KULTTUURI

Ilmiöitä, ajatuksia ja arvioita suoraan aallonharjalta.

ARTIKKELIT

Inspiraatio

Hirvisuon kaunis erämaatunnelma koukuttaa

Kuusamontien varrella sijaitseva karun kaunis Hirvisuo tarjoaa rentouttavan pysähdyksen kesken matkateon ja mainion paikan lintubongaukseen, luontokuvaukseen ja talvisin vaikkapa leijahiihtoon.

Oulu tutuksi

Alppila – Pikku-Berliinistä itsenäiseksi osaksi Pohjois-Oulua

Alppila on rakennustaiteeltaan rikasta seutua, sillä alueelta löytyy modernia kerrostalorakentamista, edistyksellistä hyvinvointivaltioarkkitehtuuria, viehättäviä puutaloja sekä historiallinen Alppimaja, joka rakennettiin 1940-luvulla natsien klubitaloksi.

Ilmiö

Aktivismi Oulussa ei ole kuollut – se on vasta heräilemässä

Ympäri maailmaa aktivistiset liikkeet ovat nostaneet päätään. Suomessa aktivistit pakkautuvat etelään, mutta Oulussa heitä ei tunnu näkyvän. Onko aktivismi Oulussa todella kuollut? Viisi oululaista aktivistia jakoi näkemyksensä.

Tapahtumat

Oulun Muusajuhlat sukeltaa sanataiteeseen

Oulun Muusajuhlat toteutetaan tänä vuonna pienemmällä yleisökapasiteetilla, mutta luottavaisin mielin. Huomenna käynnistyvä sanataidefestivaali sisältää esimerkiksi kirjailijavierailuja ja keskustelua kirjallisuudesta, musiikkia ja burleskia.

Inspiraatio

Kierikki kutsuu kivikauteen

Muinaisesineiden keskellä kivikorun hiominen, puusta veistetyllä ruuhella melominen ja jousiammunnan harjoitteleminen antavat välähdyksen siitä, miltä elämä kesäisenä päivänä kivikaudella on voinut tuntua.

Close Menu