Sonja Arstio päätti yli seitsemän vuotta sitten voittaa Suomen ehkäpä arvostetuimman kirjoituskilpailun. Vuonna 2020 Arstio viimein sijoittui jaetulle ensimmäiselle sijalle J.H. Erkon kirjoituskilpailussa. Nyt hän haluaa kirjailijaksi, joka murtaa raja-aitoja taide- ja viihdekirjallisuuden väliltä.

Teksti: Katariina Sarja
Kuvat: Suvi Maaria

Seitsemän vuotta. Niin kauan oululaistuneen Sonja Arstion, 29, elämään kuului yksi Suomen tunnustetuimmista kirjoituskilpailuista. 

J.H. Erkon kirjoituskilpailu on järjestetty vuodesta 1957 lähtien. Tätä nykyä kilpailun järjestäjänä toimii kirjallisuusjärjestö Nuoren Voiman Liitto. Joka vuosi J.H. Erkon kirjoituskilpailun tuomaristo palkitsee kolme nuorta kirjoittajaa, jotka eivät vielä ole tehneet kustannussopimusta. 

Vuosittain palkituista kirjoittajista keskimäärin kahdesta tulee julkaiseva kirjailija. Sonja Arstio halusi olla yksi heistä. J. H. Erkon kirjoituskilpailussa palkittujen listaa selatessa silmiin osuu monta tuttua nimeä: esimerkiksi vuoden 2009 kilpailun voitti oululainen kirjailija Miki Liukkonen, joka on sittemmin noussut kotimaisen kirjallisuuden tähtikaartiin viimeistään järkälemäisellä O -teoksellaan.

Sinnikkään, vuosia kestäneen harjoittelun ja toistuvien osallistumisten jälkeen Arstio viimein palkittiin vuoden 2020 kilpailussa Mitä jos -maailmat novellistaan. Poikkeuksellisesti viime vuonna jaetulle 1. sijalle nostettiin kolme kirjoittajaa: ensimmäisen sijan jakoivat Arstion lisäksi Pihla Lappalainen ja Emma Röntynen. Kilpailun tuomariston mukaan ratkaisuun päädyttiin siksi, että tekstien taso oli yleisesti ottaen korkea. Tuomariston palautteessa Arstion tekstiä esimerkiksi verrattiin Margaret Atwoodin Handmaid’s Tale -romaaniin.

Seitsemän vuotta on alle kolmekymppisen ihmisen elämässä verrattain pitkä aika. Noiden seitsemän vuoden aikana, joista jokaisena Arstio osallistui J.H. Erkon kirjoituskilpailuun, hän ehti muun muassa valmistua maisteriksi Oulun yliopistosta kirjallisuuden pääaineesta ja edetä työurallaan markkinointi- ja viestintäpäälliköksi IT-alan start up -yritykseen. Moni asia Arstion elämässä eteni ja muuttui, mutta mikä sai hänet sitoutumaan J.H. Erkkoon kaikkien näiden vuosien ajaksi? Aloitetaan aivan alusta.

Määrätietoisesta lapsesta määrätietoiseksi kirjoittajaksi

Arstio aloitti kirjoittamisharrastuksen tosissaan 12-vuotiaana. Kuten niin monelle kirjoittamista harrastavalle lapselle, myös hänelle kirjoittaminen oli eskapismin muoto. Arstio eli yksinäistä kiusatun lapsen arkea kotikaupungissaan Kemissä, ja kirjoittaminen tarjosi tavan luoda omia, uusia maailmoja reaalimaailman rinnalle.

“Aloitin kirjoittamisen hirvittävän traagisista tarinoista. Olen aina ollut vähän dramaattinen ihminen, joten tarinatkin olivat heti alusta lähtien tosi dramaattisia. Tarinat olivat genreltään fantasiaa, koska tykkäsin jo silloin lukea tosi paljon fantasiakirjallisuutta.”

Lapsuuden rakkaus fantasiakirjallisuuteen on säilynyt, ja Arstion omaksi genreksi onkin valikoitunut spekulatiivinen fiktio. Arstio koki voimaantumista kynän tuntuessa terävältä omassa kädessä. Kukaan muu hänen tuntemansa ikätoveri ei kirjoittanut, ja Arstio tunsi itsensä erityiseksi harrastuksensa kautta.

“Olin silloin aloitettuani ihan varma, että olen kirjoittamisessa ihan supermestari ja maailman paras, ja että kukaan ei voi olla yhtä hyvä kuin minä 12-vuotiaana. Yhtäkkiä alkoikin ilmestyä Eragoneita ja muita teini-ikäisten kirjoittamia kirjoja, ja siinä vaiheessa tajusin, että on täällä vissiin muitakin, jotka osaa”, Arstio naurahtaa.

