Oululainen tanssitaiteilija Hanna-Kaija Takalo haluaa käsitellä taiteessaan ihmisyyttä ja sen nurjaa puolta. Taiteilijaa eteenpäin vieviä voimia ovat avoimuus, uteliaisuus ja pelottomuus.

Teksti: Sallamaari Paavola
Kuvat: Eija Eskola

Miten tämä nainen voi?

Onko tämä nainen onnellinen?

Mitä vahvuuksia tällä naisella on?

Peilin edessä seisova henkilö tarkastelee itsestään heijastuvaa kuvaa. Hän miettii kysymystä kerrallaan tuijottaen itseään tiiviisti silmiin, kunnes lopulta tutkii katseellaan koko kehoa, omia piirteitä ja linjoja.

Ollaan tärkeiden kysymysten äärellä, sellaisten, joiden edessä itselleen on oltava täysin rehellinen.

Kysymyksiä esittää Hanna-Kaija Takalo, tanssitaiteilija, jonka kotistudiossa kahdeksan naista käy läpi taideterapeuttisia menetelmiä sisältävää taidepolkua. Yksi osa polkua on myös alastonkuvien ottaminen.

Takalo työstää valokuvaprojektia nimeltä Naiseus minussa, joka on osa hänen Tullaan siksi, miksi meidät on tarkoitettu näyttämöteostaan. Teoksen piti saada ensi-iltansa marraskuussa 2020, mutta se siirtyi seuraavan vuoden kesän alkuun.

”Olen pitkään halunnut käsitellä naisen kehollisuutta. Tanssin ja personal trainerina työskentelyn kautta olen nähnyt, miten varsinkin naiset katsovat kehoaan. Tullaan siksi, miksi meidät on tarkoitettu -teos käsittelee naisen kehollisuutta ja arkeen sukeltamista tai sitä, miten äitiys pudottaa meidät arkeen. Toivoisin, että jokainen miettisi hetken, miten voi omassa elämässä ja arjessa”, Takalo sanoo.

Projekti sai taiteilijan itsensäkin miettimään hänen omaa kehoaan ja sen kokemia asioita.

”Se pykäsi minut ajattelemaan esimerkiksi avoimuutta omalle seksuaalisuudelle. Taiteen tekeminen on vastavuoroista, se auttaa minua miettimään itseänikin”, hän summaa.

”Taiteen tekeminen on vastavuoroista, se auttaa minua miettimään itseänikin”, Takalo pohtii.

Toinen ura

Kuinka tanssitaiteilija sitten päätyi omaan kotistudioon järjestämään taidepolkua? Itse tanssiurakaan ei itseasiassa aina ole ollut Takalolle mikään selvä suunnitelma.

”Olen vähän myöhäisherännäinen tanssin suhteen, en ole tanssikoulun kasvatti ollenkaan. Vähän alle 30-vuotiaana piti miettiä, että mitähän haluaisin olla isona. Ensimmäinen urani oli yksitoista vuotta kotiäitinä. Kun keskityin äitinä olemiseen, niin omat harrastukset jäivät silloin minimiin.”

Oli aika jollekin täysin omalle. Takalo päätti hakea Haapaveden opistoon tanssitaiteen linjalle, siitä hän pääsi tanssijan koulutukseen Rovaniemelle ja myöhemmin Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajakoulutukseen. Pääaineeksi valikoituivat showtanssi sekä baletti.

Nykyisin Takalo toimii monialaisesti taiteen parissa Nykyteatteri Vera Audentiassa, jossa hän on yksi perustajajäsenistä, mutta käy edelleen Oulun ammattikorkeakoulun balettitunneilla pitääkseen yllä kuntoaan. Entiset tanssilajit ovat läsnä myös opetustyössä OSAO / Virpiniemen liikuntaopistolla tanssitaiteen linjalla, missä Takalo on vastannut opetussuunnitelmasta ja toiminut linjavastaavana vuodesta 2017 saakka.

Kyse on yhden lukuvuoden mittaisesta tanssikoulutuksesta, samankaltaisesta, jonka Takalo itsekin kävi Haapavedellä.  Tänä vuonna Virpiniemeen ei ollut tarpeeksi hakijoita, mutta uusi haku järjestetään ensi keväänä.

