Sanoja maan alta: Kai Jaakkola

Muun muassa Deathchainin, Kürøishin ja The Duskfallin laulajana tunnettu Kai Jaakkola on tehnyt musiikkia vuodesta 1992. Lyriikat syntyvät useimmiten treeniksellä, bändikavereiden soittaessa.

Teksti: Laura Juntunen
Kuva: Sina Sarpola

Ensimmäinen bändi sai alkunsa vuonna 1992. Sen jälkeen Kai Jaakkola on ollut mukana useissa eri kokoonpanoissa. Hän on tullut tunnetuksi muun muassa Deathchainin, Kürøishin sekä The Duskfallin laulajana.

Ensimmäisen bändinsä laulajaksi Jaakkola päätyi alkujaan lähinnä siksi, ettei perheellä ollut varaa ostaa omia rumpuja. Lyriikoita pitkän linjan muusikko on kirjoittanut alusta saakka.

”Me vain oletimme, että kaikki laulajat kirjoittavat tekstinsä itse”, hän selittää syytä tarttua kynään.

Kappaleet syntyvät yleensä treeniksillä, yhdessä bändien kanssa. Viimeiset kolme EP:tä ovat syntyneet samalla kaavalla, kitarariffien pohjalta:

”Joku alkaa soittaa ja minä kirjoitan lyriikan siinä, samalta istumalta. Se [teksti] on yleensä pysynyt levylle saakka sellaisena. Riffit tuovat sen. Kitara puhuu tavallaan minun kauttani”, Jaakkola kuvailee.

Mutta miten Jaakkolan kirjoittaminen on vuosien varrella muuttunut? Mistä hän inspiroituu? Kuuntele Jaakkolan haastattelu Sanoja maan alta -podcastin toisesta jaksosta:

Jaksossa kuullaan lausuttuina seuraavat tekstit:

Klaritet
Naula
Levels of disgust

Laura Juntunen

Laura Juntunen

Laura on vapaa toimittaja ja kirjoittaja sekä kulttuurin suurkuluttaja.
Laura Juntunen

Laura Juntunen

Laura on vapaa toimittaja ja kirjoittaja sekä kulttuurin suurkuluttaja.

Jaa somessa

Saatat pitää myös

Close Menu