Aloittelevalle kirjoittajalle havainto omasta todellisesta taitotasosta oli kova pala purtavaksi. Perfektionistin piirteitä itsessään tunnistava Arstio on joutunut usein huomaamaan, miten vaikeaa on ensin innostua ja sitten pudota pilvilinnoista rytinällä. Joskus se on jopa ollut viedä motivaation kirjoittamiseen kokonaan mennessään.

“Kuvittelin kauhean kauan, että olin poikkeuksellisen hyvä kirjoittaja, vaikka oikeasti sitä oli ihan sysipaska. Mutta siitähän se alkaa! Ei voi aloittaa olematta huono. Se oli itselleni raskain juttu: erinomaisuuden illuusion häviäminen siitä nuoren Sonjan tekemisestä. Piti myöntää, että tämä vaatii vaan työtä ihan hirveästi”, Arstio muistelee.

Ja työtä seurasi. Koko teini-ikänsä Arstio kirjoitti monisatasivuisia romaaneja. Novellit tulivat mukaan tämän repertuaariin kirjoituskilpailujen myötä vasta parikymppisenä. Novelli tuntui pitkää tekstiä ankarammalta muodolta kirjoittajalleen, sillä lyhyeen tekstiin ei mahtunut yhtään ylimääräistä lausetta tai sanaa.

“Kirjoituskilpailut ovat novellikilpailuja. Ne arvioivat kyllä, miten hyvin osaat kirjoittaa, mutta ne arvioivat myös, miten hyvin osaat kirjoittaa kirjoituskilpailuun. On aivan oma juttunsa löytää se tapa, miten kirjoittaa juuri kilpailuun.”

”Ei voi aloittaa olematta huono. Se oli itselleni raskain juttu: erinomaisuuden illuusion häviäminen siitä nuoren Sonjan tekemisestä”, Arstio kertoo.

Rajoja rikkova oma tyyli

Parikymppinen Arstio osallistui ensimmäisen kerran J.H. Erkon kirjoituskilpailuun vankkana aikeenaan voittaa. Voittoa ei tullut. Vuonna 2016 hän vastaanotti ensimmäisen kerran tunnustusta sijoituttuaan kuudenneksi Turun Science Fiction seuran Nova -kirjoituskilpailussa.

Hän myöntää kärsineensä välillä ylimielisyydestä lähtiessään mukaan kirjoituskilpailuihin, mutta yhtä nopeasti kuvitelmat ovat myös romuttuneet. 

Vuonna 2018 Arstio sijoittui toiseksi Nuoren Voiman Liiton järjestämässä Ilmastonmuuttajat -kilpailussa. Hän osallistui kilpailuun oman genrensä tekstillä, ja spekulatiivisen fiktion menestys taideproosakilpailussa tuntui merkitykselliseltä kannustukselta. Arstio harmittelee, miten erityisesti Suomessa spekulatiivista fiktiota ja fantasiaa ei pidetä laatukirjallisuutena. Tämän vallalla olevan diskurssin muuttamisesta on tullut hänelle eräänlainen missio.

“Asetelma luo rajanvedon siihen, että sinä luet joko viihde- tai taidekirjoja. Se vähän jopa arvottaa ihmistä, että lukeeko millaista kirjallisuutta, vaikka todellisuudessa sillä ei ole minkäänlaista helvetin merkitystä. Ehkä osallistuminen kilpailuun oli myös minun tapani ottaa kantaa: että minä haluan todistaa, että aivan täysin viihteellisellä spekulatiivisella fiktiolla voi pärjätä Suomen yhdessä arvostetuimmista kirjoituskilpailuista, jossa yleensä pärjää erittäin pitkälle viedyllä taideproosalla. Se ei vain ole omaa tyyliäni ollenkaan.” 

Vuonna 2016 J.H. Erkon kirjoituskilpailun tuomaristo lähetti Arstiolle poikkeuksellisesti sähköpostia: vaikka hänen tekstinsä ei yltänyt palkintosijoille, kehotti tuomaristo jatkamaan kirjoittamista, sillä Arstion tekstissä oli paljon hyvää. Tämä toi Arstiolle varmuutta siitä, että omasta tyylistä kannattaa pitää kiinni.

“Jossain vaiheessa yritin myös kirjoittaa sellaista tekstiä, joka yleensä menestyy suomalaisissa kilpailuissa. Tuon palautteen jälkeen uskaltauduin enemmän olemaan se, kuka olen.”

