseen. Teoksessa Lampi onnistuu abstrahoimaan arkiselta vaikuttavan tarve-esineen jonkinlaiseen ideoiden maailmaan. Teosta katsoessa mieleen palautuvat Giorgio Morandin sanat: ”Mikään ei ole niin abstraktia kuin todellisuus.”

Lammen viimeiseksi jäänyt teos Äidin haudalla (1935-1936) on näyttävästi esillä taidemuseon yläkerran isossa huoneessa. Ravisuttavassa teoksessa kolme lasta suree menehtynyttä äitiään tämän haudan äärellä. Lasten isä seisoo eksyneen näköisenä lasten vierellä etsien keinoja tai sanoja lohtuun. Kaksi lapsista tuijottaa suoraan eteenpäin, jolloin katsekontaktia on mahdotonta välttää. Kun se tapahtuu, tunne on musertava. Äitinsä haudalla surevat lapset tuntuvat kysyvän avajaisten juhlakansalta vastausta kysymykseen: miksi?

Avajaiset ilman avajaisia

Varsin onnistuneesta ja hyvin toteutetusta näyttelystä löytyy myös puutteita. Ripustuksessa on paikoin ahtauden tuntua, jonka vuoksi näyttelyn rytminen kulku ei ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Myös valaistukseen olisi paikoin voinut kiinnittää enemmän huomiota, erityisesti pienempien taulujen kohdalla. Nämä puutteet eivät kuitenkaan onnistu pilaamaan taidenautintoa.

Suurin varsinainen valittamisen aihe on kuitenkin näyttelyn sijasta itse avajaiset. Niitä ei nimittäin ollut. Ei puheita, ei maljojen kilinää, ei mitään. Oulun taidemuseo oli päättänyt, että kenties merkittävimmän oululaislähtöisen taidemaalarin näyttelyssä ei järjestetä lainkaan avajaisjuhlallisuuksia. Ratkaisun syyksi kerrottiin korona, mutta 13.11. voimassa olleet rajoitukset olisivat jonkinlaiset avajaiset kyllä sallineet. Tämä on valitettavaa, sillä näyttely olisi ehdottomasti ansainnut arvokkaamman avauspäivän.

Ilahduttavaa oli, että syksyisenä lauantaina paikalle oli saapunut huomattavan paljon ihmisiä. Tämän toki osittain selittänee taikasanat: vapaa pääsy.

Ilahduttavaa oli, että syksyisenä lauantaina avajaisiin oli saapunut huomattavan paljon ihmisiä.

Musertava lakeus

Limingan peltomaisema, lakeus, oli Lammelle loputtoman mielenkiinnon kohde, hänen taiteensa alku ja tavallaan myös loppu. Se oli hänen tuotantonsa lähes myyttisiin mittasuhteisiin kasvanut ydin, jonka kuvaamiseen ja esittämiseen hän käytti suuren osan suhteellisen lyhyeksi jääneestä urastaan. Valtavat mittasuhteet, pakopisteet ja vuodenaikojen mukaan vaihtelevat värit ja valo tarjosivat ymmärrettävästi hyvät lähtökohdat taiteen tekemiseen.

Mutta lakeus on myös psyykkinen todellisuus. Sen valtavassa avaruudessa ihminen voi kokea olevansa ”heitetty maailmaan”, kenties enemmän kuin missään muualla.

Maalausten lisäksi näyttelyssä on esillä kokoelma Lammen aforismeja. Yksi näistä kuuluu: ”Lakeus kohottaa, mutta se myös musertaa.” Aforismi osoittautui enteelliseksi, sillä maaliskuussa 1936 lakeuden musertava voima otti viimein Vilho Lammesta yliotteen ja hän heittäytyi, tuolloin vielä valjastamattoman, Merikosken kuohuihin. Hän oli kuollessaan 37-vuotias.

Vilho Lampi – Väkevä lakeus nähtävillä Oulun taidemuseossa 28.8.2022 saakka.

Samuli Paitsola

Samuli Paitsola

Samuli on kulttuuriympäristöalan ammattilainen ja vapaa kirjoittaja. Samulia kiinnostavat asiat asioiden takana, avantgardistinen arkkitehtuuri ja countrymusiikki.
Samuli Paitsola

Samuli Paitsola

Samuli on kulttuuriympäristöalan ammattilainen ja vapaa kirjoittaja. Samulia kiinnostavat asiat asioiden takana, avantgardistinen arkkitehtuuri ja countrymusiikki.

Jaa somessa

Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp
Close Menu