”Vuoden koulutuksissa on se hyvä puoli, että pääsee tutkimaan tanssia ja etsimään omaa kiinnostuksen kohdetta. Koulutus on siinäkin mielessä hyvä, että nuoret näkevät onko se tanssipuoli heidän juttunsa. Se on niin fyysinen ammatti, että vuoden aikana saa paljon vastauksia.”

Takalo on opiskellut myös liikuntaneuvojaksi, ravintovalmentajaksi sekä ammattivalmentajaksi. Viimeisimpänä hän opiskeli taideterapiaohjaajaksi. Takalon mukaan hänen koulutuksensa on nykyistä työnkuvaa ajatellen hyvin kokonaisvaltainen.

”Olen ollut onnekas, että olen saanut tehdä opetussuunnitelman oman ammattitaidon ympärille. Tavallisissa tanssikouluissa se ei olisi mahdollista. Oppilaan ohjaus on ollut minulle helppoa, kun oma aikuiselämä on ollut niin opiskelupainotteista”, Takalo kertoo.

”Oma taiteilijuuden kehittyminen on ollut isossa osassa parin viime vuoden ajan, niin on ihana tukea nuoria siinä samassa asiassa”, hän lisää.

Unelmana ammattilaisteatteri

Vaikka Takalon oma ala onkin tanssi, hän toimii taiteessaan laajasti poikkitaiteellisesti. Opiskellessaan tanssijaksi Takalo perusti jo yhden teatterin, mutta elämän viedessä ei teatterille jäänyt aikaa. Ajatus hautautui, jääden kytemään lähes kuudeksi vuodeksi. Erikoista kyllä, idea leimahti eloon samaan aikaan OSAO / Virpiniemen liikuntaopiston työn kanssa.

”Koin, että olin silloin henkisesti ja ammatillisesti valmis ottamaan niin isot kapulat pyöritettäväksi.”

Alkunsa sai nykyteatteri Vera Audentia, joka on Oulussa toimiva monitaiteellinen vapaan kentän ammattilaisteatteri. Se tuottaa nykyteatteriteoksia, tilateoksia, esitystaidetta ja työpajoja Pohjois-Pohjanmaan alueella ja edustaa taiteenvälistä vastavuoroisuutta eri toimialojen välillä. Teatterin alla toimii tanssijoita, valokuvaajia, runoilijoita, näyttelijöitä sekä muusikoita tällä hetkellä yhteensä 13 henkilöä. Vera Audentia on latinaa ja tarkoittaa aidosti rohkeaa.

Se, mistä Takalo itse löysi rohkeuden teatterin perustamiselle, oli taideterapiaopinnot. Kyseiset opinnot Takalo nimeääkin käänteentekevimmäksi asiaksi urallaan.

”Siellä käydään läpi se oma terapeuttinen polku, joten kasvoin henkisesti ja sen myötä itseluottamus kasvoi valtavasti. Pelon ja häpeän tunnelukot avautuivat ja mietin, että miksi rajoitan itseäni. Voin toteuttaa itseäni niin paljon kuin haluan!”

Takalo toimii teatterin johtajana, tuottajana ja taiteilijana. Hän kokee nykyteatterin toimivaksi juuri siksi, että se antaa mahdollisuuden moneen eri taiteenalaan. Hän onkin laajentanut ammattitaitoaan draamaan, runouteen ja valokuvaamiseen.

”Minun spesifi alani on tanssi, mutta olen niin utelias persoona ja minusta on tosi hienoa, että kyseenalaistaa omia koulutuksen rajoja. Jos Vera Audentia olisi vain tanssiteatteri, niin tuntuu, että se menisi liian suppeaksi. Olen onnellinen, että ihmiset on tulleet nykyteatterimme alle toimimaan.”

Takalon kuvat otettiin lähellä merta, sillä hänelle luonto on se, joka ei tuomitse. ”Luonto ottaa vastaan taakat mitä kannan itsessäni, ja jonka edessä olen paljaimmillani.”

Traumat tiskiin

Töissään Takalo on käsitellyt esimerkiksi syrjäytymistä, mielenterveysongelmia sekä huumeiden ja väkivallan maailmaa. Tanssiessaan Takalo eläytyy vahvasti, hän kertoo itkevänsä näyttämöllä usein.