Taiteessa ei tarvitse olla valmis

J. H. Erkon kirjoituskilpailun suhteen Arstion voittohaaveet hälvenivät vuosien myötä, mutta edelleen kilpailuun osallistuminen kuului hänen henkilökohtaiseen vuosikelloonsa. Hän kirjoitti aktiivisesti kehittyäkseen, vaikka väliin mahtui myös parin vuoden mittainen suvantovaihe, jolloin tekstiä ei syntynyt entisellä tahdilla. Motivaation lasku liittyi jo lapsuudesta tuttuun, lamaannuttavaan tunteeseen siitä, että ajatus omasta erinomaisuudesta olikin ollut harhaa.

“Mulle kirjoittamisessa suurin haaste on ollut sisäistää, että en voi olla valmis, en voi olla täydellinen. Nykyään musta tuntuu, että taide ei oikeastaan saakaan olla valmista. Olen löytänyt nyt rauhan sen kanssa, ettei tarvitse olla täydellinen. Mutta kun oma persoona on sellainen, että kaiken pitäisi olla ihan loppuun asti hiottua, niin kirjoittaminen on oikeastaan aika hyvää harjoitusta siihen, että ei tarvitse.”

Vaikka motivaatio on ajoittain kärsinyt, on kirjoittaminen kulkenut silti mukana elämässä koko ajan. Syyt kirjoittamiseen ovat kunnianhimoakin syvemmällä.

“Jossain vaiheessa on tullut sellainen olo, että miks mää tätä teen, kun en voi olla tässä paras. Mutta sitten on ymmärtänyt, että ei voi olla kirjoittamatta. Järki ei aina ihan ymmärrä että miksi. Mutta sydän ja sielu sanoo, että ei voi lopettaa. Se on se, kuka minä olen. Se on oma merkitykseni täällä”, Arstio kertoo ja lisää, että nykyään filosofia hänen kirjoittamisessaan on se, että jos hän voi vaikuttaa edes yhteen lukijaan, se riittää. Täydellisyyttä ei tarvitse tavoitella. 

Pettymyksistä ja epäilyksistä huolimatta Arstio jaksoi osallistua J.H. Erkon kirjoituskilpailuun vuosi toisensa jälkeen. Kirjoittamiskokemusta kertyi tunti tunnilta, ja nyt takana on jo tuhansia työskentelytunteja. Hän myöntää olevansa jääräpäinen ihminen, eikä osallistumatta jättäminen tullut kysymykseenkään. Luovuttaminen ei ollut vaihtoehto.

“Jossain vaiheessa on tullut sellainen olo, että miks mää tätä teen, kun en voi olla tässä paras. Mutta sitten on ymmärtänyt, että ei voi olla kirjoittamatta.”

Menestyksen kautta motivoimaan muita

“Päätin, että osallistun kirjoituskilpailuihin niin kauan, kuin ne tuntuvat hyödyttävän minua kirjoittajana. Nyt kun voitto Erkosta tuli, olen päättänyt, että tuskin osallistun kilpailuihin enää”, Arstio kertoo.

Koko seitsenvuotisen osallistumisprosessin ajan Arstio ajatteli, että voitto J.H. Erkon kirjoituskilpailussa antaisi viimeisen sinetin hänen kirjoittajuudelleen. Kirjoittajan kuvitelmissa voitto olisi se validaatio, jonka turvin hän tietäisi olevansa hyvä myös muiden silmissä, ja saisi ulkopuolelta tulevan siunauksen jatkaa kirjoittamista ja kirjailijuuden tavoittelua.

“Eihän se enää siltä tunnu”, Arstio naurahtaa.

“Osallistuminen on kyllä aiheuttanut tietynlaista hulluutta, ja sen kyseenalaistamista, että onko tämä nyt oikeasti se validaatio jonka tarvitsen. Ja ei tietenkään ole. Mikään kilpailu ei validoi yhtään ketään. Mikään voittaminen ei validoi yhtään ketään. Vain sinun oma tekemisesi tuo mukanaan menestyksen, mitä ikinä se onkaan.”

Arstio kertoo, ettei kilpailun voitto ole muuttanut hänen omassa tekemisessään varsinaisesti mitään. Intohimoinen kirjoittaminen jatkuu edelleen samalla palolla kuin aiemmin. Vaikkei voitto tuonutkaan mukanaan odotettua, absoluuttista validaation kokemusta, on se kuitenkin luonut varmuutta omaan tekemiseen. Nyt hän haluaakin jakaa vinkkejä ja motivaatiota muille kirjoittajille tai kirjoittamisesta haaveileville sosiaalisen median kautta.

