Oululaisen efektipedaalifirma Pochardin käsityöpajassa valmistuu pedaaleita, jotka saisivat Väinämöisen kanteleenkin soimaan uudella tavalla. Yrittäjä Olli Heikkinen ei kaipaa isoa firmaa vaan tekee mieluummin asioita, jotka häntä kiinnostavat.

Teksti ja kuvat: Marko Pinola

Eräässä Höyhtyän idyllisen puutalon kellarissa tapahtuu kummia. Kolvi käy kuumana, tina käryää, ja sini- sekä kanttiaallot viuhuvat oskilloskoopin loimottavalla näytöllä.

Passiivikomponenttien, yleismittareiden ja juotosasemien keskellä herää ajatus, että nyt ollaan tekemisissä insinööritieteiden kanssa, ja ehkä hieman ollaankin. Propellihattua pyörittää kuitenkin ennen muuta luovuuden vimma ja tee-se-itse -käsityöläisyys. Oululaisen efektipedaalifirman Pochardin yrittäjä Olli Heikkinen pohtii, lähestyykö hän luomuksillaan jopa taidetta.

”Taide on iso sana, mutta kyllä, koen pedaalirakentajana lähestyväni taidetta. Se soundi, mikä on päässäni, pitää saada näihin laatikoihin”, hän tuumaa ja pyörittelee käsissään säröpedaaliluomustaan.

Mieluummin outoja vekottimia kuin helppoja voittoja

Heikkisen soundin metsästys alkoi kymmenisen vuotta sitten, kun hän opiskeli musiikkiteknologiaa ammattiopisto Lappiassa Torniossa. Soundia hän haki myös treenikämpällä surisevien kitaroiden kanssa omien bändiprojektien parissa. Maali tuntui olevan kuitenkin kaukana – opiskelijan kukkarosta ei makseltu kalliita soittokamoja, tyyriistä putiikkipedaaleista puhumattakaan.

Jotta kielisoittimet surisisivat halutulla tavalla, täytyi pedaalit tehdä itse. Heikkinen vaihtoi vanhan äänikorttinsa luokkakaverinsa keskeneräiseen säröpedaaliin.

”Kun sain sen toimimaan, innoitti se kokeilemaan seuraavaa, ja siitä lumipallo lähti pyörimään.”

Lumipallo on kasvanut yritykseksi, joka työllistää Heikkisen lähestulkoon kokopäiväisesti. Verkkokauppa pyörii, ja hänen käsityönsä tuloksia on myytävänä myös oululaisessa soitinliikkeessä. Heikkisen Bear In Blue -säröpedaali on otettu vastaan innolla muusikko- ja studioammattilaispiireissä, mutta suurta läpimurtoa efektipedaalimarkkinoille ei ole vielä tapahtunut.

”Olen ihan fine sen kanssa, että tämä ei välttämättä koskaan breikkaa, eikä tästä tule oikeaa, isoa firmaa. Sellaista pyörittäessä ei ehtisi enää tehdä sitä mikä kiinnostaa, eli vekottimia, jotka surisevat ja pörisevät!”

Bear In Blue on säröpedaali, jota voi käyttää oikeastaan mille äänilähteelle tahansa. ”Esimerkiksi laulua on pistetty tuon purkin läpi. Ihmisäänestä saa tosi kompressoitunutta, filtterillä voi säätää äänenväriä ja laulun saa aika makeasti ruvelle”, Heikkinen kertoo.

Muu kuin markkinavetoinen ajattelu ilmenee juuri Bear In Blue -pedaalistakin: sen kytkentä ei esimerkiksi perustu kuuluisaan säröön, Ibanez Tubescreameriin. Kyseisen efektipedaalin kopioiminen pienin muutoksin on takuuvarma kikka tuoda efektirakentajan kassaan rahaa, sillä Tubescreamerit ja sen johdannaiset myyvät aina.

”Minä olen päättänyt takoa päätä seinään ja tehdä vain outoja vekottimia. Käsityöläisyys tuo sellaisen mahdollisuuden, että voit tehdä kytkennöistä just sellaisia kuin haluat.”

