IHIMISIÄ

Kiehtovia ja ajankohtaisia tekijöitä Oulusta ja maailmalta.

ARTIKKELIT

Ihimisiä

Sanoja maan alta: Kai Jaakkola

Muun muassa Deathchainin, Kürøishin ja The Duskfallin laulajana tunnettu Kai Jaakkola on tehnyt musiikkia vuodesta 1992. Lyriikat syntyvät useimmiten treeniksellä, bändikavereiden soittaessa.

Ihimisiä

Sanoja maan alta: Tatu Junno

Tatu Junno on sanoittanut lähes kaikki Hebosagil-bändin kappaleet. Vaikka ilmaisutapa on vuosien saatossa muuttunut, tekstien synkkä sävy on säilynyt.

10 kysymystä

10 Kysymystä: Antti Kurttila

Oululaislähtöinen Antti Kurttila on Dome Runnerin basisti. Tulevassa Kaupunniklubi goes Välivainio -tapahtumassa perjantaina 17.6. bändi tarjoilee industrial metallia varmalla otteella.

10 kysymystä

10 kysymystä: Susanne Kainto

Taiteilija, runoilija ja kulttuurituottaja Susanne Kainto ideoi työkseen kulttuuritapahtumia ja mukavaa tekemistä Toppilan alueelle.

10 kysymystä

10 Kysymystä: Petri Lusikka

Oululainen laulaja-lauluntekijä Petri Lusikka julkaisee 29. heinäkuuta Toivon lauluja -esikoisalbuminsa, jonka kappaleissa hän kertoo omakohtaisista kokemuksistaan toivon varaan ripustautumisesta. Lusikka esiintyy Kaupunniklubi goes Toppila hoodz -tapahtumassa perjantaina 10. kesäkuuta Koskelan suuralueen yhteisötila Alvarissa.

10 kysymystä

10 kysymystä: Siiri Aunola

Kuvataiteilija Siiri Aunolalle taiteen tekeminen on vapaa-aikaa suruista, siksi valtaosa hänen töistään piirtyy värikkäinä ja iloisina. Aunolan Mielijohde-näyttelyn avajaisia vietetään Kaupunniklubilla yhteisötila Alvarissa perjantaina 10. kesäkuuta.

10 kysymystä

10 kysymystä: Ellu Malkamäki

The Voice of Finlandissa kilpaillut, oululaistunut muusikko Ellu Malkamäki haaveilee kuumailmapallomatkasta ja elävästä kulttuurikaupungista. Yksi haave on käymässä toteen lähipäivinä: debyyttisinkku Kiurujen laulu julkaistaan musiikkivideon kera.

10 kysymystä

10 kysymystä: Taneli Reponen

Oululaisen lauluntekijä Taneli Reposen tekstit ovat tarinamaisia rakennelmia, joiden aiheina voi olla niin elämänhallinnan vaikeus kuin ristikoita tekevä mummokin. Reponen esiintyy Kaupunniklubilla torstaina 28. huhtikuuta.

10 kysymystä

10 kysymystä: Nina Juustila-Cevirel

Oululainen runoilija, teatterintekijä ja kulttuuriharrastaja Nina Juustila-Cevirel julkaisi toisen runoteoksensa Vällyihin valuva viime vuoden lopulla, mutta teoksen julkkareita päästiin juhlistamaan vasta helmikuussa. Juustila-Cevirelille runoudessa parasta on leikki.

10 kysymystä

10 kysymystä: Päkä Rehu

Valo- ja videokuvaaja Päkä Rehun ensimmäinen näyttely avautui Pohjoiseen valokuvakeskukseen helmikuun alussa.

Close Menu