Miten tulla mestariksi?

Arstion tarina on perinteinen menestystarina: jos haluat jotain, on sinun tehtävä päätös ja työskenneltävä sen eteen tunteja laskematta. Hän painottaa, että kirjoittamista oppii vain kirjoittamalla.

“Se on silkkaa matematiikkaa. Joka ikinen sana, jonka kirjoitat, kehittää sinua. On itse asiassa parempi, mitä huonompi se kirjoittamasi sana tai lauserakenne on. Mitä huonommin kirjoitat, sitä parempi olet seuraavalla kerralla. Siitä, että kirjoitat hyvin, on sinulle vähemmän apua kuin siitä, että kirjoitat huonosti. Sen takia aloittamisen kynnys on monelle turhan korkea. Sinun pitää aloittaa niin, että kirjoitat huonosti.”

Arstio nostaa myös lukemisen tärkeäksi osaksi kirjoittajana kehittymistä.

“Jos sinä et osaa sanoa, mikä muiden tekstissä on hyvää, niin kyllä sitä on vaikea arvioida omastakaan kirjoittamisesta. Mielestäni ei tarvitse lukea mitään Tolstoita tai muita klassikoita, jos ei halua. En minäkään lue, vaikka olen kirjallisuuden maisteri. On tärkeää lukea sellaista kirjallisuutta, jota itsekin kirjoittaa.”

Mutta miten päästä yli tyhjän paperin kammosta?

“Istumalla alas, ottamalla koneen käteen ja kirjoittamalla. Inspiraation odottaminen on huonoin asia, jonka voit tehdä. Ei se tule.”

Vaikka inspiraatio satunnaisesti voikin tulla kutsumatta luo, uskoo Arstio siihen, että kirjoittaja inspiroituu parhaiten, kun vain aloittaa kirjoittamisen.

“Ihminen tietää, että pitää käydä kuntosalilla tai lenkillä. Sinne lähteminen vaan on niin vastenmielistä työpäivän jälkeen. Mutta kun tietää, että siitä on itselle hyötyä, ja aloitettuaan siitä nauttii kuitenkin, niin sama homma se on kirjoittamisen kanssa”, Arstio vertaa.

Oikeaa fiilistä ja hetkeä Arstio ei odottele. Hän suosittelee ottamaan päivästä edes 20 tai 10 minuuttia kirjoittamiselle varattua aikaa. Jos aloittaminen on yksinkertaisesti liian hankalaa, Arstio vinkkaa kokeilemaan tajunnanvirran kirjoittamista. Ajatuksena on, ettei kirjoittaessa saa suodattaa mitään, vaan kaikki kirjataan ylös. Lopputuloksen ei tarvitse poikia mitään, mutta yleensä tajunnanvirrasta voi löytää kiinnostavia asioita poimittavaksi ja jalostettavaksi.

Arstio uskoo siihen, että kirjoittaja inspiroituu parhaiten, kun vain aloittaa kirjoittamisen.

Rohkeat haaveet

Kun Arstio viimein viime syksynä saavutti suuren haaveensa kirjoittajana, oli aika suunnata katse tulevaan. Nyt hän työstää esikoisromaaninsa käsikirjoitusta.

Kemistä kotoisin oleva Arstio identifioituu nykyään vahvasti oululaiseksi, ja kertoo rakastavansa nykyistä kotikaupunkiaan. Siksi esikoisromaanin sijoittaminen Ouluun oli helppo valinta.

J.H. Erkon kirjoituskilpailun voitto oli päämäärätietoisen Arstion tähtäimessä seitsemän vuotta. Mitä Arstio haluaisi seuraavaksi saavuttaa, esikoisromaanin julkaisemisen lisäksi? Vastausta ei tarvitse odottaa kauaa. 

“Kyllähän se Finlandia-palkinto on oma tavoite, sanon sen ääneen. Olen äärimmäisen taikauskoinen ihminen, mutta olen yrittänyt opetella pois siitä ajatuksesta, että jos jotain sanoo ääneen, se ei toteudu. Olen enemmän manifestointilinjalla tämän suhteen. Kyllä minä haluan mennä läpi siitä rajasta, että fantasia-, sci fi- ja spefi -kirjallisuudella ei voisi voittaa tällaisia palkintoja. En tiedä tapahtuuko se esikoisella vai myöhemmin, mutta kyllä se on se lopullinen päämäärä aivan ehdottomasti”, Arstio kertoo, jättäen oululaisen kirjallisuusyleisön odottamaan innolla tulevaa.