Työkaluja taiteilijoille

Säröpedaalit ovat kiehtoneet etenkin kitaravetoista musiikkia tekeviä muusikoita jo pitkään, eikä ole tavatonta, että säröpedaali on nostettu elimelliseksi osaksi esittävää taidetta. Esimerkiksi 90-luvulla maineeseen noussut yhdysvaltalainen rock-bändi Mudhoney nimesi ensimmäisen EP:nsä kuuluisien Super Fuzz ja Big Muff -säröpedaalien mukaisesti Superfuzz Bigmuffiksi. Heikkinen ei pistäisi pahakseen, jos hänen Bear In Blue -pedaalinsa inspiroisi yhtä voimakkaasti muusikoita.

”Olisihan se älyttömän hurjaa! En näe ongelmana sitä, että pedaali tai brändi tässä mielessä menisi musiikin edelle, koska uskon Mudhoneynkin saaneen taiteellisen näkemyksensä esiin juuri noiden laitteiden avulla.”

Muusikoilta ja muilta esiintyviltä taiteilijoilta saatu palaute on Heikkisen mukaan sitä parasta henkistä pääomaa, jota ei rahan arvossa mitata. Se on ajatusten vaihtoa ja luovuuden kohtaamista, käsityöläiseltä käsityöläiselle. Pedaalinikkarit ovat mahdollistajia, taiteilijat toteuttajia.

”Nämä ovat työkaluja, jotka ovat siirtyneet vasara-asteelta design-vasara-asteelle”, hän pohtii esitellessään Bear In Bluen Otavan tähtikuviosta inspiroitunutta grafiikkaa.

Sotkanmunia, tähtitaivaita ja pedaali Väinämöiselle?

Pochard pyörii siinä mielessä sopivassa ajassa, että nyt eletään Heikkisen mukaan omaperäisten ja itsetehtyjen efektipedaalien kukoistuskautta. Esimerkiksi yhdysvaltalainen EarthQuaker Devices tai latvialainen Gamechanger Audio ovat taikoneet purnukoillaan täysin ennenkuulumattomia soundeja, joita kuulee levytyksillä kautta maailman.

Kun äänimaailmat ovat pedaalien kohdalla nyt laveat, ovat niiden ”kansitaiteet” ottaneet myös harppauksen eteenpäin: jos säröpurnukka saattoi 70-luvulla olla harmaa ja tylsä, on se nyt ryyditetty mitä mielikuvituksellisimmilla, usein eri mytologioista ammentavilla painatuksilla. Näin on myös Heikkisen töiden kohdalla yrityksen logosta löytyvine sotkanmunineen ja pedaalien pohjoisine tähtitaivaineen.

”Ehkä Kalevala oli hieman helppo reitti, vaikka otan vaikutteita myös Pohjolan mytologioista ylipäätään. Toisaalta Kalevalasta löytyy mehukkaita ja eeppisiä juttuja, ja sotkanmuna-luomismyytti vertautuu tähän hommaan. Muusikot tekevät musiikkia ja näin luovat uusia maailmoja. Siinä mielessä maailmanluominen toistuu.”

Putiikkipedaalien rakentelussa ammennetaan usein mytologioista ja taruista. Nähdäänkö Pochardilta joku päivä Keskimaa-aiheinen purnukka?

Heikkisellä onkin työn alla uusia, pohjoisesta luonnosta ammentavia maailmoja, joiden löytäminen on mahdollista vain tuhansien selkä köyryssä juotosaseman äärellä vietettyjen, silmät turtana oskilloskoopin kelmeää valoa tuijotettujen tuntien jälkeen. Bear In Blue saa lähitulevaisuudessa kaverin, kun uusi tremoloefektiin pohjautuva pedaali näkee päivänvalon.

”Sen nimeksi tulee Horizons, sillä sen tuottamat aaltomuodot näyttivät oskilloskoopissa tuntureilta ja vaaroilta”, Heikkinen selventää.

Kun mielikuvitusta riittää, niin kysytään: millaisen pedaalin Heikkinen rakentaisi Kalevalan kovimmalle tiluttajalle, kulttuuriheeros Väinämöiselle?

”Sen täytyisi olla arpeggiaattori, koska toisteinen runonlausuminen”, hän nauraa ja jatkaa:

”Uusien soonisten maailmojen etsintää tinan kärytessä, komponentti kerrallaan.”