”Olen itse niin auki ja peloton käsittelemään asioita, mutta kaikki taiteilijani eivät ole samanlaisia”, hän toteaa.

Takalolla on ollut tanssijoita, jotka ovat kieltäytyneet tekemästä roolia esimerkiksi henkisen kuormituksen vuoksi. Vaikeiden aiheiden käsittely on hänen mukaansa yksilökohtaista ja rooleista kieltäytymiseen pitääkin olla mahdollisuus.

”Kunnioitan näitä rajoja. Siinä tulee se haaste tällaisen taiteen tekemisessä. Joskus teoksen aihe on niin rankka, että täytyy kysyä muilta, onko tämä ok ja voivatko muut työryhmässä hyvin. Se on työhyvinvointia, joka pitää ottaa huomioon taiteellisena johtajana.”

Takalo kuitenkin korostaa, että eläytyäkseen ei tarvitse rikkoa itseään tai kokea vaikeuksia saadakseen tunteita välittymään katsojalle.

”Asioita voidaan käsitellä joko omasta henkilöhistoriasta, jolloin saattaa repiä itsestään jotain auki, mutta myös tanssin ammattilainen on siinäkin suhteessa ammattilainen, että se tunnemaailma minkä tuot näyttämölle, on näyteltyä. Itse olen tanssijana ja taiteilijana sellainen, että lyön kaikki traumani tiskiin, muita en halua missään nimessä satuttaa.”

Taide vertaistuen välineenä

Vera Audentia ja Takalon taide kulminoituvat ihmislähtöisyyteen. Hän haluaa välittää tunteita, empatiaa, sympatiaa ja ennen kaikkea vertaistukea.

”Mulla on kova tarve mennä ja syventyä ihmiseen ihmisenä. En pyri tuomaan esiin yhteiskunnan tabuja, vaan sellaista ihmisyyden nurjaa puolta.”

Tullaan siksi, miksi meidät on tarkoitettu -teoksen lisäksi Vera Audentialla on useampia teoksia, jotka jäivät tältä vuodelta väliin. Koronakeväältä vuoden 2021 huhtikuulle siirretty JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen ohjelmistossa oleva Enää hengitin, muuhun en pystynyt -näyttämöteos tutkii ja käsittelee väkivallan muotoja. Sisarteoksena keväällä julkaistu valokuva/runonäyttely sai hyvän vastaanoton, mutta Takalolle riitti, että kuvissa esiintyneet väkivallan kokijat saivat asian näkyväksi.

”Tavoitteeni ei ole tuottaa massoille, riittää jos kosketan yhtäkin ihmistä. Tahdon olla rinnalla kulkija ja toivon, että ne kohderyhmäläiset, jotka ovat kokeneet sen maailman, saisivat voimaa taiteestani.”

Takalon takin teksti on kannanotto syrjäytyneiden ihmisten puolesta. ”Teksti on myös lähtökohta taiteeni tekemiselle – ihminen ihmiselle, sillä ei ole kauniimpaa kuin toinen ihminen.”

Tammikuussa päivänvalon näkee huumemaailmaa koskeva valokuvanäyttely Rakkauteni helvettiin kiedottu, joka järjestetään Oulun kaupunginkirjaston Tapahtumatila Laiturissa. Yhteistyössä Verto-hankkeen kanssa toteutetussa näyttelyssä kuvataan huumeiden käyttäjien läheisiä ja kerrotaan heidän tarinaansa.

Siihen, mikä haastavissa aiheissa kiinnostaa, ei Takalolla itselläänkään ole selvää vastausta.

”Ehkä se on oma elämän polku. Ja minusta on ihmeellistä, että yhteiskunnassa asioita ei katsota totuudenmukaisesti, vaan päivitellään ja ihmetellään. Haluan, että asiat kohdataan, että niitä ei vaan katsota tuomitsevuuden ja kauhistelun kautta.”

Tulevaisuudelta Takalo toivoo ainoastaan sitä, että Vera Audentian matka saisi jatkua. Hän elää unelmaansa nyt.

”Olen vähän levoton persoona, ja on harvinaista, että olen nyt tyytyväinen. Mutta kysy kahden vuoden päästä uudestaan”, Takalo naurahtaa.