Marianne Kauppilan Kalevala-kuvitukset pääsevät kansiin ja gallerioihin

Galleria MABD:ssa avautuu keskiviikkona Marianne Kauppilan näyttely Pikieepos. Samalla huipentuu taiteilijan pitkä uurastus Kalevalan kuvittamisen parissa.

Teksti: Linnea Mustonen
Kuvat: Johanna Mattola

Marianne Kauppila, 25, on visuaalisen suunnittelun opiskelija Oulusta. Hän on kevään lopulla saanut valmiiksi suuren urakan: Kalevalan runojen kuvittamisen.

Kauppila kertoo, että hänelle oli selvää, että hän tarttuisi Kalevalan kuvituksiin heti, kun opinnoissa sattuisi sopiva sauma niiden toteutukselle. Se löytyi opinnäytetyöstä.

Alkaessaan suunnitella opinnäytetyötään Kauppila ajatteli, että haluaisi tehdä kuvitukset kaikkiin Kalevalan runoihin. Runoja on yhteensä 50, joten työtä olisi riittänyt kahdenkin opinnäytetyön edestä. Asiaa harkittuaan Kauppila päätyi lopulta toteuttamaan 40 kuvitusta. Jokainen niistä on piirretty käsin.

Teoskokonaisuus kulkee nimellä Pikieepos. Nimi viittaa teoksissa vallitsevaan tunnelmaan, värimaailmaan sekä käytettyyn tekniikkaan, jossa on hyödynnetty ainoastaan mustaa tussia.

”Pyörittelin ideaa päässäni noin kuusi vuotta ja nyt Pikieepos on vihdoin valmistunut.”

Kesän aikana Pikieepoksen teoksia on lähdössä erilaisiin näyttelyihin ja myyntitapahtumiin.

Piki Me Up! -tapahtumassa oli viisi kuvitusta esillä ja nyt kuun vaihteessa kuvituksille aukeaa oma taidenäyttelynsä Galleria MABD:iin”, Kauppila kertoo.

Pikieepos avautuu yleisölle MABD:ssa 30. kesäkuuta. Näyttely on avoinna 18. heinäkuuta saakka. Heinäkuun jälkeen Kauppila kertoo teosten siirtyvän Kouvolaan uuteen näyttelyyn ja elokuun lopulla Hämeenlinnan Keskiaikafestivaaleille.

Kauppila kertoo saaneensa Pikieepokseen inspiraatiota Kalevalan ohella myös luonnosta, Antiikin Kreikan ja Rooman patsaista ja runoista.

”Tekstillisesti Kalevalassa ei ole omaa suosikkia, mutta aloitus on mielestäni todella koskettava, kun runolaulajat lyövät kädet käsiin ja alkavat laulamaan runoja”, Kauppila pohtii.

Inspiraatio voi löytyä unista

Kauppila suorittaa nyt opintojensa viimeistä vuotta Oulun ammattikorkeakoulussa visuaalisen suunnittelun linjalla. Opintoja on vielä puoli vuotta jäljellä. Taiteellisia töitä Kauppila on kuitenkin tehnyt jo usean vuoden ajan tilauksesta ja myyntiin.

”Teen digitaalista taidetta ja kuvituksia, seinämaalauksia ja tietenkin sitä graafista suunnittelua”, Kauppila laskee.

Hän ei osaa sanoa mikä taiteenmuoto olisi oma suosikki ja ylitse muiden. Kalevalan kuvituksien jälkeen kuitukärkikynillä piirtäminen saa ainakin hetkeksi jäädä.

”Vaihtelun vuoksi on mukavaa keskittyä nyt isompiin maalauksiin. Minulla menee tosi vahvasti kausissa, että mitä tykkään tehdä milloinkin”, Kauppila sanoo.

Inspiraatiota Kauppila ei varsinaisesti etsi, mutta löytää sitä kuitenkin lähipiiristään ja ympärillä tapahtuvista tilanteista ja asioista. Kauppilan mukaan monesti käy niin, että hän näkee jonkin hullun unen ja lähtee sitten toteuttamaan sitä taiteen keinoin.

Tilaustöiden kohdalla tilanne on toisenlainen: on mentävä asiakkaan visio edellä. Kauppila kuitenkin kertoo pitävänsä kovasti myös tilaustöistä, sillä niihin liittyy oma haasteensa.

”Rakastan asiakastilauksia, kun asiakas pyytää tiettyjä elementtejä – se haastaa minua enemmän työssäni, koska se on rajallisempaa. Omissa töissä vain taivas on rajana, jos sekään”, Kauppila naurahtaa.

Kauppila syventyy opinnäytetyön toisessa osuudessa Akseli Gallen-Kallelan kuvituksiin. Hän kertoo, että Lemminkäisen äiti on hahmona vakiintunut hänen suosikikseen. Samalla Lemminkäisen tarinasta on tullut Kauppilalle rakas.

Kesällä ei ole aikaa lomailla

Töiden, opiskelun ja taiteen aikatauluttama viikko on yleensä hyvin kiireinen. Kauppila naurahtaa, että vapaa-aikaa ei yksinkertaisesti ole. Vapaina hetkinäänkin hän nimittäin rakentaa Pikieepokselle verkkokauppaa. Lisäksi myyntiin on tulossa fyysinen Kalevala Kauppilan kuvituksilla.

Kun kysyn Kauppilan esikuvia, syntyy hetken hiljaisuus. Pohdinnan jälkeen huulille nousee kuitenkin useampikin nimi.

”Yksi, joka minuun on vaikuttanut paljon on Rene Magritte, belgialainen taiteilija. Lisäksi Caravaggio. Mutta jos nykymaailman taiteilijoita mietitään, niin minuun on vaikuttanut taiteilijana ja ihmisenä helsinkiläinen Otto Maja.”

Kauppila kertoo, että kuvataiteilija Maja on opettanut hänetkin katutaiteen ja isompien maalausten pariin. Kauppila on käynyt kesällä maalaamassa muraalin Wasagraffitilandiaan, joka tunnetaan hylättynä huvipuistona Vaasassa. Suunnitteilla on myös enemmän muraaliprojekteja, joista yksi sijoittuu Oulun alueelle.

”Kesällä ei siis paljoa lomailla, mutta jäätelöä aion käydä syömässä”, Kauppila sanoo hymyillen.

Pikieepoksen lentäessä maailmalle pitkä projekti tulee omalta osaltaan päätökseensä. Kaupunnin lukijoita Kauppila haluaa kannustaa uskomaan omiin unelmiinsa.

”Paljon on niitä, jotka toistavat tuttua mantraa siitä, kuinka haluaisi tehdä, unelmoisi ja tahtoisi, mutta ei lopulta uskalleta ottaa sitä ensimmäistä askelta. Unelmien kuvitellaan olevan tavoittelemattomissa, vaikka se ei ole niin.”

Pikieepos taidenäyttely MABD galleriassa 30.6.–18.7.2021. Lisätietoja ja aukioloajat gallerian verkkosivuilla.

Seuraa Marianne Kauppilaa sosiaalisessa mediassa:
@eepokseni
@mamuunudesign
@maukkava

 

Linnea Mustonen

Linnea Mustonen

Linnea on kolmannen vuoden journalismin opiskelija, joka nauttii ajankohtaisten aiheiden seuraamisesta ja kirjoittamisesta.
Linnea Mustonen

Linnea Mustonen

Linnea on kolmannen vuoden journalismin opiskelija, joka nauttii ajankohtaisten aiheiden seuraamisesta ja kirjoittamisesta.

Jaa somessa

Saatat pitää myös

Close Menu