Trokaristiretken musiikissa voi aistia entisajan poljentoa. Aiemmin cover-sinkkuja julkaissut yhtye on ryhtynyt tekemään nyt täysin omaa tuotantoaan.
Teksti: Saara Pasanen
Kuvat: Eija Eskola
Kuuma, kesäinen hellepäivä ei ylety Hiukkavaarassa sijaitsevaan huoneistoon. Ikkunat on peitetty verhoilla, päivänvalo kajastaa niiden läpi ohuesti sisään. Ovenpieleen on muodostunut kunnioitettavan kokoinen kasa virvoitusjuomiksikin kutsuttuja, jo tyhjäksi juotuja tölkkejä ja pulloja.
Tällä treenikämpällä syntyvät oululaisen Trokaristiretki-yhtyeen soundit, sovitukset sekä viimeisin, huhtikuussa julkaistu Iron Goodman -nimeä kantava single.
Trokaristiretken erikoisuutena on tehdä 1920- ja 30-luvun suomenkielisestä tanssimusiikista täysin uudenlaisia versioita: perinteikkäät kappaleet muovautuvat yhtyeen käsittelyssä melodiseksi heviksi, raskaaksi rockiksi tai vaikkapa latinorytmien tahdittamaksi bilebiiseiksi.
Yhtyen tarina lähti versomaan vuonna 2012 Mikko Hyttisen (laulu ja kitara) ja Kari Pärkän (kitara) välisistä keskusteluista. Kun muurauskivi oli lyöty paikoilleen, kaksikko kutsui lauman kyvykkäitä soittajia maistelemaan ajatusta tarkemmin Pub Graaliin. Yhtyeen kokoonpano on pysynyt koko sen olemassaolon ajan samana: Hyttisen ja Pärkän lisäksi Trokaristiretkessä musisoivat Markus Niemi (haitari), Tuomo Tikkanen (basso) sekä Tuomo Laikari (rummut).
Trokaristiretken treenikämpältä kajahtaa. Kuvassa Kari Pärkkä (vas.), Tuomo Laikari, Markus Niemi, Tuomo Tikkanen ja Mikko Hyttinen.
Trokaristiretki on julkaissut viimeisen viiden vuoden aikana tasaiseen tahtiin cover-sinkkuja. Tuorein sinkkulohkaisu on kuitenkin täysin bändin omaa käsialaa.
”Olemme kolunneet läpi paljon 20-30-luvun materiaalia, innostus niiden kanssa työskentelyyn loppui hetkellisesti. Lähdimme hakemaan uutta kulmaa tekemiseen pohtimalla, pystyisimmekö itse tekemään ja toteuttamaan omia kappaleita”, Hyttinen kertoo.
Niemi lisää, että Iron Goodmanin myötä yhtye ei ole suinkaan unohtamassa juuriaan. Uudessa tuotannossa ja sen soundeissa on edelleen tunnistettavissa bändin ominaispiirteitä, 20-30-luvun henkeä ja entisajan poljentoa.
Ei vain harrastus
Oman biisin julkaisu on ollut yhtyeen mukaan pitkä prosessi. Ajatus oman materiaalin tekemisestä on orastanut cover-biisien alla jo jonkin aikaa ja ollut selkeästi näkyvillä myös biisileireillä, joiden aikana bändi eristäytyy omaan rauhaansa työstämään kappaleita ja niiden sovituksia. Ulkopuolisena korvana sinkun tuotannossa on toiminut tuottaja Antti Karhu, joka auttoi yhtyettä muodostamaan kappaleesta tiivistetyn kokonaisuuden.
”Biisin julkaiseminen jännitti eri tavalla kuin aikaisemman materiaalin kohdalla. Oli mukava huomata, että tämähän uppoaa samaan katalogiin, biisi voisi hyvin olla jonkun toisenkin tekemä”, Tikkanen muistelee.
Vaikka yhtyeen jäsenet toteuttavat bänditoimintaa leipätyön ohessa, bändin kutsuminen pelkäksi harrastukseksi tuntuu heidän mielestään vähättelyltä.
”Trokaristiretkeä voisi kuvata lohikäärmeeksi, jota ruokkimalla saa hyvän roihun puuhiinsa, tai ainakin näyttävän hiilloksen”, Hyttinen filosofoi.
”Suhde Trokaristiretkeen on kuin ihmissuhde. Se on yhtä aikaa pikkupojan kasvua, tylsän arjen tappamista, avantouintia ja syvänmeren sukellusta”, Tikkanen jatkaa.
Trokaristiretken seuraavan sinkun julkaisukekkereitä juhlitaan marraskuussa ravintola Tubassa.
Pöytä on avoin kaikelle
Selkeää tulevaisuudensuunnitelmaa yhtye ei ole laatinut, mutta omia kappaleita on tarkoitus tehdä vielä lisää. Seuraavan sinkun julkaisukekkereitä juhlitaan marraskuussa ravintola Tubassa. Kokonaisen albumin julkaisemista viisikko pohdiskelee toistaiseksi eri näkökulmista.
”Onko kokopitkälle albumille enää digiaikana tarvetta? Nämä parin biisin julkaisurykäykset ovat olleet meidän kannaltamme käteviä”, Laikari miettii.
Hyttinen puolestaan pohtii kokonaisen albumin vaativan jonkinlaisen teeman tai kehyksen, jonka ympärille temaattisen kokonaisuuden voisi rakentaa.
Jatkossakin bändin inspiraationa toimii kuitenkin eräänlainen vapaus ja ajatus siitä, että kaikki käy. Pöytä on avoin ihan kaikelle.
”Bändissä on tietynlaista hallinnan tunnetta sen suhteen, että ei tässä hirveästi toisten tonteille mennä istuttelemaan, meillä on tilaa ilmaista”, Hyttinen summaa.